Suomen romanien kohdalla ”Me ilmoitamme sitten” tarkoittaa asunnon etsinnässä usein, että asuntoa ei saa. Valtaväestön ja Suomen syrjityimmän kansanryhmän välistä kuilua kasvattavat romanikulttuurin säännöt ja sitkeät ennakkoluulot.
”Mie ajattelin, että tämä on ihana paikka asua, koska mummot on niin ihania!”
Kerimäellä, Savonlinnan lähellä, on helteinen päivä. Nadja Asp istuu pienessä keittiössä yllään musta t-paita ja ohuesta trikoosta ommeltu pitkä hame. Samanlaisen hän on vetäissyt päälleen aina, kun on mennyt käymään Rauha-mummonsa luona Savonlinnassa. Mutta enää hän ei tee niin, sillä edellisenä yönä mummo on kuollut. Nadja on viimeisten viikkojen aikana istunut vanhuksen sängyn vieressä, kammannut tukkaa ja jutellut.
Nadja on viime aikoina nukkunut huonosti. Nyt uni ei tullut suru-uutisen takia, mutta hän juttelee silti vilkkaasti, tarjoilee kahvia ja halaa sitten parivuotiasta kuopustaan, joka on raahannut pienen matkalaukun keittiönovelle.
”Mihin sie rakas oot lähössä?”
Vaaleasävyinen rivitalokolmio on ollut Nadjan ja hänen neljän lapsensa koti viime maaliskuusta alkaen. Nadja luonnehtii itseään ”väliinputoajaksi”, joka ei omassa elämässään voi eikä halua elää romanikulttuurin sääntöjen mukaan, mutta kunnioittaa niitä. Irtautuminen alkoi Nadjan mukaan 9-vuotiaana, jolloin hänen äitinsä kuoli. Neljästä sisaruksesta kaksi on kuollut.
Nadja on saanut lapsensa nuorena ja kärsinyt väkivaltaisista parisuhteista. Hän on asunut monella paikkakunnalla, myös lasten kanssa on muutettu jo monta kertaa.
”Heti kun mie tulin kattomaan tätä, aattelin, että tänne myö jäähään. Ensimmäistä kertaa elämässä minusta tuntui siltä.”
Ennen vuokrasopimuksen tekemistä Nadja kertoi vuokraisännälle, että on romani.
”Oon aina sanonut sen etukäteen, eikä se ole ollut ongelma. Nytkään se ei ollut.”
Pahinta oli se, että muut asukkaat lakkasivat tervehtimästä minua ja lapsia.
Nadja Asp
Vaatteista hänen taustaansa ei olisi voinut päätellä, sillä Nadja ei arjessaan pukeudu romaninaisen tavoin. Taloyhtiön muut asukkaat ovat vanhempaa väkeä, jotka omistavat asunto-osakkeensa. He näkivät Nadjan vain ”normivaatteissa”, tervehtivät ystävällisesti ja vastasivat uuden asukkaan jätteiden lajittelua koskeviin kysymyksiin asiallisesti.
Nadja kärsii selkäydintulehduksesta, joka veti hänet keväällä lähes liikuntakyvyttömäksi. Silloin hänen isänsä kävi joka toinen päivä tuomassa ruokakassin, ja täti saapui hoitamaan lapsia. Nadjan sukulaiset pukeutuvat romanivaatteisiin.
Nadjan mukaan naapureiden käytös muuttui saman tien. Tuli valituksia puutteellisesta jätteiden kierrätyksestä, leluista pihalla, tupakoinnista, mystisesti taloyhtiön nurmikolle ilmaantuneista kivistä, vieraista ja metelistä.
”Pahinta oli se, että muut asukkaat lakkasivat tervehtimästä minua ja lapsia.”
Lapset ovat ruvenneet kyselemään, että äiti mikä meissä on vikana, kun meistä ei tykätä.
Nadja Asp
Nadja haluaisi ajatella, että kaikki pienet arkeen ilmaantuneet omituisuudet ovat hänen kuvitelmaansa. Jatkuvat sähkökatkot, roskien ilmaantuminen ovelle, pihalla kaadettu pyykkiteline.
