Tapio Pelttari vieraili kuwaitilaisen taiteilijan Monira Al Qadirin näyttelyssä Kiasmassa. Juttu aloittaa Taidekokemuksia-sarjan, jossa puhutaan taiteesta Ison Numeron yhteisön kanssa.
Mikä näyttelystä jäi eniten mieleen?
Nuo molekyylejä simuloivat valtavat ilmapallolaivat katossa, eri väreineen ja muotoineen. Ne tuo mieleen Beatlesien psykedeelisen elokuvan Yellow Submarine vuodelta -68. Tuohan on pelkkää psykedeliaa. Saimme selville, että ne ovat eri molekyylien muotoja.
Oliko joku tietty teos suosikkisi?
Elokuva öljynjalostamosta (Behind the Sun / Auringon takana) oli pärähdyttävä. Täällä oli myös akvaarioita, jotka kertoivat helmenkalastuksesta, joka oli yksi Kuwaitin pääelinkeino ennen kuin heille siunaantui öljyä. Koskettavin ja pärähdyttävin oli kyllä se aika pimeän oloinen elokuva öjynjalostamosta (Crude Eye / Raaka(öljy)katse), jossa oli amerikkalaisen neitosen puhetta. Ja vielä kauhistuttavampi oli video Kuwaitin öljypaloista sodan ajalta. Siinä kuunneltiin luureista arabiankielistä käännettyä tekstiä. Se oli erittäin runollisesti tehty. Mutta se näky oli suurin piirtein sellainen kuin gehannassa, eli helvetissä. Erittäin koskettava. Monella tapaa ajankohtainen ja kantaaottava näyttely. Tässä näyttelyssä on öljyperspektiivi, Persianlahden sodan perspektiivi ja se, miten paikallinen elinkeinoelämä on täysin muuttunut öljyhomman myötä. Tässä on hienosti yhdistetty paikallista ja kansainvälistä ja sitä, miten suhtaudutaan öljyyn ja luontoon. Mehän kaikki muistetaan öljysodat ja mitkä poliittiset väännöt öljystä on ollut.
Oliko jotain mistä et tykännyt?
Diggasin kaikkea, mutta minulla on vähän tyhjän tilan kammo. Olisi voinut olla olla enemmän isoja valokuvia. Täällä on liikaa valkoisia seiniä, ne aiheuttaa häiriöitä. Tykkään pienimuotoisesta taiteessa, Kiasma on liian iso.
Oletko ennen käynyt Kiasmassa?
Vissiin kerran kauan sitten. Mutta todennäköisesti olen ollut silloin hyvässä taideporukassa ja hyvin viiniä juonut niin en paljon muista. Muistan vaan, että näitä käytäviä on menty ylös ja alas ja olen miettinyt että koska tää piina loppuu.
Tulisiko mieleen tulla Kiasmaan käymään, tuntuuko se lähestyttävältä paikalta?
No joo. Nyt kun hallitus jakaa kaikille kansaneläkeläisille, jotka saa eläkettä vähemmän kuin 1500 euroa kuussa, ilmaisen kulttuurisetelin, jonka arvo on 350 euroa kuukaudessa*. Kyllä minä sitten käytän sitä. Ja juon kahvit omaan laskuun. Eläke on alkamassa kesällä, inshallah, eli jos Luoja suo.
*Toim. huom.: Tämä on huumoria.
Tapio Pelttari on Vailla vakinaista asuntoa (VVA) ry:n ja Lähiradion aktiivi, koulutukseltaan radiotoimittaja ja elintarviketyöläinen. Näyttelijä Jenni Kokander kutsui häntä Ison Numeron haastattelussa kulttuuridandyksi – hän saa valtaosan dandy-kuteistaan VVA:n vaatejakelusta. Pelttari on ollut aktiivinen VVA:n Sanapaja-hankkeessa, Hakaniemen Osiksessa ja Illusian kokkikerhossa. Lisäksi Pelttari käy Louhelan seurakunnan Friends Cafe’ssa ja Malmin kirkon Latin service -tilaisuuksissa. Hän on kiinnostunut etenkin sanataiteesta. Viimeiset runonsa hän on kirjoittanut vuonna 2023. Sen jälkeen runoilija on “saanut vain tuuleen häipyviä flashbackeja” syksyltä 2024.
Veera Vehkasalo
Monira Al Qadiri: Deep Fate – Lumous ja tuho. Nykytaiteen museo Kiasma, 7.9. saakka.
Tämä on näytejuttu toukokuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.
