Suomen ensimmäinen kaduilla myytävä aikakauslehti Iso Numero ilmestyi touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 2011. Nyt kymmenvuotisjuhliaan viettävä lehti juhlii kasvuaan varteenotettavaksi tulonlähteeksi kadun kansalle.
Kymmenen vuoden aikana Iso Numero on tarjonnut tuhansille asunnottomille ja vähävaraisille matalan kynnyksen mahdollisuuden ansaita tuloja. Yhteensä myyjät ovat ansainneet lehteä myymällä yli miljoona euroa tuloja.
”Ensimmäinen Iso Numero syntyi, kun joukko toimittajia kyllästyi julkisuudessa vellovaan köyhyysvihamieliseen retoriikkaan. Heidän halusta osoittaa solidaarisuutta asunnottomille ja romanitaustaisille siirtolaisille syntyi kertaluonteinen talkoojulkaisu. Myyjien, lukijoiden ja tukijoiden yhteistyöllä siitä on kasvanut vaivihkaa Uudenmaan katukuvaa aidosti muuttanut organisaatio”, sanoo Ison Numeron toimitusjohtaja Janne Hukka.
Lehden myyjät ostavat lehtiä Ison Numeron toimistolta ja myyvät niitä kadulla viiden euron voitolla. Keskimäärin kuukausitasolla lehden punaliivisiä myyjiä löytyy kaduilta yli 100. Noin 5000 tuhannen lehden painos myydään pääosin Keski-Uudenmaan kuntien alueella. Pandemian vuoksi lehden myyntiä on hidastettu väliaikaisesti.
”Myyjien kymmenen vuoden aikana ansaitsemat miljoona euroa ovat kovan työn tulosta ja uskomattoman suuri saavutus. Lehden myynti vaatii pelisilmää, kärsivällisyyttä ja sisua. Olemme monta kertaa omin silmin todistaneet, kuinka työ ja tulot ovat muuttaneet yksilöiden, perheiden ja kokonaisten yhteisöjen elämää”, Hukka lisää.
Lehden myynnin ohella Iso Numero pyrkii jatkossa lisäämään myyjien kouluttamista. Muun muassa kielitaitojen harjoittelu ja asiakaspalvelu ovat tulevien vuosien aikana selkeämmin esillä osana lehden yleistä myyjäohjelmaa. Lisäksi luvassa on vielä kesän aikana mahdollisuus ostaa lehti MobilePay-sovelluksella. Lokakuussa julkaistaan lisäksi Ison Numeron kymmenvuotisjuhlanumero.
Lisätietoja
Janne Hukka
Toimitusjohtaja
janne.hukka@isonumero.fi
050 439 1615
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa asunnottomille ja vähävaraisille mahdollisuuden tulojen ansaitsemiseen. Lehteä saa myydä kuka tahansa taustasta riippumatta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroja tuloja.