Kimberly Andronova päätyi paperittomaksi Suomeen monen mutkan kautta. Monen vähemmistöön kuuluvan tavoin hän on kokenut väkivaltaa ja syrjintää, mutta toivoo tulevalta parempaa.
Kun kysyy Kimberlyltä milloin hän tuli Suomeen, yksinkertainen vastaus on: Venäjältä kolme vuotta sitten.
Toinen vastaus on monimutkaisempi.
”Se oli erittäin pitkä matka”, hän toteaa helsinkiläisessä kahvilassa.
Hän on vasta 26, mutta on ehtinyt jo elää monta elämää. Kimberly haluaa haluaa olla tilanteestaan mahdollisimman avoin. Aiemmin Iso Numero ei julkaissut hänen nimeään turvallisuussyistä, mutta nyt Kimberly haluaa olla julkisuudessa koko nimellään.
Kimberlyn äiti on venäläinen ja isä kirgiisi. Jo se tarkoitti, että lapsuus Pietarin lähellä ei ollut helppo. Hän sanoo perheensä kohdanneen paljon rasismia.
”Oli paljon syrjintää, kiusaamista ja hyökkäyksiä. Ihmiset heittivät päälleni roskia, sylkivät ja joskus jopa löivät. Koska olin maahanmuuttaja – vaikka en tavallaan edes ollut”, kertoo Venäjällä syntynyt Kimberly.
Hän ei ikinä tuntenut kuuluvansa Venäjälle ja haaveili lähtemisestä, mutta tilanne paheni kun hän alkoi tulla esimurrosikään.
Hän koki olevansa erilainen. Kun äiti oli raskaana, hän odotti tyttöä. Mutta Kimberly syntyi intersukupuolisena, eli hänellä oli sekä tytön että pojan fyysisiä ominaisuuksia.
Intersukupuolisia lapsia operoidaan monesti suoraan syntymän jälkeen, vaikka terveydellisiä syitä ei olisi, niin että ulkoiset sukuelimet ovat selkeästi joko tytön tai pojan. Sitä tehdään yhä myös Suomessa.
Lääkärit valitsivat – hänen puolestaan –, että Kimberlystä tulisi poika, ja muokkasivat vauvaa kirurgisesti sen mukaisesti.
Hän koki kuitenkin lapsesta asti olevansa feminiininen. Hän pukeutui söpöihin kukkavatteisiin, ja mummo kutsui häntä prinsessaksi. Mutta kuin koulu alkoi, yhtäkkiä hänen oletettiin olevan poika, koska niin hänen papereissaan luki. Kouluun piti laittaa poikien vaatteet ja tukka leikattiin.
Kimberly kertoo alkaneensa saada paniikkikohtauksia, ja tunteneensa peilikuvansa täysin vieraaksi. Ja mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä julmemmin muu maailma häneen suhtautui.
”Tilanne paheni. Sain tappouhkauksia ja hyökkäykset kävivät vakavammiksi”, hän sanoo.
Hän kasvoi kuullen joka puolelta, perheestä ja sen ulkopuolelta, että hän oli vääränlainen ja väärän näköinen.
Hän koki myös seksuaalista väkivaltaa. Suhde omiin vanhempiin ja veljiin oli vaikea ja paikoin väkivaltainen. Vain siskoltaan hän kokee saaneensa aina tukea.
Kaiken tämän takia Kimberly lähti kotoa jo 15-vuotiaana.
Hän vaikutti lapsena ikäistään vanhemmalta, ja teki toisten papereilla töitä jo vuosia ennen kuin virallisesti olisi voinut, 13-vuotiaasta asti. Sillä hän sai kerättyä riittävästi rahaa asuakseen paikoin yksin. Joskus hän yöpyi tapaamiensa miesten luona.
Käännekohta oli kuitenkin se, kun oma lääkäri raiskasi Kimberlyn hänen ollessaan kuusitoista. Hän kertoi asiasta äidilleen, joka saattoi hänet poliisiasemalle.
Mutta mikään ei mennyt niin kuin olisi pitänyt. Kimberly kertoo, että poliisista eteenpäin kaikki suhtautuivat asiaan niin kuin hän olisi itse halunnut sitä. Äiti tuntui olevan lähinnä huolissaan siitä, joutuisiko lääkäri vankilaan.
”Se oli asia, joka eniten erotti minut vanhemmistani”, Kimberly kertoo.
Lopulta asia ei edennyt edes oikeuteen. Vanhemmat päättivät, että Kimberlyn olisi paras päästä maasta pois. Isä maksoi hänen opiskelupaikan lukiosta Tšekeissä. Kimberly muutti ulkomaille yksin 17-vuotiaana.
Yksinkertaista elämästä ei sielläkään tullut.
”Tulin Tšekkeihin kuvitellen, että asiat olisivat toisin. Mutta ikävä kyllä ne eivät olleet.”
