Yhteisössä eläminen on vaativaa, on helpompaa olla yksin. Yhteisö kannattelee, emme pärjää yksin.
Yllä olevat väitteet ovat samaan aikaa totta, kirjoittaa kolumnisti Mirka Seppälä.
Tiedämme, että yhteys toisiin ihmisiin on meille lajityypillistä ja elintärkeää. Kevyt, arkipäiväinen kanssakäyminen lisää tutkitusti hyvinvointiamme. Kuitenkin valitsemme olla puhumatta naapurille, kutsumatta leikkipuistotuttavaa kylään ja pysähtymättä Ison Numeron myyjän kohdalle, koska olemme oppineet häpeämään ja pelkäämään.
Entä jos en keksikään mitään sanottavaa? Entä jos toinen pyytääkin jotain sellaista, mitä en pysty antamaan? Ja mitä, jos kaikki onkin vain hirveän rasittavaa? Pelkäämme muiden ihmisten muodostuvan meille taakaksi. Yhtä lailla meitä hävettävät omat tarpeemme ja avunpyyntömme. Yksin pärjäämisen eetos on suomalaisilla vahva.
Moni puhuu kaipuusta yhteisöllisempään elämään, mutta harvempi päättää käyttää aikansa sellaisen rakentamiseen. Yhteisöä ei voi luoda puheilla, vaan se syntyy teoista ja yhdessä vietetystä ajasta. Ainakin ikäluokkani kaupunkilaisten ja etenkin lapsiperheellisten elämä on niin turboahdettua, että siihen on vaikea sovittaa ydinperheen ulkopuolista yhteisöeloa.
Yhteisöä ei voi luoda puheilla, vaan se syntyy teoista ja yhdessä vietetystä ajasta.
Yksinhuoltajana ja perheeni ainoana aikuisena kaipuuni toisten seuraan on ehkä pakottavampi kuin suuremmissa perheyksiköissä elävillä. Olenkin valinnut olla osa esimerkiksi erästä huvilayhteisöä, vaikka se vaatiikin minulta lapsivapaideni käyttämistä hallituksen kokouksiin ja halkotalkoisiin. Saan ihanan kesäpaikan edullisesti käyttööni, kun suostun jakamaan sen toisten kanssa ja käyttämään aikaani sen hyväksi. Valitsisin yhteisöhuvilamme, vaikka minulla olisi varaa omaankin, sillä uskon jakamisen olevan paitsi maapallolle myös meille ihmisille hyväksi.
En ole yhteisöllisyyden varaukseton kannattaja. Tiedän omakohtaisesti tiiviin yhteisön varjopuolet, sillä kasvoin sellaisessa. Yhteisöllisissä kulttuureissa sosiaalinen kontrolli voi olla tukahduttavaa. Yksilön oletetaan asettavan yhteisön kuvitellut tai todelliset tarpeet oman hyvinvoinnin edelle tai hän joutuu siitä ulossuljetuksi. Pahimmillaan tämä tarkoittaa jopa väkivallan hyväksymistä.
Terveen yhteisön tunnistaakin siitä, että se tuo turvaa viemättä ihmiseltä vapautta. Terveessä yhteisössä on tilaa olla oma yksilöllinen itsensä ja säilyttää itsemääräämisoikeutensa. Yksilön ja yhteisön tarpeiden täytyy olla tasapainossa. Yhteisö ottaa aina jotain, mutta terve sellainen antaa aina enemmän takaisin.
Meidän ei ole tarkoitus elää yksin tai edes pienissä muutaman ihmisen muodostamissa yksiköissä. Elämässä, jonka elää yhteydessä muihin, on mahdollisesti enemmän säätöä, konflikteja ja hankalia tunteita. Sellaisessa elämässä on myös enemmän mieltä ja merkitystä. Me kuulumme yhteen.
Mirka Seppälä
Köyhä yksinhuoltaja Itä-Helsingistä
Tämä on näytejuttu marraskuun 2024 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 13 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 1,8 miljoonaa euroa tuloja.
