Yhä harvempi romani puhuu Suomen romanikieltä. Tulevaisuudessa vaihtoehtona voi olla esimerkiksi romanikielen sanoilla höystetty suomen kieli – tai vaikkapa vaihtaminen toiseen romanikielen murteeseen.
Onpa tämä mejalo paikka.
Suunnilleen tällaiselta voisi näyttää kieli, jota Suomessa asuvat romanit puhuvat tulevaisuudessa.
Mejalo on romanikieltä ja tarkoittaa likaista. Jos vaikkapa ravintola on epäsiisti, voisivat romanit näin kommentoida asiaa toisille romaneille niin, että pääväestö ei ymmärrä lauseen merkitystä.
Pulma lauseessa liittyy valtakieleen. Sen sijaan, että koko ajatus sanottaisiin romanikielellä, kieltä käytetään vain yhden sanan verran. Kaikki muu kommunikaatio on suomea.
Romanikieli on romanivähemmistön puhuma kieli, jolla arvioidaan olevan vähintään 3,5 miljoonaa puhujaa ympäri maailmaa, valtaosa Euroopassa. Kieli on kehittynyt Intian sivistyskielestä sanskritista, ja se sisältää jäämiä esimerkiksi farsin ja kreikan kielistä.
Romanikielellä on useita murteita, joista monet eroavat toisistaan niin paljon, etteivät niiden puhujat välttämättä ymmärrä toisiaan. Suomessa romanikieli on saanut vaikutteita erityisesti suomen ja ruotsin kielistä. Nykyään Unesco on luokitellut romanikielen uhanalaiseksi. Suomen romaneja arvioidaan olevan noin 9 000–13 000, ja vuonna 2009 tehdyn kyselyn mukaan noin 30 prosenttia romaneista osasi kieltä hyvin. Alle 10 prosenttia vastaajista kertoi, ettei osaa lainkaan romania, ja noin 30 prosenttia arvioi osaavansa kieltä muutaman sanan.
Suomen romanikieltä puhuvat sujuvasti lähinnä yhteisön vanhimmat. Varsinkin lasten ja nuorten hyvä romanikielen taito on yhä harvinaisempaa, selviää romanikielen osaamisesta tehdyistä selvityksistä aina 1950-luvulta 2000-luvulle.
Se voi tarkoittaa, että kieli ei selviydy – tai ainakin se muuttuu merkittävästi.
Suomen romanikieli on vähän kuin latina: sitä ei puhuta.
Romanikielen opettaja Anette Åkerlund
Suomen romanikieli on vähän kuin latina: sitä ei puhuta.
Näin Helsingin yliopiston romanikielen opettaja Anette Åkerlund on todennut opetusalastaan. Hänen isänsä Valfrid Åkerlund lukee romanikieliset uutiset Ylen viikottaisessa Romano mirits -radio-ohjelmassa.
Tilanne on poikkeuksellinen, sillä aiemmin romanikieli on ollut ensisijaisesti puhuttu kieli, jonka kirjallinenkin käyttö on ollut hyvin vähäistä. Sen sijaan kulttuuri on tallentunut esimerkiksi lauluihin.
39-vuotias Åkerlund itse on oppinut romanikielen aikuisiällä, ensin Opetushallituksen järjestämillä kesäkursseilla ja myöhemmin yliopiston romanikielen kursseilla. Lapsena kotikieli oli suomi, mutta hän kuuli kieltä paljon esimerkiksi vanhemmiltaan. Åkerlund toivoo, että kieli voitaisiin siirtää tulevalle sukupolvelle.
”Olisi tärkeää, että lapset saisivat osaamista ja motivaatiota. Haluaisin uskoa siihen mahdollisuuteen, että vanhemmat nyt tai lähitulevaisuudessa alkaisivat puhua lapsilleen Suomen romanikielen murretta, ja että se ei tuntuisi kaukaa haetulta”, hän sanoo.
Åkerlund huomauttaa, että romanikielen murteet muistuttavat toisiaan nimenomaan kieliopin osalta, ja kielioppi on tähän asti säilynyt hyvin Suomen murteessa. Nyt kieltä on kuitenkin alettu käyttää tavalla, jossa vain yksittäisiä sanoja sanotaan romanikielellä, ja kielioppi tulee suomen kielestä.
”Se ei riitä”, Åkerlund sanoo.
”Se vie siihen uhkaavaan suuntaan, jossa kieli kuolee.”
