Kokemuslukemista sensuuriksi kutsuvat eivät usein tiedä, mistä puhuvat, sanoo lukijoita kirjallisuustieteen pro graduunsa haastatellut Ennaliina Leiwo.
Mitä on sensitiivisyys- tai kokemuslukeminen?
Se on kustannustoimittamista vastaavaa työtä, jossa tekstistä tarkastellaan yleensä vähemmistöjen kuvauksia. Lukija pyrkii korjaamaan esimerkiksi tahatonta loukkaavaa kieltä, asiavirheitä tai stereotypioita. Yleensä työ tapahtuu keskustellen kirjailijan ja kustannustoimittajan kanssa. Itse suosin termiä kokemuslukija, sillä kyse on kokemusasiantuntijatyöstä, ei siitä että tekstistä tehdään aina erityisen sensitiivistä. Käsitettä käytetään kahdessa eri yhteydessä: kun tehdään uutta kirjallisuutta ja kun vanhoista, vaikka Agatha Christien, kirjoista korjataan jälkikäteen vanhentunutta tai rasistista kieltä.
Onko asia uusi?
Sensitivity reader -käsite vakiintui kymmenisen vuotta sitten Yhdysvalloissa. Yksi alkupiste oli #WeNeedDiverseBooks-kampanja, joka kysyi, miksi lasten ja nuortenkirjoissa on yhä vähän mustia kirjailijoita ja henkilöitä. Kokemuslukijoita käytetäänkin etenkin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Mutta asia ei ole uusi. Osana kirjoittamista on aina käytetty erilaisia lukijoita ja asiantuntijoita, kun kirjailija haluaa tarkistaa faktoja tai pohtia jotain representaatiota. Kokemuslukemisesta puhutaan vain vähemmistökuvauksen osalta, mutta esimerkiksi vanhuutta kuvaavia tekstejä koeluetetaan ikäihmisillä usein.
Miksi kokemusluenta keskittyy usein alaikäisten kirjallisuuteen?
Lastenkirjallisuuteen liittyy perinteisesti pedagoginen ajatus ja idea, että kirjallisuus avartaa maailmankuvaa. Jos lukee lapselle Peppi Pitkätossua, se mitä haluaa tämän siitä oppivan on tuskin rasistinen kieli. Lapsella ei myöskään ole samanlaista kykyä kontekstoida kirjaa aikaansa ja olla kriittinen. Jos aikuinen lukee kirjaa 20-luvun Yhdysvalloista, hän ymmärtänee, että se kuvaa aikansa todellisuutta.
Jos lukee lapselle Peppi Pitkätossua, se mitä haluaa tämän siitä oppivan on tuskin rasistinen kieli.
Kirjailija Jarkko Tontti on kutsunut sensitiivivisyysluentaa ennakkosensuuriksi. Onko se sitä?
Uskon, että Tontti viittaa uuden kirjallisuuden kokemusluentaan. En pidä sitä lainkaan sensuroivana käytäntönä. Jonkun sensuroiminen edellyttää, että on valta siihen. Kirjailija itse, ja osin kustantamo, on teoksen auktoriteetti, joka päättää, mitä kokemuslukijan kommenteista otetaan huomioon. Kokemusluenta on osa kustannusprosessia ja se lähtee kirjailijan tai kustantamon toiveesta.
Entä vanhan kirjallisuuden osalta?
Sitä pitäisi harkita tarkkaan, sillä teos on aina aikansa kuva. Joskus asian voisi ratkaista esimerkiksi esipuheella. Yleensä vanhan muokkauksen taustalla on se, että kustantamo tahtoo uudelleenjulkaista kirjan ja myydä sitä yleisöille, jotka eivät enää halua esimerkiksi lukea James Bondeistaan n-sanaa. Useimmiten myös muutetut vanhat kirjat ovat olleet lasten- ja nuortenkirjoja tai viihdekirjallisuutta.
Yllättikö jokin kokemuslukijoiden haastatteluissa?
Ehkä se, miten itsekriittisiä kaikki graduun haastattelemani nuortenkirjallisuuden kokemuslukijat olivat. He miettivät paljon asemaansa ja sitä, voiko yhden ihmisen vähemmistökokemusta yleistää. Mutta toisaalta he ajattelivat, että jos joku kirjoittaa vaikka transihmisestä, muttei ole koskaan tietoisesti jutellut yhdellekään, ehkä on hyvä jos edes yksi transihminen lukee kirjan ennen julkaisua. Haastateltavani ker- toivat pääosin kommentoivansa asiavirheitä ja stereotyyppisiä kuvauksia tai loukkaavaa kieltä paikoissa, joissa sen ei sitä ole tarkoitus olla. He ymmärsivät, jos kommentteja ei huomioitu.
Miksi tämä herättää suuria tunteita?
Joitain jo sensitiivisyys-sanana kauhistuttaa, ikään kuin se tarkoittaisi, että kaiken pitäisi olla vain pehmeää ja kivaa. Mutta suurin syy lienee, että ihmiset eivät tiedä, mistä on kyse. Jotkut luulevat, että kirjaa sensuroidaan, jotta se ei vaan loukkaisi ketään tai halutaan poistaa kirjallisuudesta kaikki pahat asiat. Se ei tietenkään palvelisi ketään, eikä siitä ole kyse.
Teksti Veera Vehkasalo
Tämä on näytejuttu kesä-heinäkuun 2024 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 13 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 1,8 miljoonaa euroa tuloja.
