Päätoimittaja Veera Vehkasalo pohtii, pitäisikö tulevaisuuden suhteen olla optimisti, realisti vai kauhuissaan. Vaikeina aikoina kuitenkin on elämänehto, että näkee myös valoa tunnelin päässä, hän kirjoittaa.
Mul on asiat niin päin vittua, että niiden on pakko mennä paremmaksi”, totesi eräs noin 20-vuotias mies Helsingin Nuolessa.
Sininauhasäätiön pyörittämä Nuoli on paikka, jossa asunnottomat päihteitä käyttävät nuoret voivat yöpyä ja viettää aikaansa. Juttelimme aamukahvipöydässä puolen päivän aikaan kahden nuoren kanssa. Kysyin ovatko he optimisteja, ja molemmat sanoivat epäröimättä kyllä. Ensimmäinen kulki kainalosauvoilla – jalassa oli ”kaikkea paskaa” – ja toinen oli juuri päässyt vaivoin ylös patjalta penkille.
”Mul on vahva tietoisuus, että asiat tulee aina olemaan paremmin”, sanoi jälkimmäinen valoa äänessään.
”Kun on käynyt pohjalla niin sitten asiat muuttuu. Ei ne tietenkään itsestään muutu. Se on yhä itestä kiinni. Mutta mulla on tunne, että kyl tää tästä helpottuu.”
Hänellä oli asuntohakemus vetämässä ja tyttöystävä oli juuri aloittanut huumevieroituksen. Tarkoitus on itsekin lopettaa bentsojen eli rauhoittavien bentsodiatsepiinien päihdekäyttö, ja hän oli toiveikas tulevaisuuden suhteen.
Kyselin heiltä optimismista, koska se on tämän Ison Numeron teema. Haastattelimme myös muutamaa lehden myyjää aiheesta ja siellä toistui sama viesti: lähes kaikki totesivat ykskantaan, että uskovat tämän vuoden tulevan olemaan edellistä parempi. Kaikki totesivat, että luottavat asiassa Jumalaan.
Kyselykierros oli tavallaan hämmentävä. Viime aikoina minusta itsestäni on uutisia lukiessa tuntunut siltä, että myönteinen ja toiveikas suhtautuminen maailman tulevaisuuteen on aika vaikeaa. Aihetta pohtii tämän lehden esseessään myös toimittaja Kati Pietarinen, joka kirjoittaa muun muassa kansanmurhassa läheisiään menettäneen mummonsa optimismista.
Kysymyksiä on paljon. Mistä usko positiiviseen kehitykseen kumpuaa? Miten kamalia kokenut ihminen voi yhä uskoa, että tulossa on kaikkea hyvää? Miten asenne pysyy, jos oma elämä tai asiat sen ympärillä ovat kaaoksessa?
Mul on vahva tietoisuus, että asiat tulee aina olemaan paremmin.
En tiedä onko minulla vastauksia. Etenkään mitä koko maailman tulevaisuuteen tulee, en tiedä pitäisikö sen suhteen olla optimisti, realisti vai kauhuissaan. Mutta minulle haastatteluista kumpuava arjen optimismi antoi, no, toivoa. Koska on totta, että esimerkiksi haastattelemani nuoret voivat muuttaa elämäänsä ja päästä irti päihteistä. Ja, jos riittävän moni siihen uskoo, voimme muuttaa koko maailmaa.
Ehkä nimenomaan vaikeina aikoina on elämänehto, että näkee myös valoa tunnelin päässä. Ja ennen kuin tunneli päättyy, valoa voi hakea arjesta. Kuten tuona talvipäivänä Nuolessa kainalosauvoilla kulkenut nuori totesi:
”Jos tyytyy vähään ja on kiitollinen siitä mitä on, on helpompi olla onnellinen. Nyt esim. kattoo tonne ulos, et onneksi ei sada vitusti lunta.”
Hän viittasi ulos yösijansa isosta ikkunasta. Juuri sillä hetkellä satoi vain vähän lunta.
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on näytejuttu helmikuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.