Raha lisää onnellisuutta, mutta vauraus myös näyttää, mitä kukin päättää sen tuomalla vapaudella tehdä, kirjoittaa kolumnisti Carmen Baltzar.
Pitkään uskottiin, että raha lisää onnellisuutta suunnilleen siihen pisteeseen asti, jossa perustarpeet täyttyvät ja elämä on suhteellisen mukavaa. Hyvin suuri osa maailman ihmisistä elää tämän pisteen alapuolella, eikä rahan tuomaa onnellisuutta voi siten aliarvioida. Siinä ei ole mitään luonnollista, että toiset meistä kylpevät yltäkylläisyydessä, kun osa taistelee ruoasta ja katosta pään päällä päivittäin.
Uusimpien tutkimusten mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että raha lisää onnellisuutta vielä pitkään perustarpeiden täyttymisen jälkeen, aivan kaikkein rikkaimmillakin. Maailman tilan huomioon ottaen tämä on vähän masentavaa.
Teinivuosinani niin kutsutun nollarin lopulla vauraus ja sen näyttäminen oli kulttuurisesti yksinkertaisesti in, ja ainakin silloisen ikäryhmäni sisällä shoppailuun suhtauduttiin mutkattomasti yhtenä elämän tavoitteista muiden joukossa. Ilmastokato, äärimmilleen revennyt eriarvoisuus ja kasvanut tietoisuus näistä kummastakin on syrjäyttänyt vaurauden esittelemisen muodin aallonharjalta – tieto tästä toki liikkuu eri tahtia eri kansan- ja maanosissa.
Eriarvoisessa maailmassa päätös siitä, kuinka käyttää eriarvoisesti jakautunut varallisuus, jää yksilön käsiin. Mitä enemmän vaurautta ihmisellä on, sitä enemmän vapautta hänellä on leikkiä jumalaa maapallon ja sen elollisten olentojen kohtaloilla. Vauraus paljastaa, mitä kukin sillä vapaudella päättää tehdä. Se mitä paljastuu, on harvoin pelkästään kaunista. Muutoin emme olisi koskaan päätyneet pisteeseen, jossa nyt olemme.
Vauraus paljastaa, mitä kukin päättää vapaudella tehdä.
Valitettavan usein tuntuu siltä, että niillä, joilla on kaikista eniten, on vähiten kiinnostusta pohtia jumalleikkiensä vaikutuksia. Kun raha on jälkikapitalismissa valtaa, ja keskittynyt yhä harvempien käsiin, tuntuvat vaikuttamismahdollisuudet jatkuvasti toivottomammilta. Tuntuu, että että osa jengistä potkii mäkeä alas pyörivään pyörään vauhtia ja toiset tökkivät avuttomia risuja pinnojen väliin pysäyttääkseen vauhdin. Risut saavat pyörän välillä töksähtelemään, mutta se jatkaa kuitenkin vääjäämättä alamäkeen.
Toiveikkuus ei ole tässä ajassa helppo valinta, ja sitä saatetaan pitää jopa epä-älyllisenä asenteena. Sitä se tavallaan onkin, ja se on toiveikkuuden pointti. Se ei perustu rationaalisuuteen vaan rakkauteen. Vaikka rakkaus voi olla arvaamatonta, sillä on omat lainalaisuutensa, kuten se, että sen kasvu on rajatonta. Sitä on mahdollista luoda lisää niin kauan, kuin on ihmisiä, jotka valitsevat tuoda maailmaan lisää rakkautta niillä keinoilla, jotka heillä on käytettävissään.
Tällainen pieni kirjoitus ei ole risu pyörän pinnojen välissä. Jos mitään, tämä on sellainen ohuen ohut tikku pyörän pyörittäjän sormessa, joka muuttuu heti sormenpäähän upottuaan näkymättömäksi. Jos ei muuta, sellaiset ovat ärsyttäviä. Se riittää toiveikkaalle ihmiselle syyksi herätä aamuisin epätoivoisessa maailmassa.
Carmen Baltzar
Kirjoittaja ja elokuvantekijä
Tämä on näytejuttu kesäkuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
