Koronapandemian hiljentämä Suomi on kesän myötä kirjaimellisesti taas äänessä. Lintujen laulun ohella suvi toi mukanaan mahdollisuuden taas tanssia ja laulaa myös kodin ulkopuolella, edes rajatusti.
Sen kunniaksi, kuten kannesta ehkä arvaa, tässä lehdessä puhutaan paljon musiikista. Aiheeseen johdattelee laulaja ja romaniperinteen tallentaja Hilja Grönfors, jonka haastattelun löydät sivulta 14.
Koronan tuoma hiljaisuus on kurittanut kaikkia, mutta toisia vähän enemmän kuin toisia. Kulttuuri- ja tapahtuma-alalla on yritetty pitkään viestiä, miten vaikea tilanne on ja miten epäreilusti rajoitukset alaa kohtelivat. Paikoin epäsuhta on luonut absurdeja tilanteita, joista tuli jo lentäviä lauseita. Huolestuttavan paljon ihmisiä juomassa kaljaa joukolla? Kutsukaa paikalle esiintyvä taiteilija, kyllä siihen sitten puututaan! Kesäkuussa rajoitusten lieventyessä syntyi tilanne, jossa – perustuslakiasiantuntija Pauli Rautiaista lainatakseni – jos ammattimuusikko lauloi ravintolassa yli vartin, se muuttui kielletyksi, mutta tavallinen tallaaja sai laulaa karaokea kuinka paljon tahtoi.
Huolestuttavan paljon ihmisiä juomassa kaljaa joukolla? Kutsukaa paikalle esiintyvä taiteilija, kyllä siihen sitten puututaan!
Alalla on parin sadan tuhannen ihmisen työt, osaaminen ja monin tavoin elämä kiinni. Taiteilijoiden, esiintyjien, roudareiden, teknikkojen… Keväällä Presshopperin tekemässä kyselyssä alan ammattilaiset kertoivat rajuista seurauksista: omaisuutta ja koteja myytiin, mielenterveys rakoili.
Koronarajoitusten epäoikeudenmukaisuudesta valittanevat varmasti lähes kaikki, joihin ne osuvat. Pandemiassa ei ole ollut täydellisiä tai helppoja ratkaisuja. Mutta sen ohella, että tasavertaisuuteen pitäisi pyrkiä kaikin keinoin tällaisessa kriisissä, kulttuurialan työntekijöiden ahdinko kertoo muustakin kuin eri alojen lobbausvoimasta, arvostuksesta ja taloudellisesta merkityksestä. Se kertoo myös tukijärjestelmämme ongelmista.
Kulttuuri- ja tapahtuma-alalla, kuten kasvavissa määrin monella muullakin alalla, keikkatyöt, pätkähommat ja freelancerius ovat normi. Pienyrityksiä on paljon. Se on jättänyt monet tyhjän päälle, kun työttömyystukea ei saa ja isoimmat koronatuet valuivat isoille toimijoille.
Luulisi, että edes tällaisessa poikkeustilassa ihmisille olisi voitu Suomessakin antaa vaikka rahaa suoraan tilille sen sijaan, että juututtiin jäykkiin hakurakenteisiin. Tässä lehdessä toimittaja Sini Saaritsan ja valokuvaaja Saara Mansikkamäen reportaasi kertoo siitä, miltä tämä aika on alalla työskentelevistä tuntunut ja miten siitä on selvitty.
P.S. Iso Uutinen: Ison Numeron voi ostaa nyt myös ilman käteistä! Tätä on toivottu. MobilePay-maksamisen ohjeet löytyvät sivulta 12.
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on näytejuttu heinäkuun 2021 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa.
