Mielenterveydestä on puhuttu Suomessa viime aikoina ehkä enemmän kuin koskaan. Ensin tulivat pandemian paineet, sitten Vastaamovuoto ja pian paukkuvat terapiajonot.
Myös tässä lehdessä käsitellään monenlaista kipuilua: traumoja, kolonialismin ja rasismin taakkaa, vanhemmuuden paineita, syömishäiriöitä, loppuunpalamista…
En oikeastaan pidä sanasta ”mielenterveys”. Osin siksi, etten taida tuntea ketään, jota pitäisin täysin terveenä (sori kaverit!) – yhdet ovat avoimesti sekaisin ja toiset vain kieltävät olevansa. Mielen hyvinvointi on ehkä parempi sana. Ei ihminen ole joko terve tai sairas, kaikilla meillä on jotain kremppaa sekä mielen että ruumiin puolella. Joskus pitää hoitaa nyrjähtänyttä nilkkaa, joskus mieltä.
Ehkä keskustelu aiheesta tekee yhteiskunnastamme terapiamyönteisemmän ja poistaa mielellä oireilun stigmaa, mikä on loistavaa – mutta ei yksin riitä. Ei auta vaikka kaikki ajattelisivat, että on hölmöä jättää käymättä terapiassa. Sillä toisilla on selvästi paremmat resurssit pitää huolta sekä kropastaan että päästään. Kuten Yle jokin aika sitten kertoi: ahkerimmin terapiassa käyvät kaltaiseni korkeakoulutetut keskiluokkaiset naiset, mutta mielenterveysongelmista kärsivät eniten kouluttamattomat vähävaraiset. Se ei tarkoita, että me emme keskusteluapua ansaitsisi, vaan että niitä terapiakynnyksiä on muitakin kuin vain se henkinen. Kelankin tukemasta terapiasta pitää maksaa, ja jo sen hakeminen vaatii voimavaroja ja kykyä luovia järjestelmässä.
Myös syitä oireilulle on muitakin kuin pään ja ruumiin sisäiset. Jokin aika sitten, kun eräs Ison Numeron myyjistä kertoi minulle sydänkivustaan ja kohtauksista,joiden aikana hän luulee kuolevansa. Lääkärissä vikaa ei löytynyt. Paniikkikohtauksia, ajattelin. En kuitenkaan sanonut sitä ääneen, koska se tuntui vähättelevältä ja ahdistus ihan terveeltä reaktiolta vaikeaan elämäntilanteeseen, huoleen perheestä ja toimeentulosta. Ensisijaisesti hän varmasti haluaisi muutosta siihen, ei rauhoittumisharjoituksia terapeutilta.
Vaikka tämä oli ensireaktioni, on se tietenkin outo. Ei se, että on köyhä, tarkoita ettei tarvitse muuta kuin rahaa. Kaikilla on oikeus mielenterveyden tukeen ja apuun elämän sietämisessä. Kunhan terapian päämäärä ei ole saada meitä alistumaan mihin tahansa olosuhteisiin. Sillä on myös ihan hyvä, että kaikkeen tässä maailmassa emme sekoamatta sopeudu.
Tämä on näytejuttu touko-kesäkuun 2021 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa.
