”Olen 52 vuotta vanha ja minulla on ollut ihan tavallinen elämä”, sanoo Sorinel Carloș, joka myy Isoa Numeroa Lauttasaaressa.
Olen asunut melkein koko ikäni samassa pienessä kylässä Romaniassa. Ehdin nuorempana käydä koulua neljä luokkaa. Koulussa ei meille opetettu paljoa. En ole oppinut lukemaan tai kirjoittamaan kunnolla.
Elettiin aikoja ennen vuoden 1989 vallankumousta. Perheeni oli hyvin köyhä. Meitä asui kahdeksan henkeä saman katon alla, kaksihuoneisessa savitalossa, jonka vanhempani rakensivat. Muuhunkaan ei ollut varaa.
Isäni oli työläinen, mutta sivutöinään myös kattilaseppä. Autoin häntä milloin ehdin. Kotiseudullani oli monta valtion metallitehdasta ja työpajaa, joten romumetallia oli helppo saada. Isäni osti tai keräili sitä kaatopaikoilta, sitten sulatti uudelleen ja teki kattiloita. Sillä ei voinut elää, mutta sai vähän lisätuloja.
Lapsuudenkyläni on kasvanut paljon vuosien aikana. Perheitä on paljon ja suvut ovat suuria. Minulla on itsellänikin kahdeksan lasta ja kaksitoista lastenlasta. Osa lapsista on yhteisiä vaimoni kanssa, osa aiemmista liitoista. Mutta kaikki ovat silti minun lapsiani. Vaimoni lapset olivat niin pieniä kun menimme naimisiin, että olen oikeasti aina ollut heidän isänsä. Löimme hynttyyt yhteen oikeastaan lasten takia, he tarvitsivat kunnon perheen. Vaimostani oli tullut leski ja minä olin eronnut.
Nuorempana tein töitä kaupungin kumitehtailla. Siellä valmistettiin autonrenkaita. Tein erilaisia hanttihommia, siivosin linjastoja, puhdistin putkia ja rekkoja, sen sellaista.
Näimme joskus ihan oikeasti nälkää.
Elämä lapsuudessani oli jollakin tavoin parempaa kuin nyt. Oli töitä. Ei sekään helppoa ollut. Mutta ajan myötä elämästä tuli paljon vaikeampaa. Ei ollut rahaa ruokaan, eikä aina ollut oikein ruokaakaan. Näimme joskus ihan oikeasti nälkää. Järsimme kananjalkoja, kun muutakaan ei ollut.
Sitten tuli joulukuu 1989, ja näimme televisiosta kun Ceausescu teloitettiin. Tulimme kaikki niin onnellisiksi. Olimme halunneet hirmuvallan loppuvan jo pitkään. Se joulu oli erikoinen, sillä pitkästä aikaa oli syytä juhlia. Nyt odotan vain koronan loppua. Sillon pidetään uudet juhlat.
Ei vallan vaihtuminen aikanaan maailmaa parantanut. Meni kuusi vuotta ja tehtaat kaatuivat ja työpaikat menivät. Sain jonkin verran töitä pelloilta ja rakennuksilta. Tein mitä tarjottiin. Sitä kitkuttelua kesti vuosikausia. Oli vaikeaa lähteä Romaniasta. Kävin ennen Suomeen tuloa Norjassa kerjäämässä. Sitten tulin Suomeen. Oli talvi ja asuimme metsässä teltassa. Joskus tuli poliisi ja ajoi kylmään yöhön. Menimme silloin rautatieasemalle lämmittelemään. Meitä kohdeltiin kuin roskia.
Suomessa on silti parempi olla kuin muualla. Täällä voi myydä Isoa Numeroa. Olen myös kerjännyt joskus. Lehteä ei ollut helppo myydä, mutta ajan kanssa olen oppinut myymään paremmin. Täytyy aina puhua ystävällisesti, sanoa moi moi, päivää päivää.
Teemme tätä työtä, jotta voimme elää. Romaniassa ei ole tulevaisuutta. Mitä siellä on? Köyhyyttä, puutetta, roskia ja likaa, kylmää.
Lähden pian kotiin juhlimaan joulua. Kotona ostan ruokaa ja puita talveksi. Jumala tietää millaista elämämme on. Elämme vähästä. Mutta uskon Jumalaan ja luotan hänen ohjaukseensa.
Teksti ja kuva Janne Hukka
Lue lisää myyjien tarinoita täältä!
Tämä on näytejuttu joulukuun 2021 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa.