Suomen romanikielen kieliopin – joka eroaa merkittävästi suomen kieliopista – on kirjoittanut Kimmo Granqvist. Hän on valtaväestöön kuuluva suomalainen, joka työskentelee Uppsalan yliopiston vierailevana romanikielen professorina ja Helsingin yliopiston romanikielen ja -kulttuurin yliopistonlehtorina. Aiemmin hän on työskennellyt Suomen romanikielen parissa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa.
Granqvist tutkii tällä hetkellä Suomen romanikielen muutosta. Romanien identiteetti muodostuu hänen mukaansa ensisijaisesti romanikulttuurista ja tavoista, mutta ei kielestä. Romanit ovat käytännössä aina kaksikielisiä ja puhuvat romanikielen rinnalla maan valtakieltä, myös Suomessa.
”Romanikielen tulevaisuus on hankala. Sen käyttö yhteisön omana, äidinkielen tapaisena puhekielenä on vähentynyt, ja samalla se on muuttanut luonnettaan. Nyt se on nivoutunut yhä enemmän suomeen”, Granqvist sanoo.
Granqvist suhtautuu epäillen romanikielen kieliopillisen rakenteen säilymiseen, mutta ei kuitenkaan usko, että kieli kuolisi kokonaan. Tällöin romanikielinen sanasto voisi esimerkiksi jäädä elämään valtakielen sanaston joukkoon, kuten esimerkiksi Englannin romanikielessä on käynyt.
”Kun mietitään romanikielen käyttötarkoituksia, sitä on aiemmin käytetty lähinnä viestimään asioita sillä ajatuksella, että pääväestö ei ymmärtäisi. Siihen ei tarvita oman kielioppinsa mukaan taipuvaa romanikieltä, vaan tuohon riittävät romanikieliset avainsanat, joita voi taivuttaa suomen kielen mukaan.”
Kun muut eivät osaa tai käytä kieltä, voi kielen puhujalla herätä kysymys siitä, miksi hänkään käyttäisi sitä.
Vantaalla asuva 24-vuotias Dimitri Lindgren oppi romanikielen Suomen murteen isoisältään. Hän oli motivoitunut kielenoppija ja omaksui edellisen sukupolven sanastoa – esimerkiksi sitä, millä eri ilmauksilla isoisän lapsuudessa romanit sanoivat vaikkapa ”ruoka”.
Ongelmaksi muodostui kuitenkin muiden romaninuorten kielitaito. Koska esimerkiksi Lindgrenin vanhemmat eivät juuri opettaneet romanikieltä lapsilleen, hän kertoo puhuvansa kieltä paremmin kuin kaksi siskoaan.
”Tuleva sukupolvi ei oikeasti osaa romanikieltä. Tuttavapiirissäni ei enää ole ihmisiä, joiden kanssa voisi kommunikoida Suomen romanikielellä. Kun sillä ei pysty enää puhumaan omanikäisten romaninuorten kanssa, se vaikuttaa siihen, ettei kieltä tule enää käytettyä”, hän sanoo.
Lindgren kokee, että muut nuoret suhtautuvat kieleen hällä väliä -asenteella.
”Moni romaninuori osaa totta kai vähän romanikieltä, mutta heidän puheensa on enemmänkin suomea, johon on upotettu tiettyjä romanikielisiä sanoja.”
Muiden kielitaito vaikuttaakin myös siihen romanikieleen, jota Lindgren puhuu toisille romaneille. Sekaan eksyy suomen sanoja ja romanikielinen sanasto on pelkistettyä. Samalla kieli jää siirtymättä iäkkäältä polvelta seuraaville.
”Aina kun vanhoja kärrymustalaisia nukkuu pois, häviää pala kulttuuria ja nimenomaan kieltä. On surullista havahtua siihen, että meidän kielemme on oikeasti kuihtunut. Sitä ei kohta oikeasti enää ole. Se tuntuu tosi pahalta.”
Romanikielen käyttöä hankaloittavat monen romanin mielestä myös puhe- ja kirjakielen erot.
”Olen luetuttanut ukillani näitä nykyromanikielen lauseita, ja hän on sanonut, että voi hyvä poika, kun hän ei ymmärrä näistä mitään”, Lindgren kertoo.
Lindgren on isoisältään saamansa opin lisäksi opiskellut romanikieltä peruskoulussa ja Helsingin yliopistossa.
