Toimittaja Laura Rantanen ja Hytti nro 6 -näyttelijä Seidi Haarla matkustivat Turusta Helsinkiin ja takaisin. Autossa puhuttiin muun muassa traumoista, päihteistä ja julkisuudesta.
Olen ostanut meille evääksi kauralattea. Seidi Haarla saapuu autollaan bussipysäkille Turun Hämeenkadulla vain pari minuuttia myöhässä, mutta vuolaasti pahoitellen.
”Tuli vähän kiire.”
Hän puhaltaa tupakansavua ikkunasta ja hörppää kiitollisena pahvimukista.
”Niin hyvää kahvia!”
Seuraavaksi jo puhummekin lapsuustraumoista, opinnoista Venäjällä ja elämästä satamakontissa juuri vankilasta päässeen väkivaltaisen miehen kanssa, mutta ei mennä sinne ihan vielä. Ne kiireet. Haarlan aikataulut ovat nyt sellaiset, että paras mahdollisuus keskustelulle löytyi automatkalta Helsinkiin.
Aiemmin esimerkiksi teatteritaiteesta, tv-sarjasta Myrskyn jälkeen ja Tottumiskysymys-elokuvasta tunnetuksi tullut Haarla on kiertänyt viime kuukausina maailmaa Rosa Liksomin teokseen pohjautuvan Hytti nro 6 -elokuvan kanssa.
Juho Kuosmasen ohjaama elokuva palkittiin viime kesänä Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix’lla. Se on Suomen elokuvahistoriassa todella harvinaista. Grand Prix’n on voittanut vain kerran aiemmin suomalaiselokuva, kun Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä palkittiin sillä vuonna 2002. Elokuva valittiin myös Suomen Oscar-ehdokkaaksi.
Hytti nro 6:ssa Haarla näyttelee toista pääosaa, Moskovasta Murmanskiin junalla matkustavaa Lauraa, joka jakaa makuuvaunun hytin venäläisen Ljohan (Juri Borisov) kanssa. Heti ensimmäisenä iltana Ljoha juo itsensä tukevaan humalaan, eikä jaetusta matkasta näytä olevan tulossa kovinkaan miellyttävä. Matkan edetessä Laura ja Ljoha alkavat kuitenkin löytää yhteyden.
Myös oikeassa elämässä Haarlan ja Borisovin yhteys toimii.
”Meissä on jotain samaa. Olemme molemmat valinneet olla auki ja herkkiä. Jo heti ensimmäisissä treeneissä olimme aika fyysisiä ja saatoimme painia yhdessä”, Haarla muistelee.
Hän kertoo Borisovin uran olevan kovassa nosteessa Venäjällä.
”Hän on todella kokenut tv- ja elokuvanäyttelijä. Sain oppia häneltä paljon elokuvanäyttelemisestä.”
Ihmissuhteiden ydintä on se, että uskalletaan olla yhdessä kaiken sen räpellyksen kanssa.
Samana iltana Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla Haarla nousee Hytti nro 6 -elokuvan näytöksen jälkeen säteilevänä lavalle yhdessä elokuvan ohjaajan ja kuvaajan kanssa. Borisov on mukana videon välityksellä.
Venäläisen kerrostalon pihalla matkapuhelimella kuvatulla videolla Borisov kertoo säihkyvin silmin kaivaneensa hiukan asvalttia maasta, jotta asvaltin halkeamassa versonut puuntaimi pääsi kasvamaan vapaammin. Pikku taimesta oli nopeasti kasvanut suurempi, kun se sai mahdollisuuden kasvuun.
”Tämä on elämän ihme”, Borisov huudahtaa viittilöiden puuntaimea kohden, ja ihmiset helsinkiläisen elokuvasalin katsomossa huokaisevat ihastuksesta.
Ohjaaja Kuosmasen mukaan elokuvan päähenkilöt ovat surullisia samalla tavalla.
”He ovat ehkä eläneet samanlaisen lapsuuden. He näyttävät sisaruksilta. Seidi ja Juri hakivat kuvauksissa koko ajan yhteyttä tavalla, joka näytti kahden päiväkotilapsen touhulta. Toisen kroppaa ei varottu yhtään.”
