Mariana Stănescu tuli Suomeen ansaitsemaan rahaa perheelleen.
”Täytin viime kuussa 27 vuotta, olen kolmen lapsen äiti ja tulen Romaniasta.
Perheeni parissa minua kutsutaan Vișinaksi. Se tarkoittaa hapankirsikkaa. En tiedä, miksi äitini antoi sen minulle nimeksi, mutta sillä nimellä minut tunnetaan kylässäni. Virallista nimeäni käytän vain perheen ulkopuolisten kanssa ja henkilökortissa.
Lapsena minun oli helppo olla. Leikimme kylällä piilosta ja hippaa. Vähän vanhempana menin kylän kouluun, jossa käy vain romanilapsia. Tykkäsin monista tunneista, matematiikasta ja lukemisesta. Menin naimisiin 11-vuotiaana ja minusta tuli äiti 16-vuotiaana.
Perheessäni oli tapana, että tyttö jää kotiin sen jälkeen kun hän on mennyt naimisiin ja saanut lapsia. Äitini ja anoppini opettivat minut tekemään kotitöitä. Ne ovat käytännöllisiä ja hyviä taitoja. Omille lapsilleni en kuitenkaan toivo samaa. He saavat käydä koulunsa loppuun.
Kotona tykkään laittaa perheelle kaikenlaista ruokaa, mutta lapseni pitävät ihan perusruoasta, erityisesti kanakeitosta ja sarmaleista, romanialaisista kaalikääryleistä. Niitä teen mielellään ja aina kun he pyytävät.
Tulin tänne Suomeen ansaitsemaan rahaa ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten. Kotimaassa meillä ei ole siihen mahdollisuuksia. Minulla oli kauhea ikävä lapsia. Oli ikävä silloin ja on ikävä edelleen, koko ajan. Asuimme mieheni kanssa paperittomille ihmisille tarkoitetussa hätämajoituksessa. Nyt olemme onneksi päässeet vuokralle.
Ihmiset Suomessa ovat valtavan paljon ystävällisempiä kuin Romaniassa. Meitä kohdellaan täällä ihmisinä. Romaniassa on tavallista, että jos istun vaikka penkille bussiasemalla, niin muut nousevat penkiltä ja menevät pois. Sellainen tuntuu pahalta.
Autan lapsiani minkä pysty, vaikka olenkin tuhansien kilometrien päässä.
Soitan lapsilleni monta kertaa päivässä ja he soittavat myös minulle. He ovat edelleen pieniä ja kysyvät minulta neuvoa vaikka minkälaisiin asioihin: mitä pitäisi syödä, mitä pitäisi laittaa päälle. Autan heitä minkä pystyn, vaikka olenkin tuhansien kilometrien päässä.
Rupesin heti Suomeen tultuani myymään Isoa Numeroa, ja sitä olen tehnyt tähän asti. Se ei ollut aluksi helppoa. Tein ensimmäistä kertaa töitä rahasta enkä tiennyt, mitä tehdä tai sanoa. Ajan myötä myymisestä on tullut helpompaa. Minulla on monta kanta-asiakasta, jotka ostavat lehden joka kuukausi tai moikkaavat ohi kulkiessaan. Jotkut jopa halaavat minua. Siitä tulee hyvä mieli. Joistakin on tullut hyvin läheisiä. Kielen oppiminen on minulle kuitenkin edelleenkin vaikeaa. Suomea ja englantia osaan vain muutaman sanasen.
Olen onnellinen ennen kaikkea, kun olen lasteni kanssa. Muistan aina opettaa heille, että kannattaa olla rauhallinen. Vaikka joku sanoisi pahasti, niin kannattaa aina olla se parempi ihminen ja pitää malttinsa.”
Teksti ja kuva Janne Hukka
Tämä on näytejuttu toukokuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää. Lehden hinta on nyt 15 euroa, josta puolet on edelleen myyjän tuloa. Ison Numeron voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.
