Romanialainen Mirela kasvattaa yksin 3-vuotiasta Rebecaa ja vastasyntynyttä Iosifia. Perhe asuu Mirelan vanhempien ja sisarusten kanssa pienessä asunnossa Valea Seacan kylässä. Kaikesta on puutetta, jopa ruoasta. Se näkyy lasten kasvussa ja terveydessä. Molemmat lapset syntyivät ennen aikojaan.
teksti Ella Saranpää & Annamaria Eteläpää kuva Catalin Palosanu
Iso osa Romanian romaneista elää absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella. Tilanteeseen on monia syitä, kuten byrokratia ja vuosisatoja kestänyt syrjintä ja eriarvoisuus. Osalla sukupolvien ajan Romaniassa asuneista romaneista ei ole edes maan kansalaisuutta.
Romaniassa elää arviolta jopa 160 000 ihmistä ilman henkilöllisyyspapereita ja noin 5600 ilman syntymätodistusta. Paperittomuus periytyy äidiltä lapsille. Myös Mirela ja tämän lapset syntyivät paperittomiksi.
Vielä huhtikuussa Mirelalla tai lapsilla ei ollut kotimaassaan virallista henkilöllisyyttä eli heidän tietojaan ei löytynyt mistään rekistereistä.
”En päässyt kouluun yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu väärältä. Siksi minulla ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada tuloja”, nyt 20-vuotias Mirela kertoi.
Ilman henkilöllisyyttä ei pääse kouluun tai lääkäriin
Henkilöllisyyden puuttuminen vaikeuttaa heikossa asemassa olevien perheiden tilannetta entisestään. Jos henkilöllisyyttä ei ole, perheellä on huonot mahdollisuudet koulutukseen tai työhön. Lääkäriin on vaikea päästä, sosiaaliturvaa ei saa ja paperittomuus periytyy omille lapsille. Kierre jatkuu, jos sitä ei katkaista.
”Jos minulla ja lapsilla olisi henkilöllisyys, voisin ehkä saada töitä ja lapseni oppisivat lukemaan. Se toisi meille turvallisuutta ja paremman elämän”, Mirela kertoi.
Romanien tilanteen parantamiseksi Helsingin Diakonissalaitos (HDL) ja Helsingin seurakuntayhtymä käynnistivät vuonna 2014 yhteisen kummikylähankkeen (2014–2017). Sen puitteissa järjestettiin myös keväällä 2016 #Olemassa-kampanja, joka tarttui ajankohtaiseen ongelmaan: siihen, ettei moni romani ole edes olemassa.
Mirelan toive toteutui
Helsingin Diakonissalaitoksen #Olemassa-kampanja keräsi lahjoituksia, joiden avulla yhä useampi romani saa mahdollisuuden parempaan elämään kotimaassaan. Lahjoitusten avulla mahdollisimman monelle romanille hankitaan virallinen henkilöllisyys.
Kampanjan ansiosta jo yli 40 ihmistä on saanut syntymätodistuksen, henkilökortin tai muun vastaavan dokumentin. Yksi heistä on Mirela. Sen ansiosta hänen nuorin lapsensa Iosif sai syntymätodistuksen, ja myös esikoistytär Rebeca sai kesällä henkilöllisyyden. Henkilöllisyys antaa Mirelan perheelle mahdollisuuden lapsilisään, ja lapset voivat päästä päiväkotiin ja kouluun.
”Eniten toivon, että lapseni voivat saada paremman tulevaisuuden.”
Työ Romaniassa jatkuu. Tue romaneita heidän kotimaassaan, ja anna yhä useammalle lapselle ja perheelle parempi elämä: hdl.fi/lahjoitus. Kirjoita viitteeksi ”kummikylä”.