”Mie en kuulemma edes lajittele biojätettä”, Nadja nauraa ja kiskaisee auki roskiskaappinsa, jossa kurkistelevat biojäteämpäri ja muut omiin lokeroihinsa lajitellut roskat.
Naapurit osoittivat valituksensa myös hänen vuokraisännälleen. Nadja alkoi vahtia tarkkaan, ettei leluja jää naapureiden näkyville. Hän siirtyi tupakoimaan takapiha-alueen perimmäiseen nurkkaan. Isän ja arjessa auttavan ystävän, Joonaksen, lisäksi Nadjan luona käy Helsingistä toisinaan serkku vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.
”Ovat yleensä sen yhden yön. Päivät vietetään aina muualla.”
Nadjan mukaan lapsia hoitanutta tätiä lukuun ottamatta vieraat ovat tässä, kun työssä käyvät ystävätkään eivät ehdi kyläillä. 16-, 14- ja 8-vuotiaat lapset eivät ole tuoneet kavereita kotiin.
Viereisen päätyasunnon omistava nainen on Nadjan ainut ystävä taloyhtiössä. Hän on yrittänyt taloyhtiön kokouksissa tivata, mikä Nadjan ”elämäntavassa” on häiritsevää. Kuulemma ”kaikki”.
”Lapset ovat ruvenneet kyselemään, että äiti mikä meissä on vikana, kun meistä ei tykätä.”
Romaniväestöä on asunut Suomen alueella 500 vuotta. Romanien kiertolaiselämä ja leirimäiset asuinolot jatkuivat pitkään, kunnes 1970-luvulle tultaessa asiaan puututtiin valtiovallan toimesta. Romaneille alettiin osoittaa asuntoja, aluksi kaupungin laitamien huonokuntoisimmista taloista.
Osana ympäristöministeriön romanipoliittista ohjelmaa vuonna 2012 julkaistu selvitys romanien asumisesta ja yhdenvertaisuudesta kertoo, että ”mustalaisväestön asunto-olojen kehittämistoimikunta” sai aikaan määräaikaisen erityislain, jolla asumisoloja pyrittiin parantamaan.
Romanien tulotaso on yhä usein varsin matala. Nuoremman sukupolven koulutustaso on kuitenkin noussut. Lasten osallistumisella varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen on ollut merkitystä, arvioivat asiantuntijat. Mutta:
”Romanit ovat silti ehdottomasti syrjityin ryhmä Suomessa, kuten monissa muissakin Euroopan maissa”, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa 15 vuotta toimistopäällikkönä työskennellyt Rainer Hiltunen toteaa heti kättelyssä.
”Romaneihin kohdistuva syrjintä on usein tahallista ja pahantahtoista.”
Rainer Hiltunen
Yhdenvertaisuusvaltuutetun viime vuosien tilastossa näkyy piikki asumiseen liittyvien yhteydenottojen kohdalla, kun katsotaan kaikkia romaneja koskevia syrjintäyhteydenottoja. Hiltusen mukaan edistystä on esimerkiksi se, että joitakin tapauksia on päätynyt oikeuteen ja niistä on saatu lainvoimaisia tuomioita. Tilanteet ratkeavat usein helpommin esimerkiksi yhteydenotolla vuokranantajaan. Syrjinnän osoittaminen on vaikeaa, koska se voi olla piilotettua.
”Helpompaa se on tapauksissa, joissa vuokrasopimus on jo ehditty tehdä, mutta sitten se halutaankin perua. Kun asunnonhakijoita on paljon, ei toki ole itsestään selvästi syrjintää, jos romanihakija ei saa asuntoa”, Hiltunen sanoo.
Joskus syrjintä on tahatonta tai tiedostamatonta.
”Mutta romaneihin kohdistuva on usein tahallista ja pahantahtoista.”
