Sinnikäs hyvä näkyy pienimuotoisessakin toiminnassa, jolla luodaan osallisuutta, kirjoittaa Ison Numeron kolumnisti Kaarina Hazard.
Kun suomalaiset naiset alkoivat nostaa suurruhtinaskuntaa moderniksi maaksi maiden joukkoon, he uurastivat isojen asioiden kimpussa ja toimivat pienten. Miten auttaa yhtä ihmistä, miten tasata osia, mitä pitäisi tehdä juuri nyt, kysyivät naiset, ja tarttuivat toimeen. Julkisia lausumia esitettiin, mutta ennen muuta järjestettiin arpajaisia, myyjäisiä, kolehteja ja illanviettoja, joissa rovot kerättiin yhteen kassaan. Niillä köyhille naisille luotiin työtä.
Tietenkin näitä ruohonjuuritason naisia pilkattiin: Miten pientä tuo on, miten naurettavaa, panette muutaman piikalikan pyhänä koulunpenkkiin, mitä hyötyä siitä on. Sen sijaan, että naiset olisivat joutaneet riidellä, he menivät eteenpäin pienillä ja tasalaatuisilla askelilla, kunnes niiden todistusvoima oli niin suuri, että isokin pyörä alkoi pyöriä. Käytäntö näytti, että myös vailla lain suojaa elävät osaavat päättää asioistaan itse.
Tässä me seisomme molemmat silmätyksin ja kätemme välttämättä koskettavat toisiaan.
Big Issue -lehti syntyi, kun kaksi miestä tahtoi tehdä jotakin liian suurelle asialle. Kodittomuutta he eivät pystyneet kampeamaan maailmasta, mutta ilman asuntoa eläville pystyivät ojentamaan käden – tai pikemminkin käteen lehden, se oli jotakin mihin tarttua ja minkä avulla ponnistaa osaksi muita ihmisiä ja yhteistä arkea. Kodittomuus ei ole kohtalo, vaan olosuhde, ja olosuhteissa voi aina toimia, he ajattelivat. Tärkeintä on osallisuus ja oma lupa, otti se minkä muodon tahansa.
Sataviisikymmentä vuotta sitten tyttöjä palkattiin taittelemaan paperipusseja kauppiaiden tarpeisiin. Köyhät naiset tahtoivat luoda tulevaisuuttaan itse, tehdä työtä ja kaupata taitoaan, luoda jaettavaa ja yhteistä sen sijaan, että heidän olemassaolonsa jäisi taustahälyn marginaaliin. Vaikkei yhteiskunnan rakenne heitä tukenut, yhteisön esikäyvät kylläkin. Sinnikkäällä ja toisteisella puuhallaan he keräsivät pieniä pääomia, joilla saivat oman elämän helmasta kiinni ja pontta alkaa värittää haaleaa haavettaan kirkkaaksi tulevaisuudeksi. Jokainen itse ansaittu raha loi törmäyssuojaa maailmaa vastaan ja jokainen säästöön jäänyt penni antoi aikaa ajatella, miten tästä eteenpäin ja mihin suuntaan. Työn tuoma itsenäisyys, vähäinenkin, avasi tilaa päättää itse.
Kädestä toiseen käyvä myyminen ja ostaminen on ihmiskunnan esperantoa, kieltä, joka tulee välttämättä ymmärretyksi. Pienkaupankäynti on ruoan ja rakkauden lisäksi kolmas tie toisilleen vieraiden ihmisten rauhanomaiseen vaihtokauppaan. Lähimyynti ja -osto tuo muassaan jaetun todellisuuden: Tässä me seisomme molemmat silmätyksin ja kätemme välttämättä koskettavat toisiaan. Kahden ihmisen välissä tehty sopuisa vaihto on jokapäiväistä rauhantyötä. Sinnikäs hyvä ei ehkä ole usein näyttävää, mutta aina se on totta.
Kaarina Hazard
Helsinkiläinen vapaa kirjoittaja ja Ison Numeron kolumnisti.
Tämä on näytejuttu lokakuun 2021 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa.
