Agripina, 26, toivoo lapsilleen parempaa tulevaisuutta.
Pidän Suomesta. Tämä on hyvä paikka ja voimme ansaita täällä rahaa. Pidän säästäkin yleensä, vaikka talvet ovat toki kovia. Kun seisoo ulkona, jaloille tulee kylmä. Mutta minkäs teet.
Myyn yleensä lehteä Espoon Olarissa, ja minulla on siellä monia vakiasiakkaita. Siellä on paljon hyviä ihmisiä, mutta toki myös ei niin hyviä. Mutta ikäviä kohtaamisia minulla ei pahemmin ole ollut.
En puhu suomea, mutta joidenkin asiakkaiden kanssa puhun espanjaa. Sitä opin, kun asuimme Mallorcalla. Mieheni oli siellä rakennustyömaalla töissä. Siellä oli mukavan lämmintä, mutta emme voineet jäädä. Meillä ei ollut varaa vuokra-asuntoomme, se oli liian kallis. Jaoimme asunnon muiden ihmisten kanssa.
Espanjaan kuljimme Romaniasta bussilla, matka kesti kolme päivää. Se oli rankkaa. Suomeen menee melkein yhtä kauan, tännekin tulimme mieheni kanssa autokyydillä.
Tunsimme toisemme mieheni kanssa jo lapsina. Leikimme yhdessä ja asuimme muutaman korttelin päässä toisistamme. Meillä on nyt kaksi lasta. Vanhempi pojista on vähän villi ja nuorempi rauhallisempi.
Lapset ovat nyt vanhempieni hoidossa. Yleensä olemme joka päivä yhteydessä puhelimitse, mutta nyt mieheni puhelimessa on jotain vikaa, emmekä ole voineet soitella. Vanhempi on jo yli kymmenen ja tajuaa enemmän, ja kun lähdimme kotoa hän oli tosi surullinen varmaan viikon. Sulkeutui huoneeseensa ja itkeskeli. Hän kärsii siitä, että emme ole kotona.
En toivo elämässä mitään materiaalista, toivon vain terveyttä ja sitä, että perheeni voi hyvin.
Lapset käyvät koulua, ja toivon, että heillä olisi parempi tulevaisuus kuin meillä. Enemmän mahdollisuuksia. Itse kävin koulua kuusi vuotta, ja lähinnä leikkiäkseni siellä. Olisi hyvä, jos heistä tulisi poliiseja tai lääkäreitä, mutta kouluttautuminen on vaikeaa, koska se maksaa ja vanhemmiten pitäisi ansaita, eikä opiskellessa voi tehdä töitä.
Kotona Romaniassa tykkään viettää aikaa siivoten, kokaten ja lasteni kanssa. Jos minulla on vapaa-aikaa, menemme istumaan kylän kaupan terassille mehulle tai kahville ystävieni kanssa.
Sunnuntaisin siellä menemme usein kirkkoon lasten kanssa. Siellä lauletaan ja luetaan Raamattua. Lapset tykkäävät siitä, ukkikin on usein mukana. Rukoilen myös aamuin illoin. Rukouksissani pyydän tavallisesti terveyttä lapsille ja koko perheelle. Usein rukoilen myös täällä olevien ihmisten, asiakkaiden ja tuttujen puolesta, että hekin pysyisivät terveinä.
En toivo elämässä mitään materiaalista, toivon vain terveyttä ja sitä, että perheeni voi hyvin.”
Teksti ja kuva Veera Vehkasalo
Tämä on näytejuttu syyskuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
