Helsingin rautatieaseman tuloaulasta poistettiin penkit koronakevään aikana. Se herätti pohdintaa siitä, kuka asemalla saa oleskella ja kenen ehdoilla tiloja suunnitellaan.
Joulukuun alkupuolella rautatieasema on tavallista tyhjempi. Valtaosa ihmisistä kiiruhtaa johonkin, mutta keskushallissa, poistettuja penkkejä vastapäätä, istuu nuori mies lattialla seinään nojaillen. Vanhempi väsyneen oloinen herrasmies nojailee läheiseen patteriin vinossa seisten. Ulkona on pakkasta.
Viereisen Kulttuurihallin isossa tapahtuma- ja kahvilatilassa on paljon tilaa, mutta siellä näyttää istuskelevan kulutuskykyisempää väkeä. Metroasemalle vievän alakerran leveillä portailla kerjää rouva, jonka vartija tulee komentamaan pois. Nainen kerää tavaransa ja poistuu ontuen.
Joulukuussa, kun keskuskirjasto Oodissa ja monissa muissa paikoissa ei saa oleskella koronarajoitusten takia, ei etenkään keskustasta oikein löydy epäkaupallisia sisätiloja. Päiväkeskuksia on suljettu. Monella ei ole paikkaa, johon mennä päivisin – etenkään päihtyneenä.
Maalis-huhtikuussa rautatieasemalta poistettiin aseman ainoat yleiset istumapaikat, heti pääsisäänkäyntien edessä ja rullaportaiden yläpäässä olleet kiinteät penkit. Syksyllä se huomattiin somessa, ja monet pohtivat, pyrittiinkö sillä häätämään asemalta asunnottomat ja muut, joilla ei ole muuta paikkaa.
VR Groupin kiinteistöyksikön hankepäällikön Jani Jääskeläisen mukaan penkit poistettiin, koska häiriökäyttäytyminen oli lisääntynyt ja vartijat joutuivat säännöllisesti poistamaan niiltä väkeä. Hänen mukaansa häiriöt liittyivät paljolti päihteiden käyttöön, ja kasvu alkoi jo aiempina vuosina. Korona-aika vain korosti sitä.
Nyt varastoon raijatut kiinteät penkit oli suunnitellut 1990-luvulla VR:n pitkäaikainen – ja viimeinen talonsisäinen – rautatiearkkitehti Pirjo Huvila. Sitä ennen paikalla oli irtotuoleja.
Huvila itse muistelee, että 1960–1970-luvuilla keskushalli oli se paikka, jossa kaikki asemalla istuivat. Tähän vaikutti myös se, että VR:n iso lipputoimisto avattiin vuonna 1958 sen viereen. Nyt vanhan lipputoimiston tiloihin on avattu pop-up Kulttuurihalli. Huvila painottaa, että tilat muuttuvat aina ajan ja yhteiskunnan mukana.
”Asema on usein ensimmäinen paikka, jossa yhteiskunnalliset muutokset näkyvät. 1980- ja 1990-luvuilla se oli Helsingin nuorison suurin tapaamispaikka ja kun 1990-luvulla Suomeen alkoi tulla pakolaisia ja maahanmuuttajia, sekin näkyi asemalla”, kertoo Huvila.
Hän muistuttaa, että tilankäyttöön vaikuttaa se, että ihmisiä liikkuu nyt rautatieaseman läpi paljon enemmän kuin 30 vuotta sitten. Aseman läpi kulkee noin 250 000 ihmistä päivittäin ja vain puolet heistä on junamatkustajia. Alakerran metroaseman läpi kulkee noin 50 000 ihmistä päivittäin, ja se on koko metron vilkkain asema. Nyt Huvilan mukaan ongelmana oli penkkien sijainti keskeisellä kulkureitillä ja se, ettei asemalla ollut muita istumapaikkoja.
”Ongelma oli, että kun ne olivat ainoat penkit, päihdeongelmaiset valtasivat ne. Ja vartijat joutuivat useamman kerran päivässä kehottamaan poistumaan. Koronan aikaan siitä tuli ongelmallisempaa, kun olisi pitänyt pitää etäisyyttä, eikä penkkejä ollut riittävästi.”
