Olen ottanut nämä kuvat Helsingissä syksyn 2013 ja kesän 2014 välisenä aikana erilaisilla kameroilla pääasiassa vanhalle elokuvafilmille, jonka olen kehittänyt ”väärin” eli tavallisilla värinegatiivikemikaaleilla.
Teksti ja kuvat Antti Nylén
Vedokset (joista painetut kuvat on skannattu) olen niin ikään tehnyt itse kotipimiössäni RA-4-prosessissa. Kuvat on siis tehty suurella vaivalla.
En väitä, että nämä valokuvat vain monimutkaisen syntytapansa vuoksi olisivat parempia, taiteellisesti korkeatasoisempia kuin kännykällä näpsäistyt, automaattifiltterin läpäisseet ja sosiaalisessa mediassa julkaistut, yksityistä arkea glorifioivat kuvat, joita silmiemme ohi nykyään jatkuvasti vilisee.
Jonkin lisäarvon analoginen prosessi silti kuville antaa. Kysymyshän on näkemisestä ja nähdyn ymmärtämisestä.
Kuvan konkreettinen tekeminen vastaa silmien hieromista – että näkisi, että erottaisi merkityksen harmaudessa. Se vaatii valppautta, kärsivällisyyttä ja myrkyille altistumista.
Jos merkitys paljastuisi liian nopeasti ja helposti – jos älypuhelimen tai nettipalvelun koodi silmänräpäyksessä muokkaisi tyhjänpäiväisen kuvan hämärän nostalgiseksi tai utuisen romanttiseksi – en uskoisi siihen. Tuntisin itseni huijatuksi. Tuntisin, että minulta on varastettu sekä itse kuva että sen tulkinta.
Haluan kuvan syntyvän omissa käsissäni, omien silmieni alla.
Minulla on melkein aina kamera mukana, kun laahustan samoja reittejäni kaupungilla, kotoa lasten koululle ja työhuoneelleni. Usein kuvaan, mitä edessäni on, usein juuri kummallista kaupungin ja luonnon välitilaa – melkein aina puut työntyvät jostakin esiin – vaikka se aina tuntuu joutavalta ja merkityksettömältä.
Kuvaan odottamatta mitään, mutta toivon yllätystä. Tiedän näet, että merkitys on yleensä vain piilossa. Linssi ja filmi näkevät sen, jos minä en.
Vaivalloinen prosessi on yritys pakottaa merkitys näkyville. Näissä ruuduissa se on tapahtunut – minun mielestäni, jos ei muiden.
Antti Nylén on suomentaja, esseisti ja harrastelijavalokuvaaja.
Julkaistu Elonkehässä 3/2014.