Myös siellä hän sanoo kohdanneensa paljon häirintää ja hyökkäyksiä sekä koulussa, viranomaisilta että kaduilla. Kerran hänen ollessaan raitiovaunupysäkillä, joku yhtäkkiä vain kävi hänen päälleen ja löi hänen päänsä lyhtypylvääseen. Hänellä on yhä kasvoissaan siitä arvet.
Kimberly kuitenkin päätti jäädä, koska hänellä oli Tšekeissä kumppani. Vuonna 2019, täysi-ikäistyttyään, hän sai vaihdettua sukupuolensa virallisesti naiseksi pitkän prosessin jälkeen. Hän on siis sekä intersukupuolinen että transihminen, eli korjannut syntymässä määriteltyä sukupuoltaan.
Kun parisuhde päättyi kolmen vuoden jälkeen, Kimberly alkoi miettiä, mitä tehdä. Hän päätti lähteä Ruotsiin ja hakea turvapaikkaa.
”Tiesin että Suomi, Norja ja Ruotsi ovat turvallisia maita queer-ihmisille”, hän selittää.
”En paennut sotaa, mutta pakenin väkivaltaa.”
Hänet kuitenkin palautettiin Ruotsista Dublin-asetuksen pohjalta Tšekkeihin, koska hänellä oli sinne oleskelulupa. Hän päätyi heti palaamaan Ruotsiin paperittomaksi.
”Minulla ei ollut minkäänlaisia resursseja. Joskus nukuin juna-asemalla, joskus busseissa.”
Joskus hän yöpyi vieraiden ihmisten luona, ja usein häneltä vaadittiin seksiä. Kieltäytyminen oli äärimmäisen vaikeaa, ja joskus hän joutui nukkumaan asunnon vessassa piilossa.
Vaikka tilanne oli vaikea, Ruotsissa hän kuitenkin tapasi muita queer-yhteisöön kuuluvia.
Hän oli kasvanut vihaamaan itseään – ihoaan, etnisyyttään, biologiaansa. Mutta tämä uusi yhteisö, jonka hän löysi, juhlikin häntä ja hänen taustaansa, queer-piirteitään ja persoonaansa. Häntä kokonaisena. Ensimmäistä kertaa ikinä.
”Olin aivan eri ihminen ennen kuin tapasin heidät, he olivat uskomattomia”, Kimberly sanoo.
Vaikka luulisi, että tie Ruotsista Suomeen on lyhyt, se ei ollut.
Ruotsista Kimberly päätyi takaisin Tšekkeihin hakeakseen töitä. Hän yritti hakea viisumia Britteihin ja Kanadaan. Kun se ei onnistunut, hän romahti henkisesti.
Sitten hän lähti Arabiemiraatteihin tapaamaan miestä, johon oli tutustunut.
”Silloin ajattelin, että nyt minut pelastetaan. Mutta päädyinkin itse pelastamaan hänet.” Togosta kotoisin oleva mies eli Dubaissa orjuuden kaltaisissa oloissa ihmiskaupan uhrina, Kimberly kertoo.
Koska Kimberly meni Arabiemiraateissa läpi valkoisesta eurooppalaisesta, hän onnistui näyttelemään miehen juristia ja sai peloteltua pomolta miehen passin takaisin. Sen jälkeen he lähtivät yhdessä Togoon.
Lopulta Kimberly päätyi Togosta Helsinkiin vuonna 2023.
Täälläkin hän yritti jättää turvapaikkahakemuksen, mutta se hylättiin samasta syystä kuin Ruotsissa: hänellä oli yhä oleskelulupa EU-maahan. Iso Numero on nähnyt tapaukseen liittyviä dokumentteja.
Matka oli siis pitkä ja polveileva, mutta se toi hänet tänne.
Haastatteluhetkellä alkuvuodesta Kimberly eli paperittomana Suomessa. Kun hän sai karkotuspäätöksen keväällä 2024, hän pakeni maan alle.
Ajatus karkotuksesta pelottaa häntä niin, että hän kantaa masennuslääkepurkkia aina mukanaan. Niitä hän ottaisi, jos hänet vietäisiin säilöön.
”En halua kuolla, haluan elää. Se olisi enemmänkin eräänlainen protesti.”
Vähän karkotuspäätöksen jälkeen kun hän katosi poliisilta, hän uskalsi ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään paperittomia auttavan järjestön kautta. Hän pääsi asumaan hätämajoitukseen Uudellemaalle.
Hän sanoo, että yrittää pitää siellä mahdollisimman matalaa profiilia, jotta ei erottautuisi joukosta, mutta pitää asuinpaikkaansa rauhallisena.
Kimberly kärsi myös fyysisistä ja psyykkisistä oireista, koska hän ei ole saanut hormonihoitoaan tasapainoon. Hänellä on ollut vaikeuksia saada lääkäriä määräämään testejä, jotta hoitoa voitaisiin seurata.
Tilannetta vaikeuttaa vuoden alusta voimaan tullut lainsäädäntö, joka rajoitti paperittomien terveydenhuollon minimissään vain kiireelliseen hoitoon. Helsinki on toistaiseksi päättänyt jatkaa myös muun välttämättömän hoidon tarjoamista, vaikka laki ei enää sitä vaadi, mutta Kimberly ei oleskele Helsingissä.
