Vanhempani nimesivät minut Marianaksi, koska synnyin Neitsyt Marian pyhäpäivänä. Mutta myöhemmin äitini antoi minulle lempinimen Garafa. Se tarkoittaa romaniaksi neilikkaa.
”Olen 31-vuotias ja minulla on mies, neljä lasta, neljä siskoa ja veli ja äiti kotona. Isäni on jo kuollut. Hän teki töitä kunnalle, lakaisi katuja ja muita töitä mitä pormestari keksi.
Tulin tänne ensimmäisen kerran nelisen vuotta sitten, kun ystäväni kertoivat ansainneensa täällä rahaa. En ollut aiemmin ollut töissä, mutta halusin tienata jotakin. Matka Euroopan halki oli kauhea. Tulen auton kyydissä helposti huonovointiseksi ja matka kesti kolme kokonaista päivää. Kun saavuimme Helsinkiin, oli syksy, satoi ja oli kylmä. Emme tienneet mitään kaupungista ja päädyimme nukkumaan metsässä teltassa. Meitä oli monta kymmentä ihmistä leirissä. Se oli vaikeaa. Usein aamulla viranomaiset tulivat ajamaan meitä pois. Laitoimme tavarat pusseihin ja lähdimme kaupungille. Kerjäsin kupin kanssa päivän ja illalla menimme taas metsään. Jaksoin sitä elämää kuukauden ennen kotiinpaluuta.
Myöhemmin kuulin Isosta Numerosta tutuiltani. Tulin sitten kokeilemaan onneani uudelleen. En enää muista niistä ajoista juuri mitään muuta kuin, että ulkona seisominen väsytti kauheasti ja jalkoihin sattui. Mutta vähitellen työt alkoivat sujua paremmin ja nyt olen tähän työhön ihan tyytyväinen. Minulla on monta ihanaa asiakasta, jotka tuntevat minut ja tulevat ostamaan lehden joka kuukausi.
”Uskoni on minulle tärkeä. Se kannattelee minua arjessa. Olen monta kertaa todistanut ihmeitä.”
Yövyn tällä hetkellä Helsingin kaupungin järjestämässä hätämajoituksessa, mutta sen tulevaisuus huolestuttaa minua. Kesällä kaupunki alkoi muuttaa sääntöjä ja saamme olla siellä paljon vähemmän aikaa kuin aikaisemmin. En oikein ymmärrä miksi. Ulkonako meidän pitäisi alkaa taas nukkua? Minua pelottaa, että voinko edes olla tässä maassa ollenkaan. Miten sitten käy lapsilleni?
Jos minulla olisi mahdollisuus, toisin koko perheeni asumaan Suomeen. Meillä on enemmän mahdollisuuksia täällä kuin muualla. Minulla on kova ikävä perhettäni. Unelmapäiväni on viettää koko päivä perheen kanssa. Aamulla kävisin kävelyllä lasten kanssa, illemmalla grillaisin siskojen ja tuttavien kanssa ja myöhemmin soittaisimme musiikkia, tanssisimme ja laulaisimme pitkälle yöhön.
Uskoni on minulle tärkeä. Se kannattelee minua arjessa. Yritän käydä kirkossa viikoittain myös Suomessa. Olen monta kertaa saanut olla todistamassa ihmeitä. Kun rukoilemme, Jumala kuuntelee ja toteuttaa pyyntömme. Sillä tavalla on moni perheenjäsen saanut terveytensä takaisin tai saanut lapsia, kun niitä ei ole alkanut muuten kuulua.
Lapseni ovat minulle maailman tärkein asia. Teen heidän puolesta mitä tahansa ja toivon heille kaikkea hyvää. Sitä enempää en elämässä tarvitse.”
Teksti ja kuva Janne Hukka
Tämä on näytejuttu marraskuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
