Leonard, 18, haaveili jalkapalloilijan urasta, mutta koulut jäivät kesken. Nyt hän tekee töitä, jotta hänen pojallaan olisi parempi tulevaisuus.
Äitini Gabriela on ollut Suomessa jo kauan, ehkä 15 vuotta. Olin hyvin pieni, kun hän tuli tänne ansaitsemaan ensimmäisen kerran. Isänikin kävi täällä, mutta hän kuoli noin seitsemän vuotta sitten.
Muistan puhuneeni äidille puhelimessa. Hän kertoi käyneensä toimistolla ja ostaneensa Iso Numero -lehtiä [joita hänkin myy]. Minulla oli tietenkin ikävä. Alkuvuosina hän oli täällä ehkä kuukauden kerrallaan, kulki ees-taas Romanian ja Suomen välillä.
Olisin halunnut lähteä vanhempien mukaan, mutta en voinut, koska olin alaikäinen. Asuimme sisarusteni kanssa mummon ja tätien luona.
Kun ensimmäisen kerran tulin Suomeen, olin ehkä 15. Olin yllättynyt siitä, kuinka erilaista kaikki oli. Kävin täällä muutaman kerran ennen kuin täytin 18 ja aloin myydä lehteä. Suomalaiset ovat mukavia, ostavat lehteä ja joskus ruokaakin. He eivät ole rasisteja.
Romaniassa on todella vaikeaa saada töitä, pitäisi olla koulutus. Siellä tein jonkin verran töitä apulaisena rakennustyömailla.
Kävin koulua vain kaksi vuotta. Koulunkäynti vaatii, että vanhemmat ovat paikalla, vievät kouluun ja käyvät vanhempainilloissa. Kyse ei ollut siitä, etten olisi pitänyt koulusta. Päin vastoin. Sain hyviä arvosanoja ja olin hyvä piirtämään. Olisin halunnut ammattijalkapalloilijaksi, se oli suuri haaveeni. Toiset pojat luokallani halusivat olla poliiseja tai palomiehiä ja tytöt lääkäreitä. Mutta minä pidin jalkapallosta todella paljon.
Olen aina töissä, sekä Suomessa että Romaniassa.
Enää en pelaa, ei ole aikaa. Olen aina töissä, sekä Suomessa että Romaniassa.
Koen, ettei minulla ole tulevaisuutta, koska en osaa lukea tai kirjoittaa eikä minulla ole vakituista työtä. Jos olisin käynyt koulua, ehkä olisi toisin. Minulla on vaimo ja pieni poika, ja on vaikea elättää perhettä näin.
En aio tehdä samaa virhettä poikani kanssa. Haluan, että hän menee päiväkotiin ja kouluun. Että hän saa paremman tulevaisuuden ja ammatin. Varmistan, että niin käy.
Uskon, että asiat menevät tulevaisuudessa parempaan suuntaan. Jos elämä on vaikeaa, yritän pysyä rauhallisena ja toivoa, että Jumala tekee asioista parempia. Kun on perheellinen, on selvittävä vaikeistakin ajoista.
Tulin Suomeen, koska minun pitää elättää perheeni. Lähetän rahaa myös kahdelle siskolleni. Koska isä kuoli, koen olevani vastuussa koko perheestä. Kun hän kuoli, äidillä oli vaikeaa, koska hän oli ainoa, joka lähetti rahaa meille. On todella vaikeaa, kun ei ole ketään auttamassa. Minä olin vasta 13, joten en voinut tehdä vielä mitään.
Nyt autamme toisiamme myös äidin kanssa. Perheemme on todella tiivis.
En ole varma, haluaisinko asua perheeni kanssa Suomessa vai Romaniassa. Ehkä vaimo ja lapsi voisivat tulla tänne, jos saisin vakituisen työn, paperit kuntoon ja asunnon. Haluan varmistaa, että jos asun tässä maassa, en eläisi tuilla vaan elättäisin perheeni itse.
Teksti ja kuva Veera Vehkasalo
Tämä on näytejuttu helmikuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää. Lehden hinta on nyt 15 euroa, josta puolet on edelleen myyjän tuloa. Ison Numeron voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.