Rita Stanescu tuli Helsinkiin siskojensa kanssa ja löysi Ison Numeron. Nyt häntä huolettaa tulevaisuus suurten kriisien keskellä.
Olen 39-vuotias, neljän lapsen äiti ja viiden isoäiti. Asumme kaikki samassa kylässä Romaniassa. Tapasin mieheni Grafianin ensimmäisen kerran ollessani kahdeksan. Muutama vuosi myöhemmin vanhempamme naittivat meidät toisilleen. Hän on hyvä mies, on aina ollut hyvä mies.
Äitini kuoli, kun olin aivan pikkutyttö. Isäni jäi yksin neljän tytön kanssa. Hänellä ei ollut varaa lähettää meitä kouluun, hoidin koko lapsuuteni siskojani. En siksi osaa lukea tai kirjoittaa. Osaan kyllä raapustaa paperiin puumerkin, mutta siihen se jää. Onneksi omat lapseni ovat käyneet kouluja ja he auttavat kaikissa paperihommissa.
Kun olin nuori, kotiseudullamme oli vielä töitä. Olimme köyhiä, mutta kenenkään ei tarvinnut kerjätä. Miehet kävivät töissä tehtailla tai metsissä ja kaupungissa. Vähitellen työt hupenivat. Meistä tuli entistä köyhempiä.
Kymmenisen vuotta sitten sukulaiseni kävivät Suomessa ja palattuaan kertoivat, että täällä voi tienata. Siitä se alkoi. Viitisen vuotta sitten uskalsin itsekin lähteä. Ensimmäinen kerta oli kamala. Minulla oli ikävä perhettä, huoli kaikesta. Nuorin lapsistani oli vasta neljä.
Tulimme Suomeen siskojeni kanssa. Nukuimme yöt metsissä ja päivät kerjäsimme. Olin nuorena yöpynyt monta kertaa teltassa, kun kävimme ystävien luona tai matkustimme hevoskärryillä. Mutta ei sitä voi verrata Helsingin metsiin. Oli kylmä ja märkä ja koskaan ei tiennyt, mitä leiristä oli jäljellä, kun sinne palasi illalla. Oliko enää vaatteita tai telttaa tai edes huopia? Silloin olin täällä vain muutaman viikon.
Kerjäsin nuo alkuajat. Toivon, että ymmärrätte, ettei tämä ole tapamme kotimaassamme. Istuin kuppi kädessä kadulla, vaikka siitä ei saanut kuin taskurahoja. Sitten ihmiset alkoivat tulla kysymään, onko minulla Isoa Numeroa myynnissä. Sain ensimmäiset lehdet tuttavaltani ja myin ne. Huomasin, että tällähän voi tehdä rahaa. Sitten vasta tulin toimistolle hakemaan myyjäkortin. Sen kuva muistuttaa minua noista ajoista. Olin nukkunut metsässä yökaudet ja kuva ei ole imarteleva.
Nyt kotikylässäni ihmiset kysyvät vuorostaan minulta, kuinka lehteä myydään, meneekö se kaupaksi, voiko Suomeen tulla. Ja minä kerron ja sitten heitä tulee tänne kokeilemaan onneaan.
Minulla on suuri huoli tulevasta. Ensiksi oli korona ja nyt tuli sota. Kaikesta on tullut kallista Romaniassakin. Ruoasta, bensasta ja sähköstä. Nyt kylpyvedenkin kanssa on miettiminen, voiko sitä lämmittää. Ja kaikenlaisia huhuja kiirii. Että sota leviää kaikkialle. En tiedä enää mitä ajatella näinä aikoina. Tiedän vain, että Venäjän Putin on todella paha ihminen. Tuskin hänellä on sielua ollenkaan.
Teksti ja kuva Janne Hukka
Tämä on näytejuttu huhtikuun 2022 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