”Yliopistolla opetettu kieli poikkesi siitä romanikielestä, jota olen tottunut puhumaan ja kuulemaan. Keskeytin opinnot jonkun ajan jälkeen, koska koin, että se ei ole osa minua”, hän sanoo.
Myös vastakkaisia näkemyksiä on. Anette Åkerlundin mukaan Suomen romanikielen puhe- ja kirjakieli eivät eroa liikaa toisistaan. Sen sijaan hän ajattelee, että romanikielen puhekieli ottaa liikaa vaikutusta suomen kielestä.
Nykyään Lindgren ei enää juurikaan käytä Suomen romanikieltä. Sen sijaan hän kirjoittaa sosiaalisen median päivityksensä eräällä romanikielen puhutuimmasta murteista, kalderashilla, jota puhutaan muun muassa Romanian ympäristössä.
Lindgren käyttää murretta päivittäin kansainvälisissä romanitapahtumissa tapaamiensa ihmisten kanssa ja opettelee sitä Ruotsissa asuvalta ystävältään, joka osaa useampaa romanikielen murretta. Samalla hän kertoo unohtaneensa Suomen romanikieltä.
Toisen alueen romaneiden murre on rantautunut myös Lindgrenin perheessä käytäviin keskusteluihin. Lindgren puhuu kalderashiksi nuoremman siskonsa kanssa, joka puolestaan käyttää Itä-Euroopan romanikieltä puhuessaan Suomessa asuvien bulgarialaisten ja kosovolaisten romaniystäviensä kanssa.
Romanikielen tutkija Kimmo Granqvist huomauttaakin, että tulevaisuudessa romanien puhumaan kieleen vaikuttaa se, onko Suomessa asuvilla romaneilla vuorovaikutusta muiden maiden romanien kanssa.
Mitä romanikielen Suomen murteen säilyttämiseksi voisi tehdä?
Åkerlundin mukaan kielen voisi saada siirtymään lapsille esimerkiksi romanikielisillä lauluilla tai tarinoilla. Tällöin kysymykseksi muodostuu, löytyisikö perinteisestä laulu- ja kertomusperinteestä sopivia tarinoita tähän käyttöön, vai tulisiko sitä varten luoda uutta lastenkulttuuria romanikielellä.
Suomen romaniyhdistyksen toimistopäällikkö Päivi Majaniemi taas työstää tällä hetkellä Suomen kulttuurirahaston rahoituksella romanikielistä keskustelumateriaalia, muun muassa fraasisanakirjaa.
”Kaikki tuntuvat hiukan halveksivan romanikieltä kielenä”, hän sanoo.
Majaniemi näkee mahdollisuuksia myös kirjallisessa käytössä. Eräässä iäkkäiden romanien kanssa tehdyssä projektissa runoilija kuunteli romanien tarinoita, kirjoitti niistä runoja ja ne käännettiin lopuksi iäkkäämpien romanien puhekielelle.
”Se oli aivan uskomattoman ihanaa”, Majaniemi sanoo.
Kaikki romanit eivät suhtaudu varauksetta tiedon jakamiseen. Osa kokee, että romanikielen Suomen murteen opiskelussa on kulttuurisen omimisen merkkejä, mikäli kieltä omaksuu valtaväestöön kuuluva ihminen. Esimerkiksi romaniaktivisti Leif Hagert on tuonut sosiaalisessa mediassa esille, että moni yhteisössä vastustaa kielen opettamista valtaväestölle. Samalla romanien saaman kielenopetuksen määrä on vähäistä: vuosikymmen sitten tehdyn selvityksen mukaan vain joka viides romanioppilas sai romanikielen opetusta.
Myös Majaniemi on puhunut kielen varastamisesta. Hänen mukaansa valtaväestön tekemä kielentutkimus ei ole tuonut romanivähemmistölle hyötyä – esimerkiksi riittävinä oppimateriaaleina tai sellaisena kirjakielenä, joka limittyisi sujuvasti puhekieleen.
Yritystä muutokseen on. Romanikielelle valmistellaan Opetushallituksessa elvytysohjelmaa, jonka puoliksi romaneista asiantuntijaryhmä nimitettiin kesällä 2020. Ohjelmassa romanit halutaan saada mukaan kielenelvytykseen.
”Elvytysohjelmalle on kovat odotukset”, Majaniemi sanoo.
Teksti Tuukka Tuomasjukka
Kuvat Tanu Kallio
