Cosmin meni naimisiin alaikäisenä, mutta uskoo että perinteet ovat muuttumassa.
”Olen 19-vuotias, kotoisin Romanian Bacausta ja minulla on kaksi lasta. Menin naimisiin 16-vuotiaana. Se, että naimisiin mennään jo noin viidentoista ikäisenä, on romaniyhteisömme traditio.
Avioliitto ei ollut järjestetty. Se perinne on muuttunut. Ei ole mitään järkeä siinä, että vanhemmat valitsevat puolison ja sitten ette tule toimeen. Nykyään voi valita, kenen kanssa tahtoo naimisiin.
Onhan 15-vuotias aika nuori perustamaan perheen. Se on vaikeaa, mutta niin se menee. Äitini sai minut 11,5-vuotiaana. Nykyään ei enää olisi mahdollista mennä naimisiin niin nuorena. En tiedä, oliko vanhempieni avioliitto järjestetty. Äiti ei ole koskaan puhunut asiasta.
Minä en kuitenkaan aio naittaa tytärtäni 15-vuotiaana. Uskon, että asiat muuttuvat hiljalleen. Me [romanit] tulemme olemaan niin kuin romanialaiset. On parempi mennä naimisiin 18–19-vuotiaana, koska silloin voi jo matkustaa itsenäisesti ja tehdä töitä.
Kävin koulua kahdeksan luokkaa. Aloitin yhdeksännen, mutta olin koulussa vain päivän. Olin koulun ainoa romani, enkä pitänyt siitä. Jos siellä olisi ollut vaikka toinen romani, olisin ehkä jäänyt. Romanialaiset eivät puhuneet minulle. He eivät pidä romaneista.
Matkustan tänne, jotta lapseni saavat paremman tulevaisuuden.
Minulla ja vaimollani on kaksi lasta. Vaimoni on heidän kanssaan Romaniassa. Asumme vanhempieni kanssa samassa talossa ja he auttavat meitä lasten kanssa. Mutta myös he ovat usein töissä ulkomailla.
Olen tatuoinut poikani Nicolaksen nimen käteeni, rakastan häntä kovasti. Myös isäni tatuoi hänen nimensä käteensä. Olen perheeni ainoa poika ja oli hyvin tärkeää, että sain pojan.
Minulla on myös toisen siskoni nimi tatuoituna käsivarteeni, rakastan häntäkin paljon. Olin 10–12-vuotias kun otin sen tatuoinnin, ja hän on minua nuorempi. Kyllähän vanhempani vähän huusivat minulle, kun se selvisi. Kun menen kotiin seuraavan kerran, tatuoin myös tyttäreni Melissan nimen johonkin.
Olen Suomessa yleensä kuukauden tai pari kerrallaan ansaitsemassa rahaa, sitten menen kotiin. On vaikeaa olla erossa, mutta tarvitsen rahaa lapsille.
Matkustan tänne, jotta lapseni saavat paremman tulevaisuuden. Aion tehdä töitä ja säästää rahaa heille. Haluan, että he menevät kouluun ja käyvät yläkoulun loppuun, jotta heillä on paremmat työnsaantimahdollisuudet. En haluaisi että he tulevat myymään katulehteä niin kuin minä.”
Teksti ja kuva Veera Vehkasalo
Tämä on näytejuttu elokuun 2024 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 13 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 1,8 miljoonaa euroa tuloja.