Romanien asemaan perehtynyt sosiaali- ja kulttuuriantropologian tutkija Marko Stenroos muistuttaa, että vielä 1970-luvun alussa romanilapsia otettiin huostaan. Tavoitteena oli opettaa heidät ”normaaleiksi suomalaisiksi”. Romaniväestöllä oli usein heikko luottamus viranomaisiin.
Stenroosin mukaan asumisasioissa juopaa suhteessa pääväestöön luovat romanien tiukat kulttuuriset säännöt, jotka määrittävät asumista. Esimerkiksi väistämissääntö viittaa eri sukujen välisiin riitoihin, joiden perusteella tietyn suvun jäsenet eivät voi asettua tietylle paikkakunnalle tai alueelle. Romaniperheet myös pyytävät toisiltaan muuttolupaa, mikäli ovat muuttamassa alueelle tai taloyhtiöön, jossa jo asuu romaneja.
Stenroos luokittelee väistämissäännöt sellaisiksi romanikulttuurin piirteiksi, jotka ovat ihmisoikeusnäkökulmasta ongelmallisia. Tätä tukee myös edellä mainittu ympäristöministeriön selvitys. Siinä todetaan, että väistämissäännöt ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Laki takaa kaikille vapaan liikkumisen maassa.
Romanikulttuurissa on muitakin sisäisiä lakeja. Romanit eivät esimerkiksi voi kerrostalossa asua suoraan toistensa ylä- tai alapuolella. Murrosikään tulevat nuoret eivät voi käyttää samoja saniteettitiloja kuin heidän vanhempansa. Keittiö on mieluiten oma erillinen huoneensa.
Romano Missio ry:n asunnontarjoajille laatima selvitys tapakulttuurista korostaa, että romanit eivät sääntöineen halua ylimielisesti asettua lakien yläpuolelle. Esimerkiksi puhtauteen, moraaliin ja häveliäisyyteen liittyvät säännöt ovat syntyneet vuosisatojen aikana. Selvitys toivoo, että eri arvomaailmojen välillä toimittaisiin parhaalla mahdollisella tavalla ihmisarvoa ja oikeutta kunnioittaen.
Perustuslaki on tässä romanikulttuurin tukena: monet sen yksityisyyteen liittyvät säännöt ovat oikeutettuja perustuslain yksityisyyden suojan nojalla.
Tilanteet ja tulkinnat ovat kinkkisiä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asukasvalintaohjeissa todetaan, että valinnoissa noudatetaan yhdenvertaisuusperiaatteita, eikä niistä voida poiketa kulttuuriin liittyvistä syistä.
Toisaalta tässä haastatellut romanit eivät pidä väistämissääntöjä ongelmallisena, koska joko heidän perheillään ei ole väistämisvelvollisuutta millään seudulla tai he eivät hae asuntoa paikkakunnalta, jossa heitä sellainen koskisi.
Clarissa Grönfors voisi asua missä tahansa. Hän on jonottanut viisihenkiselle perheelleen isompaa asuntoa nyt 3,5 vuotta Helsingin lisäksi useista muista lähikunnista sekä puolijulkisilta asuntojen tarjoajilta.
Lukuisten hakemusten tukena on lääkäreiden lausuntoja liittyen lasten ADHD-diagnooseihin ja Touretten syndroomaan, joiden mukaan perheen asunnontarve on kiireellinen.
”En ole aikaisemmin ajatellut, että minua voitaisiin tässä syrjiä. Mutta en enää tiedä, mitä tämä on.”
Helsingin kaupungin asuntoja välittävä Stadin asunnot kiistää, että romanitausta vaikuttaisi asukasvalintoihin. Sähköpostissaan Stadin asunnot toteaa, että tällä hetkellä noin 14 000 hakijan tarve on kiireellinen, mutta asuntoja vapautuu vuosittain vain 3000.
Toukokuuhun asti Clarissan perhe asui kaupungin kolmiossa, jonne Clarissa aikoinaan päätyi asunnonvaihdon kautta. Keväällä hän onnistui omatoimisesti asuntovaihtopörssin kautta vaihtamaan asuntoa samassa pihapiirissä, jossa hän on asunut lapsuudestaan lähtien. Mutta muuttopäivänä Clarissan miehen silmät alkoivat vuotaa.
