Laurențiu Stănescun vaimo soittaa Romaniasta monta kertaa päivässä. Ja puhelimeen on paras vastata.
Olen 38 vuotta vanha ja tulen Koillis-Romaniasta. Teini-ikäisestä lähtien olen etsinyt töitä. Olin pitkään erilaisissa apumiehen hommissa rakennuksilla, pelloilla ja tehtailla. En koskaan tiennyt juoksisiko palkka seuraavana päivänä. Usein ei juossutkaan. Silloin keräsin romurautaa, mutta sekin oli onnenkauppaa. Kerran vuodessa keräsimme saksanpähkinöitä. Kyläni ympärillä on paljon pähkinäpuita metsissä. Sadon myymisessä on aina iso työ. Kerääminen, kuoriminen ja peseminen vievät aikaa ja pähkinöiden hinta ei ole koskaan kovin korkea. Mutta sato tulee joka vuosi ja se on hyvä asia.
Ennen Suomeen tuloa en matkustellut muissa maissa enkä oikein Romaniassakaan. Bukarestissa ja Iașissa olen kerran käynyt lääkärin käskemänä. Lapseni oli sairas ja lääkäri lähetti meidät tutkimuksiin. Vaikka kokeet olivat ilmaisia, niin rahaa hotelliin ei meillä ollut. Nukuimme yöt autossa parkkipaikalla.
Tapasin vaimoni 22 vuotta sitten. Vanhempamme tuumasivat, että sopisimme toisillemme. Tulemme samasta kylästä, joten totta kai tunsimme entuudestaan. Oli kuitenkin noloa, kun kihlat kuulutettiin ja tapasimme ensimmäisen kerran. Punastelimme ja menimme kaupunkiin juomaan mehua. Ei meitä kuitenkaan pakolla naitettu.
Häät ovat meillä päin isot. Niihin kutsutaan koko kylä. Mitään seremoniaa tai pappia ei ole. On vain isot juhlat. Sitten seuraavana aamuna, kun sulhanen ja morsian heräävät, he ovat meidän silmissä naimisissa. Tarkkana pitää kuitenkin olla. Sulhasen täytyy tanssia morsiamen kanssa ja häissä täytyy olla hyvä laulaja. Täytyy olla juomista ja syömistä. Ja ennen kaikkea vieraiden tulee viihtyä. Kun häät järjestää tällä tavoin, niin jälkeenpäin tulee hyvää sanomista.
Minulla on hyvä vaimo. Vuosien mittaan olemme saaneet kolme lasta ja yhden lapsenlapsen. Vaimoni soittaa Romaniasta minulle monta kertaa päivässä. Jos en vastaa tai soita heti takaisin, hän huolestuu. Paras aina vastata! Perhe on minulle muutenkin tärkeä. Arvostan äitiäni yli kaiken tässä maailmasssa. Tiedän, että hän rakastaa minua ja pitää minusta huolta. Asumme pienessä talossa. Yhdessä huoneessa asuu poikani perheineen ja toisessa me muut. Isäni ja äitini asuvat viereisellä tontilla. Olen vetänyt sähköt heidän seinästään ja myös veden kannan heidän kaivostaan. Puita menee toista hevoskärryllistä kuukaudessa, sillä talo lämmitetään puulla ja myös ruoka puuhellalla.
Tulin Suomeen etsimään töitä. Ensimmäiset vuodet olivat erityisen vaikeita. Asuin paljon metsässä. Jos satoi, niin kaikki tavarat kastuivat. Öisin oli kylmä ja vaikea nukkua. Kerjäsin Puistolan ja Malmin kaduilla lähemmäs kaksi vuotta. Päivässä tienasin viisi–kymmenen euroa, ja ruoan jälkeen käteen jäi olemattoman vähän. Sitten kuulin Isosta Numerosta ja ryhdyin myyjäksi. Ihmisten kohtelu muuttui heti. Kun seison lehden kanssa, minua kunnioitetaan enemmän. Kadulla kyyhöttäessä minua katsottiin aina alaspäin. Siinä on iso ero.
Teksti ja kuva Janne Hukka
Tämä on näytejuttu maaliskuun 2022 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
