Vuodenvaihteen Iso Numero keskittyy katulehtien myyjien elämään. Lehdessä on myyjien tarinoita niin Suomesta kuin muualtakin maailmasta.
Saamme usein palautetta, että Ison Numeron myyjistä kertovat jutut ovat lehden kiinnostavinta sisältöä. Siksi teimme vuodenvaihteeksi myyjäteemaisen numeron, kuten muutamana aiempanakin vuonna. Kansihaastattelussa on nyt miesten vuoro: viisi myyjäämme, Vasile, Traian, Dănuț, Ion ja Mungbaba puhuvat muun muassa mieheydestä, sukupuolirooleista, perhe-elämästä ja tunteista.
”Miehelläkin on paljon tunteita, suruja ja sairastelua. Mutta en näytä niitä, koska en halua stressata vaimoani. ”, sanoo haastattelussa Traian, 67 vuotta.
”Kasvatin lapseni yksin. Se oli vaikeaa, mutta tarkoittaa, että olen todellinen mies. Vastuullinen mies”, kertoo puolestaan Mungbaba, 71 vuotta.
Lehdessä kerrotaan myös Helsingin paperittomille tarkoitetun hätämajoituksen muutoksista. Kaupunki on järjestänyt viime vuodet hätämajoitusta myös paperittomille ja sen kaltaisessa asemassa oleville ihmisille. Joukossa on ollut myös Euroopan liikkuvaa romaniväestöä. Nyt hätämäjoitukseen pääseminen on käytännössä vaikeutunut, kun jokaiselle majoittujalle on alettu tehdä säännällisin väliajoin arvio majoituksen tarpeesta. Tämä on johtanut paikoin myös kielteisiin päätöksiin. Muutos on aiheuttanut paljon hämmennystä ja epävarmuutta etenkin liikkuvan väestön parissa, ja siksi lähdimme selvittämään, mistä on kyse.
”Kesällä asuin hätämajoituksessa pari-kolme kuukautta. Sen jälkeen menin käymään kotona Romaniassa ja tulin takaisin syyskuussa. Majoituin hätämajoituksessa puolitoista viikkoa, ja sitten minulle annettiin negatiivinen päätös”, kertoo jutussa romanialainen Cezar.
Cezar sai hätämajoituksesta lähdettyään väliaikaisesti yösijan tuttavaperheen kotoa, mutta jatkosta hän ei tiedä. Lue lisää lehdestä!
Lisäksi:
- Gabriela Ateneumissa. Gabriela Blancuta kävi toista kertaa elämässään taidemuseossa ja kertoi meille, mitä ajatuksia Ateneumin maalaukset hänessä herättivät.
- Luminița kotona. Luminița Mihai sai asunnon yhdeksän vuoden asunnottomuuden jälkeen.
- Rita ja raha. Rita Stănescu kertoo, mitä tekee, kun rahat ovat vähissä.
- Myyntitykit. Yhdysvaltalaisen Street Sense -katulehden tähtimyyjät kertovat, kuinka saavat kaupan käymään.
- Bex ja ystävät. Bex Grass menetti bordercolliensa mutta ihmisten hyvyys toi hänelle uuden ystävän.
- Poorest Tourist. Katulehti, kitara ja pyörä ovat auttaneet Stephen Woodhousea elämässä eteenpäin.
Ja paljon muuta! Lehti on myynnissä joulu-tammikuun ajan. Osta Iso Numero paikalliselta myyjältäsi!
Lisätietoja:
Veera Vehkasalo
päätoimittaja
044 491 8115
veera.vehkasalo@isonumero.fi
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Kymmenen vuoden aikana lehden myyjät ovat ansainneet noin 1,5 miljoonaa euroa tuloja. Lehden voi myös tilata.