Haarla tarttuu mikrofoniin.
”Siitähän ihmissuhteissa on kyse. Meille on selitetty tarinaa siitä, että kun mies ja nainen laitetaan samaan huoneeseen, niin niiden täytyy panna. Ihmissuhteiden ydintä on kuitenkin se, että uskalletaan olla yhdessä kaiken sen räpellyksen kanssa, kun ei tiedetä, miten ihmissuhde toimii. Kestää hetken hyväksyä, että me ollaan molemmat vain ihmisiä.”
Opituista rooleista sielun yhteyteen.
”Sano vaan, jos haluat, etten polta sisällä”, Haarla sanoo, ja avaa auton ikkunaa vähän lisää.
Pian savuke vaihtuu nuuskaan. Olemme Helsingin moottoritiellä. Elokuvafestivaali on varannut Haarlalle hotellimajoituksen kaupungin keskustasta.
”Tuntuu hyvältä, että on ihan kunnon majoitus.”
Kesäkuussa Haarla palkittiin läpimurtoa tekevänä elokuvatähtenä Shooting Stars -gaalassa Berliinissä. European Film Promotion nimeää vuosittain kymmenen urallaan kansainvälistä läpimurtoa tekevää näyttelijää eri puolilta Eurooppaa.
”Julkisuus on vähän… se kun on esillä ja kehutaan ja saa käyttää hienoja vaatteita. Olen alkanut huomata sellaisia uudenlaisia katseita”, Haarla sanoo.
”Olen tehnyt tietoisen päätöksen olla rehellinen ja puhua myös traumoistani. Ajattelen, että ehkä siitä voi olla apua muillekin.”
Haarla on tehnyt lapsuudenkokemustensa pohjalta kaksi näyttämöteosta, molemmat yhdessä siskonsa Ruusu Haarlan kanssa. Traumaruumis – erään 30-vuotiaan ruumiin elämäkerta sai ensi-iltansa Teatterikorkeakoulussa vuonna 2014. KOM-Teatterin ja TEHDAS Teatterin yhteistuotantona toteutettua Uutta lapsuutta on esitetty Helsingissä ja Turussa viime vuoden syksynä ja tänä keväänä.
”Aloimme suunnitella Traumaruumista Ruusun kanssa seitsemän ja puoli vuotta sitten. Se oli alku minun ja Ruusun aikuisen sisaruuden suhteelle. Se oli myös alku sille Seidille, joka nykypäivänä olen, ja jonka kanssa haluan syventää kaikkia mahdollisia tasoja”, Haarla sanoo.
Uusi lapsuus on jatko-osa Traumaruumiille. Esitysten myötä Haarlan omassa elämässä ovat käynnistyneet ”massiiviset traumaterapiat”. Hän kokee, että hänellä oli esityskaudella paitsi vastuu pitää itsensä esityskunnossa, myös vastuu katsojista ja kokijoista.
”KOM-teatterissa yleisö ja näyttämö olivat samassa tilassa, ja väliajalla luoksemme tuli täriseviä vanhuksia itkemään ja kysymään: ’Alkaako se uusi lapsuus kohta. Kukaan ei oo koskaan sanonut, että sellaista voi saada.’”
Aikoinaan minulla oli kaikenlaisia narratiiveja perheestäni ja sen ylevyydestä.
”Halusimme kirjoittaa Uudesta lapsuudesta kauniin esityksen, jossa lapsen kokemus saa olla näkyvillä juuri niinkuin sen täytyy olla. Esitykseen liittyy kuitenkin elossa olevia ihmisiä, joten se on tuonut prosessiin omat haasteensa.”
”Oma tarpeeni esityksen tekemiseen oli varmaan pyrkimys löytää rauhaa ja lepoa, ja sen saamiseksi pitää antaa esimerkiksi kivun ja kauhun ensin tuntua ja näkyä, ei kääntää niille selkää. Ja sitten, kun omia tunteitaan ei tarvitse hävetä, voikin nähdä kaikkea kaunista ja puhdasta.”
