Kirjoitan tätä kolumnia futiskentän laidalla heinäkuussa, kesälomalla. Emme ole lasteni kanssa tehneet lomalla mitään mainitsemisen arvoista, sillä olen ollut heinäkuun työttömänä eikä minulla ole säästöjä. Ansiosidonnainen tulee tilille joskus elokuun puolella.
Lomamme on kuitenkin ollut ihan hyvä. Lapsetkin vaikuttavat nauttineen tyhjistä hetkistä, he ovat jopa lukeneet kirjoja.
Mutta toisaalta lapseni ovat myös itkeneet, koska tänäkään vuonna emme päässeet ulkomaille ja ”kaikki” muut pääsivät. Olen selittänyt heille, että tuskailu helteissä täpötäydellä altaalla jossain Euroopan rantalomakohteessa aikuisten kanssa ei välttämättä ole kovin kivaa, puhumattakaan potentiaalisesta maastopaloilta pakenemisesta. Mutta eivät he sitä usko.
Koulujen alkaessa vertaillaan lomia. Tiedän jo, että jostain syystä lasten mielestä ”me oltiin viikko Kreikassa/Italiassa/New Yorkissa/Lontoossa” kuulostaa oikealta tavalta viettää lomaa, vaikka heillä oli kotona kivaa. Oma tuskani asiasta alkoi jo keväällä, kun mediassa julkaistiin jokakeväiset kolumnit aiheesta köyhän lapsi ei tänäkään kesänä pääse matkoille (eikä saa edes jäätelöä).
Kyse on valinnoista. Aivan yhtä hyvin leppoisa kesä kotosalla voisi olla se eniten tavoiteltu ylellisyys.
En vähättele lasteni harmitusta ulkomaanmatkojen puutteesta enkä kenenkään kipuilua saavuttamattomista jätskitötteröistä. Ei meilläkään ole jäätelökioskeihin varaa, mutta omat lapseni ovat jo sisäistäneet sen, että jätskikioskissa houkuttelevinta on toive ihanasta hetkestä herkullisen jätskin kanssa: hetkestä, jolloin kaikki on hyvin, kaikki hymyilevät ja aurinko paistaa juuri sopivalla teholla.
Mutta lapseni ovat myös ymmärtäneet, että kyseessä on ylihintainen kaupan jätski, ja täydellisyyden sijaan oikeassa elämässä joltakulta tippuu tötterö maahan, ympärillä surisee amppari ja aurinko porottaa liian kuumasti. Sama pätee ulkomaanmatkoihin. Ajatus on kiva, mutta itse toteutuksen hehkutus perustuu myönteisiä muistoja suosivalle muistille.
Korona-aikana näytti hetken, että lähimatkailu ja staycationit jäisivät pysyviksi ilmiöiksi, mutta se oli, surullista kyllä, harha. Maapallo ei kestä, jos me kaikki reissaisimme kuin varakkaat. Silti reissaamista ihannoidaan. Tulevaisuuden kannalta olisi elintärkeää, että kasvatamme sukupolven, joka ei näe lentoreissua ulkomaille normina vaan tarpeettomana.
Muutos lähtee kuitenkin heidän valinnoistaan, joilla on varaa valita, sillä niin yhteiskunnan nokkimisjärjestys toimii. Jos varakkaat valitsevat lentoreissun ulkomaille, siitä tulee tavoittelemisen arvoista myös kaikille muille, koska kukaan meistä ei halua olla syrjässä. Kyse on valinnoista. Aivan yhtä hyvin leppoisa kesä kotosalla voisi olla se eniten tavoiteltu ylellisyys.
Kati Melto
Toimittaja ja perheohjaaja
Tämä on näytejuttu syyskuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