Perhe ei koskaan muuttanut asuntoon, jonka sisäilma on raskas vielä heinäkuun lopussa, jolloin asuntoa on tuuletettu kolme kuukautta. Clarissa esittelee vaatehuoneen katon kosteusvauriolta näyttävää läikkää.
”Välillä äidin piti lähteä pois, jotta me voimme käydä pesulla.”
Clarissa Grönfors
Vuokrasopimus on irtisanottu, ja Clarissan mukaan Helsingin kaupungin asunnot (Heka) ei myönnä sisäilmaongelman eikä kosteusvaurion olemassaoloa. Kesän Clarissa asui perheineen kaukana Jokelassa äitinsä vuokrakaksiossa, yhdessä äidin kanssa. Erityislapset oireilivat ahtaissa tiloissa, ja romanisukupolvien väliset häveliäisyyskäytännöt tekivät tilanteesta tukalan.
”Välillä äidin piti lähteä pois, jotta me voimme käydä pesulla.”
Romanivaatteisiin pukeutunut Clarissa istuskelee huvimajassa tutulla kerrostalopihalla Helsingissä. Hän tulee tänne Jokelasta lasten kanssa joka päivä. Kuvaus tyhjässä asunnossa on kestänyt, ja Clarissan on ollut vaikea hengittää.
Pihalla pyörii Clarissan tuttuja naapureita ja lapsuudenystävä, joka edelleen asuu samassa pihapiirissä. Keskenään tuttavallisesti juttelevien ihmisten joukossa on esimerkiksi somalialaisia ja ”valkolaisia”, muttei muita romaneja.
Lehden mennessä painoon Clarissan perhe on erilaisten vaiheiden jälkeen päätynyt Vantaalle kaupungin järjestämään kriisimajoitukseen.
”Ai oletko se sinä tuossa pihalla…? No, tule nyt sitten katsomaan, kun nyt tänne asti vaivauduit.”
Mika Berg seisoi itähelsinkiläisen kerrostalon alaovella kännykkä korvallaan. Hän tiesi jo, että tämä noin 75. vuokra-asunto, jonka näyttöön hän oli saapunut, jäisi saamatta.
Heinäkuun lopussa Mika katsoo pikkuruisen kerrostaloyksiön ikkunasta avautuvaa maisemaa. Näkymä korkealta olisi hieno, ellei mies kärsisi paniikkihäiriöstä. Vielä pari viikkoa sitten Mika asui hostellissa, kunnes Helsingin kaupungin sote-palveluntuottaja Luona Oy järjesti väliaikaismajoituksen, jossa hän voi asua syyskuun loppuun asti.
”Me ilmoitamme sitten.”
”Se tarkoittaa, että asuntoa ei saa”, Mika sanoo.
”Puhelimessa kaikki sujuu hyvin. Aina siihen asti, kun he näkevät minut. Tiedän jo ilmeestä, että ei onnistu.”
Mika on tumma. Hän on pukeutunut siisteihin leveähköihin housuihin, kauluspaitaan ja pusakkaan. Romanimiehelle tyypillinen vaatetus on helppo tunnistaa, vaikka se ei ole yhtä silmiinpistävä kuin romaninaisten hameet ja röyhelöpuserot.
”Puhelimessa kaikki sujuu hyvin. Aina siihen asti, kun he näkevät minut.
Mika Berg
Mika on hakenut asuntoa niin yksityiseltä kuin julkiselta puolelta, nyt myös Luona Oy etsii sitä hänelle. Mikan mukaan Luonan sosiaaliohjaaja on suositellut, ettei mies menisi asuntonäyttöihin romanivaatteissa.
Sosiaaliohjaaja itse kertoo, että hänellä on jatkuvasti romaniasiakkaita, joiden mahdollisuudet asuntoon raukeavat yleensä silloin, kun he menevät katsoman sitä.