Haarla kertoo, ettei pelkää konflikteja. Hän on saavuttanut rehellisyyden itseään kohtaan tekemällä suuren työn itsensä kanssa ja käsittelemällä asioita. 7,5 vuotta traumaterapiaa ja vähän myös kehollista terapiaa, valtava määrä kirjallisuutta…
”En aio luopua tästä rehellisyydestä. Aikoinaan minulla oli kaikenlaisia narratiiveja perheestäni ja sen ylevyydestä”, Haarla sanoo ja kertoo, miten häneen oli lapsuudessa sisäänkirjoitettu, että pitää olla parempi kuin muut.
”Että kaikki se hulluus on jotenkin ylevää, vaikka samalla se sulkee yhteyden muihin. Vastustin esimerkiksi Facebookia viimeiseen asti, koska se on paskaa. Sitten tajusin, että haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä”, Haarla sanoo.
Enää hän ei juurikaan käytä Facebookia, mutta hänelle oli aikoinaan tärkeää kiinnittää itseään sen avulla ympäröivään maailmaan ja ihmisiin eksentrisen kuilun rakentamisen sijaan.
”Halusin pois siitä lapsuudenkodin ajatusmallista, että ’Ei mitään palkkatyötä. Elän taiteesta, koska se ruokkii henkeä, vaikka sitten alkoholisoituisin ja kuolisin 15-vuotiaana.’”
Helsingissä alkaa olla kiire haastatteluihin ja kuvauksiin. Viimeinen haastattelu alkaa illan viimeisen elokuvanäytöksen jälkeen ja loppuu illalla puoli kymmeneltä. Seuraavana päivänä on elokuvan koekuvaukset.
Koekuvausten jälkeen Haarla ei voi kovin hyvin. Matkalla takaisin Turkuun pysähdymme ostamaan pitsaa, vaikka ”joku voileipäkin kävisi, en syönyt koko päivänä, kun jännitti niin paljon. Kävelin vain ympäri Helsinkiä.”
Haarla odottaa pitsaa apeana. ”Meinaa tulla sellainen ajatus, että olen ihan paska, mutta koitan suhtautua siihen aikuisesti ja ajatella, että minun on vain nälkä. Syöminen auttaa.”
Syöminen auttaa. Ajatukset liikkuvat jo kotiin, jossa odottaa avopuoliso ja esikouluikäinen lapsi. Haarla haluaa ehtiä kotiin ennen lapsen nukkumaanmenoaikaa.
”Minulla on lapsesta asti ollut isosiskouden ja omien vanhempieni kannattelusta johtuen ajatus, että tulen saamaan nuorena omia lapsia. Halusin tulla äitini kaltaiseksi, ja äiti oli saanut nuorena lapsia. Olin 24-vuotias, kun 22-vuotias siskoni tuli äidiksi ja koin, että eihän sen näin pitänyt mennä, olinhan vanhempi!” Haarla sanoo.
Kun hän tapasi puolisonsa, oli miehellä jo kaksi lasta. Äitipuoleus tuntui ihanalta, mutta samaan aikaan Haarla koki riittämättömyyttä.
”Vuonna 2014 ajoin Ketipinorit alas, koska halusin turvallisesti raskaaksi. Päädyin sen seurauksena loppuvuodesta toisen kerran osastohoitoon. Olin osastolla tammikuuhun, maaliskuussa aloin odottaa lasta.”
Ketipinor on psykoosilääke, jota määrätään esimerkiksi vaikeaan masennukseen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon.
Jo pari vuotta aikaisemmin, vuonna 2012 Haarla oli lopettanut alkoholinkäytön kokonaan.
”Ainakaan tähän mennessä alkoholi ei ole sopinut psyykelleni. Pari vuotta sitten aloin ajatella, että haluaisin päästä eroon kontrollista ja humaltua muiden kanssa yhdessä. Annoin alkoholille mahdollisuuden pitkän tauon jälkeen.”
Pian hän alkoi etsiä juhlia ja mahdollisuuksia juomiseen.