Helsingin rautatieasema on kuitenkin sekä Huvilan että Jääskeläisen mukaan nykyään huomattavasti rauhallisempi kuin esimerkiksi 1970- tai 1980-luvuilla. Huvila toteaa, että asemaa pitäisi toki suunnitella kaikkien käyttäjien ehdolla. Ei pelkästään junamatkustajien. Jääskeläinen, joka tilojen suunnittelua nykyään koordinoi, puolestaan painottaa, ettei tilaa ole alun perinkään tehty oleskeluun.
”Asema on läpikulkupaikka ja matkustajien odotuspaikka. Aseman rooli ei ole sellainen, että sinne leiriydytään”, hän sanoo.
Steissillä hengailulla on kuitenkin pitkät perinteet. Penkkien kadottua Helsingin Uutiset muistutti, että myös eräs Suomen varakkaimmista miehistä, Sanomien edesmennyt kustantaja ja ministeri Aatos Erkko, tapasi istuskella niillä. Julkisuutta kartellut mies sai olla penkeillä rauhassa.
Nyt rautatieasemalla ei oikein ole yleisiä istuskelutiloja. Kulttuurihallissa Huvilan mukaan saa kyllä istua kuka vaan ja tilaa riittää, mutta tila on enemmän kahvila. Pöydillä voi tuskin lepuuttaa päätään, ja tilaan rakennetaan pian ravintola.
VR:n Jääskeläisen mukaan matkustajien odotustiloja ollaan kehittämässä, mutta suunnitelmat painottuvat junia odottaviin asiakkaisiin. Jääskeläinen sanoo, ettei asemalla aikaa viettävistä aiota kuitenkaan nyt eikä tulevaisuudessa eritellä, kenellä on lippu ja kenellä ei. Aseman vartioinnista vastaava Avarn Security toteaa Isolle Numerolle, että tila on julkinen ja siellä saa oleskella, jos ei riko järjestystä tai vaikka myy jotain.
Eli periaatteessa oleskelun asemalla pitäisi olla mahdollista. Ison Numeron myyjiltä kysyessä saa kuitenkin kuvan, ettei se kaikilta onnistu.
”Jos asemalla seisoo hetken paikoillaan, vartijat tulevat.”
Marius
”Jos asemalle menee sisälle ja seisoo hetken paikoillaan, vartijat tulevat, ottavat kiinni käsivarresta ja heittävät ulos kuin koiran”, selittää romanialainen Marius kiihtyneenä ja näyttää kylmettyneitä käsiään. Kolme muuta myyjää nyökyttelee vieressä. Päivisin ei ole paikkaa, mihin mennä, ja ulkona ei kestä olla kauaa kerrallaan.
Alex kertoo, että myyjillä oli tapana istuskella porukalla nyt poistetuilla penkeillä työpäivän jälkeen, ennen hätämajoitukseen lähtöä.
”Nyt jos istumme maassa tai seisoskelemme paikallamme, meidät käsketään ulos”, hän kertoo.
Ison Numeron myyminen aseman sisällä ei ole sallittua, mutta ulkona kyllä. VR:n Jääskeläinen sanoo, että myyjiä joudutaan kuitenkin päivittäin kehottamaan ulos, koska he myyvät lehteä sisällä ja ”valtaavat sisätilat”. Haastatellut myyjät, kaikki romanitaustaisia, sanovat, että heidät poistetaan tiloista myös, vaikka he eivät lehteä myy ja ottavat myyjäliivit pois.
Avarn Security painottaa, että tausta tai ulkonäkö ei ole poistamisen peruste.
”Jos epäilee epäasiallista kohtelua vartijoilta, kannattaa laittaa palautetta. Jos sitä käy ilmi, suhtaudumme asiaan vakavasti”, sanoo markkinointi- ja viestintäjohtaja Jonna Häkkilä.
Kokemukset siitä, saako asemalla istuskella, tuntuvat silti vaihtelevan. Toisena joulukuisena päivänä aseman nurkassa istuu suomalainen nainen tavaroidensa kanssa. Hän haluaa pysytellä nimettömänä, mutta kertoo olevansa vailla vakinaista asuntoa ja viettäneensä päiviänsä asemalla jo seitsemän vuotta. Kun asema menee kahdelta yöllä kiinni, nainen viettää yön ulkona. Hän saa kuulemma olla rauhassa, koska ei kerjää. Siitä hän on samaa mieltä, että aulan penkeillä meno oli häiritsevää.