”Tiedän ehkä yhden romaniperheen, joka on saanut vuokra-asunnon yksityisiltä markkinoilta”, nimettömänä pysyttelevä sosiaaliohjaaja sanoo.
Hän tietää myös tilanteita, joissa vuokranantaja havahtuu asiaan vasta myöhemmin ja keksii valitussyitä.
Mikalle romanipukeutumisesta luopuminen ei tunnu hyvältä. Hän on tehnyt jo ison uhrauksen, joka on horjuttanut identiteettiä ja hiukan myös välejä omaan isään. Hän vaihtoi vahvasti romanilta kalskahtavan etunimensä, kun työnvälityspalvelussa todettiin, että työllistymistä haittaa vain se, että ”olet mustalainen”.
Kyllähän joillakin käy paljon vieraita. Mutta ei meillä
Nadja Asp
Suomessa asuminen on normitettu suomalaisen mallin mukaan, johon kuuluu tarkkuus siinä, että vieraita ei käy paljon ja eletään vääeleisesti. Romanien ei ajatella noudattavan näitä normej
Millaisia naapureita romanit ovat omasta mielestään?
Siistejä, toisistaan ja naapureistaan – erityisesti vanhemmista ihmisistä – huolehtivia, suorapuheisia.
”Kyllähän joillakin käy paljon vieraita”, Nadja Asp sanoo.
”Mutta ei meillä.”
Mikan luona käyvät toisinaan hänen lapsensa ja sukulaistyttö auttelemassa.
Clarissa muistaa jo lapsuuden perheestään, että vanhemmat olivat varovaisia esimerkiksi sukulaisten vierailujen suhteen, ettei niistä vain tulisi sanomista.
Romanin koti on hohtavan puhdas, vaikka lapsiperheissä voi muuten olla normaalia epäjärjestystä. Mikan mukaan ”mustalaissiivous” tarkoittaa sitä, että asunto pestään ensin desinfiointiaineella katosta lattiaan. Sen hän teki myös väliaikaisasunnossaan, jota kuitenkaan ei ala remontoimaan.
”Pintojen pitää olla fressit ja koko kodin omaan silmään kaunis. Olen aina maalannut ja tapetoinut itse kodit, joissa olen asunut”, Mika sanoo.
Nyt hän silmäilee ahtaan yksiön tyhjiä, harmahtavia seiniä.
”Näillä mennään.”
Nopea katsaus tätä juttua varten haastateltuihin romaneihin kertoo, että heistä kaksi tupakoi, tosin ei sisällä. Kaikilta löytyy vuokra-asunnon saantia usein vaikeuttava merkintä luottotiedoissa. Kaikki elävät tällä hetkellä enemmän tai vähemmän sosiaalitukien varassa, ja Kela tukee heidän asumistaan tai maksaa sen kokonaan. Jokaisen perheessä on eriasteisia terveysongelmia ja diagnooseja.
Kaikki kertovat myös, että he eivät ole koskaan jättäneet vuokraa maksamatta.
Mikään näistä tavoista, taipumuksista, elämäntilanteista tai valinnoista ei tee heistä valtaväestöstä poikkeavia.
”Romanit kohtaavat samoja haasteita kuin pääväestö, mutta sen päälle tulevat ennakkoluulot. He kantavat vastuun muiden romanien tekemisistä, ja yksi ihminen katsotaan aina osasyylliseksi muiden romanien tekoihin”, tutkija Stenroos arvioi.
Romanit kohtaavat samoja haasteita kuin pääväestö, mutta sen päälle tulevat ennakkoluulot.
Marko Stenroos
Tutkija huomauttaa, että stereotypioihin vaikuttaa myös se tapa, jolla romaneja esitetään mediassa.
”Aina kun romaneista kirjoitetaan, luodaan yhdenlaista kuvaa heistä.”