Silti terveydenhoidossa, paperittomanakin, Kimberly kokee saaneensa parempaa kohtelua ja enemmän empatiaa kuin koskaan aiemmin elämässään.
Hän sanoo, että kahden vuoden aikana Suomessa hän ei ole koskaan tullut uhatuksi tai kokenut häirintää. Kukaan ei ole hyökännyt hänen kimppuunsa.
Vastaanottokeskuksessa hän tunsi olonsa epämukavaksi ja koki jonkin verran häirintää, mutta paperittomien hätämajoituksessa hän on saanut elää rauhassa.
Se että saa edes perusasiat ilman että joku hyväksikäyttää, on jo luksusta, hän sanoo.
”Minulla on nyt enemmän vakautta elämässäni kuin koskaan aiemmin. Ja turvaa. Kaikesta siitä stressistä riippumatta, mitä tilanteeni tuottaa”, Kimberly sanoo.
”Minun ei tarvitse nukkua kadulla tai etsiä yösijaa satunnaisten vieraiden ihmisten luota. Minulla on paikka, jota en ehkä ihan voi kutsua kodiksi, mutta se on paikka.”
Ahdistuksesta huolimatta hän on toiveikas, että saa järjestettyä asiansa kuntoon Suomessa.
Nyt hän toivoisi vain, että voisi elää elämäänsä rauhassa. Tehdä vähän taidetta, jatkaa vapaaehtoistyötä, jota tekee nyt paikallisille järjestöille. Ehkä avata oman yhdistyksen tai yrityksen.
”Ja toivottavasti yksinkertaisesti olla onnellinen.” ●
Haastattelun jälkeen, huhtikuussa, Kimberly haki hakea uudelleen turvapaikkaa, koska Dublin-asetuksen palautusvaatimus on vanhentunut. Nyt hän oleskelee siis luvan kanssa Suomessa ja odottaa turvapaikkapäätöstä.
Kimberly kertoo saaneensa LGBTQI-oikeuksiin ja Ukrainan sodan vastustamiseen liittyvän sosiaalisen median aktivisminsa takia lukuisia uhkauksia. Hiljan hän sai myös viestin, jossa kerrottiin että Venäjän viestintävälineitä valvova virasto Rozkomnadzor on sulkenut hänen tilinsä Vkontakte-palvelussa. Kimberly uskoo, että se tarkoittaa että viimeistään nyt asia on myös turvallisuuspalvelu FSB:n tiedossa. Hänen mukaansa aiemmin tuntemattomat ihmiset ovat myös tehneet hänestä ilmoituksia FSB:lle.
Sukupuolivähemmistöt isossa asunnottomuusriskissä
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulu- vien ihmisten riski joutua asunnottomiksi on muuta väestöä suurempi.
Suomessa tilannetta ei tilastoida virallisesti, mutta vuonna 2024 tehtyyn kyselyyn vastanneista sateenkaari-ihmisistä jopa 33 prosenttia oli ollut joskus asunnottomana.
Euroopassa joka viides seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva on kokenut asunnottomuutta tai sen uhkaa, arvioi Euroopan perusoikeusviraston FRA. Hätämajoituksissa tai kaduilla yöpyminen oli heille arviolta jopa viisitoista kertaa tavallisempaa kuin muulle väestölle.
Erityisen suuri riski on sukupuolivähemmistöön kuuluvilla ihmisillä. fra:n mukaan joka neljäs transihminen ja joka kolmas intersukupuolisista on joskus kokenut asunnottomuutta.
Taustalla on arvioiden mukaan moninaisia syitä. Monet joutuvat lähtemään kotoaan varhain, ja toiset menettävät kokonaan yhteyden perheeseensä vähemmistöasemansa takia. Mielenterveysongelmat ovat muuta väestöä tavallisempia. Syrjintä sekä työelämässä että asunnonhaussa vaikeuttaa asunnon saamista ja pitämistä. Moni pelkää myös käyttää palveluita syrjinnän tai jopa väkivallan pelossa.
Erityisesti sukupuolivähemmistöön kuuluvilla on ILGA-järjestön kyselyn mukaan myös keskimääräistä epävakaampi taloustilanne. Hyvin todennäköisiä toimeentulovaikeudet olivat, jos ihminen kuului lisäksi etniseen vähemmistöön tai oli maahanmuuttajataustainen.
Lähteet: Sateenkaari-ikkuna, FRA, Feantsa, ILGA
Teksti Veera Vehkasalo
Kuva Aimal Hakimi
Jutun alkuperäinen versio on julkaistu maaliskuun 2026 Isossa Numerossa. Se on osa Koneen Säätiön rahoittamaa Ulossuljetut-hanketta, jossa selvitetään paperittomien asumistilannetta Suomessa. Hankeessa ovat mukana Iso Numero, Sininauhasäätiö ja Vailla vakinaista asuntoa ry.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä ostaa lehtiä etukäteen ja pitää myydystä lehdestä saamansa myyntivoiton itsellään. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.
