Kirjallisuuden kautta voi tutustua uusiin maailmoihin, joista ei muuten tietäisi mitään. Kirjallisuus auttaa ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja sitä kautta se lisää empatiaa.
Näin luvataan, ja on kai väitteessä perääkin. Mutta kirjallisuus yltää tietenkin vain sinne, missä kirjoitetaan kirjoja. Tekstit ovat osa sitä maailmaa, jossa operoidaan sanoilla.
Janne Huuskosen romaani Täydellinen päivä kertoo perheenisästä, joka pelkää huumemenneisyytensä paljastuvan työpaikalla. Huuskonen on kertonut julkisuudessa, että kuvaus huumeriippuvuudesta perustuu hänen omaan kokemukseensa. Kohtaukset, joissa kirjan päähenkilö tekee mitä tahansa saadakseen päivän annoksen, ovat niin eläviä, että lukija voi tuntea pakotuksen omassa ruumiissaan, vaikka ei tietäisi riippuvuuksista mitään.
Kirjan minäkertoja on Huuskosen tapaan rikostoimittaja uutistoimituksessa. ”Olin hiljattain lukenut tutkimuksen, jonka mukaan tyypillisin väkivallan uhri Suomessa on noin 25-vuotias katutason narkomaanimies. Tutkimus sai minut itkemään. Olin pitänyt sitä erittäin merkittävänä ja tehnyt siitä huolellisesti kunnon uutisen, jota klikkasi 10 ihmistä eikä kukaan heistä peukuttanut ylöspäin.”
Siinä se on: ihmisarvo muutamalla lauseella kuvattuna.
Täydellinen päivä on poikkeama kirjallisuuden valtavirrasta, joka on keskiluokkaista sekä kulttuurisesti että rahoitukseltaan. Ja miksikäs ei olisi? Kirjoittajiksi ryhdymme usein me, jotka olemme pärjänneet edes kohtuullisesti koulussa ja olemme keskiluokkaisuuden läpäisemän maailman ytimessä. Sanoilla on helpointa kuvata maailmaa, jossa sanat ovat valttia.
Kirjallisuus yltää vain sinne, missä kirjoitetaan kirjoja.
Kirjoittaminen vaatii myös vapaa-aikaa, joutenoloa. Siksi kirjoja julkaisevat yhä edelleen ne, joilla on taloudellista liikkumavaraa.
Meri Valkama, joka sai esikoisromaanistaan Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon, on kertonyt myyneensä asuntonsa, jotta voi keskittyä muutaman kuukauden kirjoittamiseen. Aikamoinen uhraus ja onneksi se kannatti, mutta ei voi olla niin, että kirjoja kirjoittavat vain ne, joilla on omistusasunto myytäväksi. Tai ne, jotka voivat jäädä vuodeksi vuorotteluvapaalle hyväpalkkaisesta työstä.
Suomessa ollaan syystä ylpeitä laajasta kirjastoverkosta, mutta kirjallisuuden saavutettavuus tarkoittaa muutakin kuin sitä, että lukea saa kuka haluaa. Lukutaito ja osallisuus kirjallisessa kulttuurissa jakaa ihmiset, koska iso osa ei näe lukemisessa juurikaan arvoa. Ranskalainen kirjailija Édouard Louis, joka kuvaa kirjoissaan nykyajan alaluokkaa, sanoi pari vuotta sitten Helsingin Sanomissa näin:
”Miten ihmiset, jotka eivät lue, saadaan lukemaan kirjoja, jos ne eivät kerro heistä? Kirjallisuudelta tulisi vaatia, että se kertoo aivan kaikista.”
Leikkasin artikkelin jääkaapin oveen. Haastattelun on tehnyt Pajtim Statovci, joka on itsekin suuri maailmojen avaaja, sillä hän kirjoittaa suomeksi kirjoja, jotka sijoittuvat Balkanille. Oma lempparini suomalaisista kirjailijoista kirjoittaa arabiaksi. Hassan Blasimin tarinoissa liikutaan sujuvasti Itä-Helsingistä Irakiin. Kun luin hänen Allah99:nsä, tajusin, mitä tarkoitetaan sillä, että kirjallisuus auttaa näkemään tuntemattomaan.
Auli Viitala
Vapaa kirjoittaja ja mielenterveyskuntoutuja
Tämä on näytejuttu elokuun 2022 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