”Perhelomalla mietin aamulla, olisiko siideri vai lonkero kiva juoma. Suretti, kun jouduin toisen kerran toteamaan, että minun on vedettävä raja. Olin lopettanut alkoholinkäytön jo kerran aikaisemminkin ja tiesin, että pystyn siihen”, Haarla kertoo.
Jos ihmiset näkevät minusta nyt kuvia gaaloissa hienoissa vaatteissa, niin on tässä ollut muutakin – ja on yhä.
Näyttelijäksi Haarla tiesi tahtovansa jo kauan sitten. 2000-luvun alussa hän oli mukana Ylioppilasteatterissa ja pyrki Teatterikorkeakouluun. Sen sijaan ovi näyttelijäopintoihin avautui Pietarissa vuonna 2005.
”Koulu alkoi syyskuussa, enkä ollut yhtään ajatellut, mitä kaikkea elämä Pietarissa kielitaidottomana nuorena naisena saattaisi tarkoittaa. Silloin en vielä puhunut venäjää, ja menomatkalla pääsykokeisiin olin tankannut bussissa Majakovskin tähdistä kertovaa runoa, jonka opettelin ulkoa”, Haarla kertoo.
Koulun asuntolassa hän asui ensin liikuntasalin lattialla, joka oli täytetty kerrossängyillä. ”Leikkasimme vesikanistereista astioita. Koulua oli niin paljon, ettemme ehtineet etsiä astioita myyvää kauppaa. Suodatinpusseja tehtiin hajonneiden lakanoiden riekaleista.”
Ajanjakso oli melko raskas. Moni opiskelija tuli vähävaraisista olosuhteista, teki töitä yöt ja opiskeli päivät.
”Silloin ainoa keino rauhoittaa itseäni oli harhauttaa itseäni viinalla. Yhdeltä lomalta en enää palannut kouluun. Pitkään syytin itseäni siitä, että olin liian heikko, kun keskeytin koulun”, Haarla sanoo.
Suomessa hän meni takaisin Ylioppilasteatteriin ja päätti muuttaa suvun mökille asumaan. Tuli kesä, jona Haarla päätyi putkaan, ja syksy, jona hän liftasi itseään reilusti vanhemman, juuri vankilasta vapautuneen miehen kyydillä Helsinkiin.
”Aloimme dokata yhdessä ja seuraavan puoli vuotta seurustelimme. Hän oli väkivaltainen ja ollut noin puolet elämästään vankilassa. Minusta hän oli ihanan rauhallinen, kun tapasimme. Myöhemmin tajusin, että hän oli tramaleissa.”
Pariskunta asui Korppoon telakalla työmaakopeissa. Eron jälkeen Haarla haki opiskelemaan Rauman merenkulkuoppilaitokseen.
”Siellä tietenkin dokaaminen jatkui. Opiskelin vuoden, pääsin laivalle töihin, ja siellä tapasin nykyisen puolisoni.”
Siitä on kolmetoista vuotta. Kaksitoista vuotta sitten Haarla pyrki Teatterikorkeakouluun kolmatta kertaa ja pääsi sinne opiskelemaan näyttelijäksi.
”Jos ihmiset näkevät minusta nyt kuvia gaaloista hienoissa vaatteissa, niin on tässä ollut muutakin – ja on yhä. Terapiaprosessi jatkuu.”
Olemme Turussa, Hämeenkadulla. Haarlan puhelin alkaa soida. Kotoa soitetaan.
Seidi Haarla
- Vuonna 1984 syntynyt näyttelijä.
- Esittää toista pääosaa elokuvassa Hytti nr 6.
- Tehnyt siskonsa Ruusu Haarlan kanssa näytelmät Uusi lapsuus ja Traumaruumis.
- Tunnetaan myös muun muassa sarjasta Myrskyn jälkeen sekä elokuvasta Tottumiskysymys.
- Palkittiin kesällä läpimurtoa tekevänä elokuvatähtenä Shooting Stars -gaalassa.
Teksti Laura Rantanen
Kuvat Laura Oja
Tämä on näytejuttu marraskuun 2021 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa.
