Moni kuvittelee, että lapsiperheiden asunnottomuus on ilmiö, jota ei ole Suomessa. He ovat väärässä.
Lokakuussa vietettiin Asunnottomien yötä ja uutisissa kerrottiin, että Suomessakin on ihmisiä kadulla. Usvan 8-vuotias lapsi ihmetteli, mistä nämä ihmiset saavat suojaa. Usva kertoi, että on paikkoja minne saa mennä illalla nukkumaan, mutta joista pitää lähteä aamulla pois. Lapsen mielestä se oli järjetöntä.
Äiti yritti piristää lasta kertomalla, että niissä paikoissa autetaan ihmisiä, jotta he pääsevät nopeasti omaan kotiin. Lapsi jatkoi iloisena leikkiään. Voi jospa tietäisit, ajatteli Usva.
Nykyään Usva, 34, asuu miehensä, 8-vuotiaan esikoisensa ja reilun vuoden ikäisen taaperon kanssa Y-Säätiön vuokra-asunnossa Vantaalla. Paikka tuntuu kodilta, ja he voivat asua siellä niin pitkään kuin haluavat. Rauhassa.
Ennen tilanne oli toinen. Kun Usva oli raskaana ja kun esikoinen oli ihan pieni, perhe oli virallisesti asunnoton. Katto pään päällä vaihtui usein, eivätkä asunnot tuntuneet kodeilta. Esikoinen muistaa niistä ajoista vain välähdyksiä, keinuhevosen ja ensikodin tädin.
On eri asia muuttaa hetkeksi tilapäismajoitukseen, jonne ei asetu henkisesti, kuin saada paikka, joka tuntuu kodilta ja jonne voi rakentaa juuria lasten kanssa.
Petra Gergov-Koskelo
Suomessa ei asu perheitä kadulla, mikä hämää ajattelemaan, että jokaisella perheellä on koti. Näin ei suinkaan ole.
”Lapsiperheiden asunnottomuus on monelle iso yllätys Suomessa. Kansainvälisessä mittakaavassa ilmiö on pieni, mutta sekin on liikaa”, Petra Gergov-Koskelo toteaa. Hän työskentelee Ensi- ja turvakotien liitossa Naiserityisyys asunnottomuustyössä (NEA) -hankkeessa, johon kuuluu yhdeksän osahanketta. Perheiden asiat ovat Ensi- ja turvakotien liiton pöydällä.
”Asunto ei välttämättä ole koti. On eri asia muuttaa hetkeksi tilapäismajoitukseen, jonne ei asetu henkisesti, kuin saada paikka, joka tuntuu kodilta ja jonne voi rakentaa juuria lasten kanssa”, Gergov-Koskelo kuvailee.
Ilmiöön puuttumista ei helpota, että Suomessa ei ole saatavilla tarkkaa tietoa asuntoa vailla olevista perheistä.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA julkaisee vuosittain tilastoja asunnottomuudesta. Asunnottomat 2019 -selvityksen mukaan Suomessa oli viime vuoden lopussa 264 asunnotonta perhettä ja pariskuntaa.
Tilastossa niputettiin yhteen lapsettomat pariskunnat ja lapsiperheet, jotka vuonna 2018 eriteltiin. Tuolloin Suomessa oli selvityksen mukaan 159 asunnotonta lapsiperhettä.
Vuoden 2018 tilastot kertovat myös, että noin neljäsosa asunnottomista perheistä oli maahanmuuttajia. Todellisuudessa määrä on luultavasti suurempi.
Yksinhuoltajaperheitä oli huimat 77 prosenttia. Valtaosa näistä perheistä koostuu äidistä ja lapsista. Yli puolet kaikista Suomen asunnottomista oli pääkaupunkiseudulla.
Tilastojen haaste on, että tietoa kerätään vaihtelevin tavoin kunnittain ja vuosittain, eivätkä ne ole vertailukelpoisia.
Tilastoissa eivät myöskään näy piiloasunnottomat. Piiloasunnottomuus on tyypillistä naisille ja perheille, jotka majoittuvat usein sukulaisten tai ystävien luona.
Muiden nurkissa asuminen vaikuttaa sekä vanhempiin että lapsiin stressinä ja arjen vaikeuksina. Siinä missä koulukaverit avaavat omalla avaimella kotioven koulupäivän jälkeen, itse ei voi kutsua kavereita kylään, järjestää synttäreitä tai tilata Aku Ankkaa kotiin.
”Kaikki yrittävät pysytellä pois toistensa tieltä. Lapset haluavat suojella vanhempiaan, ja vaihtelee paljon, miten tällaisista tilanteista kerrotaan koulussa tai päiväkodissa”, Gergov-Koskelo kuvailee.
Myös Usva majoittui pitkään kavereiden luona.
”Yritin välillä olla omassakin kämpässä, mutta se loppui aika lyhyeen. Ei ollut henkisiä voimavaroja hoitaa asioita tai uskallusta hakea apua.”
Usva sai apua asunnottomuuteen ja masennukseensa vasta ollessaan viimeisillään raskaana.
”Pari viikkoa ennen synnytystä hakeuduin ensikotiin Helsingin Vallilassa. Meillä ei ollut siviilissä kotia odottamassa. Olin lapseni kanssa ensikodilla melkein vuoden, kunnes saimme seurakuntien ylläpitämän tuetun perheasunnon, mihin kuului asumisen neuvontaa.”
Ensi- ja turvakodeissa asuvat perheet luetaan asunnottomiksi, vaikka monella onkin asunto, minne palata.
Lapsiperheet ovat usein väliinputoajia asumistyössä.
Petra Gergov-Koskelo
Asunnottomaksi voi päätyä hyvin erilaisista syistä. Usvan taakkana olivat velat ja vuokrarästit.
”Ajattelu, että asunnottomuus on ihmisen oma vika, että on tieten tahtoen sössinyt asiansa, tuntuu jotenkin raa’alta”, Usva pohtii.
”Ei minullakaan velkaantuminen ollut täysin oma asia. Läheisen ihmisen velat kaatuivat minulle, kun täytin 18.”
”Olisin kestänyt asunnottomuuden paremmin, jos olisin päihdeongelmainen tai tehnyt jotain rikollista. Nyt se vain tuli.”
Gergov-Koskelon mukaan lapsiperheet ovat usein väliinputoajia asumistyössä.
”Asunnottomille lapsiperheille ei ole tarpeeksi sopivia palveluja. Lastensuojelu tukee lasten kasvua ja kehitystä, mutta aikuissosiaalityö, joka auttaa tarvittaessa asumisjärjestelyissä, ei välttämättä tunnista kaikkia lapsiperheiden tarpeita.”
Teksti Anna-Sofia Joro
Kuvitus Saara Mansikkamäki
Tämä on ote joulukuun 2020 Ison Numeron artikkelista. Osta omasi kadulta tai verkosta ja lue koko juttu!
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.