Pandemia-aika on vapauttanut Päivi Majaniemen aivoihin tilaa. Suomen Romaniyhdistyksen projektipäällikkö on ehtinyt pohtia, mitä koko yhdenvertaisuus tarkoittaa ja mihin sitä tarvitaan. Vieraillessaan pari vuotta sitten tyttärensä luona Yhdysvalloissa hän kiinnostui afroamerikkalaisten tuottamasta kielestä, niin sanotusta blacktalkista, eli tavasta, jolla musta väestö puhuu itsestään.
”Myös romanit omaksuvat helposti uhriutumisen ja oikeudettomuuden identiteetin.”
Nadja, Clarissa ja Mika tietävät, että heillä on yhtäläinen oikeus hakea ja vuokrata asunto. Mutta Clarissa jättää hakemuksissaan mainitsematta taustansa. Ennen asuntoesittelyyn lähtöä Mika seisoo peilin edessä ja miettii, kannattaako edes lähteä. Nadja taas lätkäisee romanikortin heti pöytään siltä varalta, että se on este.
Marko Stenroosin mielestä ei voi sanoa, että romani sisimmissään hyväksyy oman syrjintänsä.
”Se on enemmänkin arkirealismia.”
Kesäkuussa vuokraisäntä irtisanoi Nadjan vuokrasopimuksen. Nadjan kertoman mukaan mies ilmaantui toisen henkilön kanssa hänen ovelleen.
”Ne työnsivät oven auki ja ahistivat minut keittiöön. Vuokranantaja vaati, että allekirjoitan vuokrasopimuksen irtisanomispaperin siinä heti.”
Nadjan ystävä Joonas tuli paikalle. Hän vahvistaa, että vuokraisäntä käski ensin häntä poistumaan ja puhui Nadjalle epäystävällisesti ja uhkaavasti.
Nadja esittelee kesäkuussa päivätyn irtisanomisilmoituksen. Sen liitteenä olevassa saatekirjeessä listataan Nadjan ”elämäntapaan” liittyviä seikkoja, joista vuokranantaja on saanut naapureilta yhteydenottoja.
Nadjan asunnosta muun muassa ”kuuluu häiritsevää metelöintiä myös ilta/yöaikaan”, siellä käy ”huomattava määrä vieraita”, jotka tukkivat paikoitusalueet ja huoltoyhtiö on valittanut pihalla olevista kivistä, jotka ”todennäköisesti ovat vieraanne/lastenne sinne kantamia”.
Irtisanomisilmoituksessa syyksi ilmoitetaan kuitenkin asunnon ottaminen omistajan omaan käyttöön ja sen myyminen.
Heinäkuussa Nadja sai vielä 13.7. päivätyn vuokrasopimuksen purkuilmoituksen, jonka perusteluna on heinäkuun vuokran maksamatta jättäminen. Nadja sanoo yleensä maksaneensa laskun kuun puolivälissä.
Lain mukaan vuokrasopimuksen purkaminen edellyttää, että vuokralainen on huomautuksista välittämättä laiminlyönyt 2-3 kuukauden vuokrat.
Vuokraisäntä kommentoi, että hän on pahoitellut Nadjalle käyntiään. Hän toteaa, ettei ehdi setvimään naapureiden valitusten perusteita ja haluaa siksi myydä asunnon pois.
Tämän jutun mennessä painoon Nadja ja vuokraisäntä ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen siitä, että he haluavat löytää asiassa sovinnon. Vuokraisännän mukaan hänen ainoa toiveensa on saada sovittua päivä, jolloin Nadja muuttaa pois asunnosta.
Aurinko paistaa avoimesta terassin ovesta sisään. Ulkoa kuuluu ruohonleikkurin ääni. Nadja istuu lattialla kylpyhuoneen ovella ja vahtii ammeessa loiskivaa poikaansa. Hän haluaa lukea ääneen Daavidin virttä, jota mummo oli lausunut viimeisinä päivinään. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
”Mummo oli miun majakkani. Ja nyt sen majakan valo on sammunut.”
Teksti Sini Saaritsa
Kuvat Saara Mansikkamäki
Tämä on näytejuttu syyskuun 2020 Ison Numeron artikkelista. Osta omasi kadulta tai verkosta ja lue koko juttu!
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