”Siinä oli huutamista ja ryyppäämistä joka päivä, ei ihme että ottivat penkit pois. Ei se ollut kivaa”, hän sanoo.
”Mutta nyt kaikki muukin täällä päivisin aikaa viettävä väki on vähentynyt, osin koronan takia ja osin koska ei ole penkkejä. Erään naisen näin juuri nukkuvan tuolla alakerrassa lattialla, mutta häntä ei häiritty”, nainen toteaa.
Hän uskoo Ison Numeron myyjien kokemusten liittyvän myyjin taustaan.
”Tämä romanialaisten vaino on kyllä ollut jo kaikkialla monta vuotta. Eilenkin näin, kun yksi heistä seisoskeli kaiteen vieressä, mutta hänet käskettiin pois vaikkei hän mitään tehnyt. Viime jouluna romanialais-suomalainen ystäväni heitettiin ulos, kun istuimme yhdessä kirjoittamassa joulukortteja, mutta minua ei”, hän toteaa. Hän ei tarkenna, puhuuko romanialaisista vai romaneista – vai sekä että.
Naisen seuraan liittyy tuttu suomalainen mies, asunnoton hänkin, ja vetää repustaan retkituolin. Sillä hän istuskelee nyt, kun penkkejä ei ole. Ja saa olla rauhassa.
Mutta onko penkkikeskustelussa pohjimmiltaan kyse vain poistamisperusteista, häiriökäytöksestä tai siitä, että penkit olivat ihmisvirtojen kan- nalta huonossa paikassa? Vai siitä, ketä ajatellen aseman tiloja suunnitellaan ja mihin suuntaan kaupunkitila muuttuu?
Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen apulaisprofessori Panu Savolainen näkee penkkien poistamisen yhtenä viitteenä kehityksestä, jossa julkinen tila yksityistyy. Muualla Euroopassa asemilla näkyy jo Savolaisen mukaan se, että rautatieasemien odotus- ja pysähtymistilat on enenevissä määrin tarkoitettu vain maksaville asiakkaille.
”Kysymys on tietenkin tavallaan ideologinen. Itse näkisin, että Helsingin rautatieaseman tilat kuuluvat kaikille. Ne ovat upeat tilat ja aikanaan julkisilla varoilla tehty”, Savolainen toteaa.
Pari sataa vuotta sitten syntyessään rautatieasemat olivat aivan uuden tyyppinen kaupunkitila. Niistä tuli risteyskohtia, joissa väestömassat eri puolilta maata ja maailmaa kohtasivat.
”Rautatieasemaan on tilana alusta asti kuulunut olennaisesti ajatus, että se on tila myös kohtaamisille ja oleskelulle”, Savolainen sanoo.
Rautatieasemia ja niiden historiaa tutkinut Savolainen huomauttaa, että rautatieasema on rakennustyyppinä erikoinen, koska se jää tavallaan julkisen tilan ja yksityisen kauppakeskuksen välimaastoon. Asemat eivät siis ole selkeästi julkista eivätkä yksityistä tilaa, ja suhtautuminen tilan luonteeseen riippuu niiden hallinnoijasta ja aikakaudesta.
Savolainen kertoo, että hänellä on itselläkin kokemusta siitä, mitä tarkoittaa kiertää Euroopan kaupungeissa yösijattomana ja odottaa, että asema aukeaa, jotta pääsee nukkumaan.
”Jos ei ole itse koskaan joutunut etsimään suojaa, voi olla vaikea asettua sellaisen ihmisen asemaan.”
”Ymmärrän toki järjestyshäiriönäkökulman. Mutta en usko että oleskelun mahdollisuuksien poistaminen ratkaisee mitään siihen liittyviä ongelmia, ne siivotaan vain pois silmistä.”
Savolainen toivoo, että Suomessa asemien suunnittelua kehitettäisiin siihen suuntaan, että siellä olisi pysähtymispaikkoja kaikille. Tähän auttaisi sekin, että kaikenlaiset ihmiset hengaisivat asemalla. Hän itsekin viettää luppoaikaa asemalla tarkoituksella.
”Sehän olisi hienoa, jos joku julkisuuden henkilö vaikka alkaisi postata itsestään kuvia siellä.”
Ehkä aikanaan se olisi ollut Aatos Erkko. Kuka nyt?
Teksti Veera Vehkasalo
Tämä on näytejuttu tammikuun 2021 Isosta Numerosta. Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 180 000 euroa.
