Suomessa työskentelee yhä enemmän filippiiniläisiä hoiva- ja kotityöntekijöitä, jotka rakentavat itselleen ja perheellensä parempaa elämää. Kolme kotityöntekijää kertoo Isolle Numerolle tarinansa.
ELIONI RICA, 38, on elämäänsä tyytyväinen nainen. Suomessa hän on asunut kotityöntekijänä nyt neljä vuotta. Elämässään Elioni on onnistunut saavuttamaan tavoitteensa oman perheensä hyvinvoinnin edistämiseksi, valtavien ponnistelujen kautta.
Puurtaminen kotityöläisenä alkoi Singaporessa vuonna 2006, kun Elioni lähti Filippiineiltä 26-vuotiaana. Taakse Filippiinien maaseudulle jäi kaksi pientä lasta, vanhemmat ja sisarukset.
Maailmassa on arviolta 67 miljoonaa kotityöntekijää, joista 11,5 miljoonaa on muuttanut töihin ulkomaille. Valtaosa on nuoria naisia, jotka suuntaavat köyhemmiltä alueilta rikkaammille.
”Kun katson tuota aikaa, näen ettei se ollut hyvä”, Elioni muistelee ensimmäistä vuottaan kotityöntekijänä Singaporessa. ”Mutta se on tehnyt minusta sen mikä nyt olen. Tiedän miten tulen toimeen erilaisissa tilanteissa. Vaikka kyseessä olisi kamala ihminen, minä vain hymyilen.”
Singaporessa ”päivät olivat… uh, väsyttäviä”, Elioni huokaa syvään. Työt alkoivat aamulla kello kuusi, nukkumaan pääsi keskiyöllä tai yhdeltä aamuyöllä. ”Se oli kamalaa, joka päivä olin todella väsynyt. Ehdin nukkua vain muutaman tunnin, koko päivänä en ehtinyt lepäämään. Ja aina oli lista asioita mitä piti tehdä, ja lapset joista huolehtia, se oli todella rankkaa.”
Matka Singaporeen kolmentuhannen kilometrin päähän kotoa järjestyi työnvälitystoimiston kautta. Omasta pussista Elionilla ei olisi ollut siihen varaa.
ENSIMMÄISET seitsemän kuukautta Elioni paiski töitä lähes kellon ympäri ilman vapaapäiviä, eikä hän saanut puhua perheensä kanssa. Työnvälitystoimisto otti 330 dollarin kuukausipalkasta valtaosan matkakulujen kuittaamiseen, käteen jäi 30 dollaria kuukaudessa.
Sopimus solmittiin aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen Elioni sai matkustaa kotiin kahdeksi viikoksi tapaamaan perhettään.
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja Amnestyn mukaan maahanmuuttajataustaisten kotityöntekijöiden hyväksikäyttö on yleistä. Moni joutuu väkivallan tai seksuaalisen häirinnän kohteeksi. On myös hyvin tavallista, että työnantaja takavarikoi laittomasti työntekijöiden passit.
Elioni asui vuoden kiinalaisen perheen kodissa, 11. kerroksessa lukkojen takana. ”Mihin vain asunnossa menin, siellä oli aina kamera. Ainoastaan vessassa sain olla rauhassa.”
”Meidän pitää selvitä ja olla vahvoja, eikä unohtaa hymyillä, vaikka työnantaja ei tykkäisi siitä. Jos haluaisin helpon elämän menisin kotiin, mutta mitä sitten tapahtuisi lapsilleni ja vanhemmilleni? Minun pitää olla vahva heitä varten.”
LAPSET olivat tärkein syy lähtemiselle, Elioni haluaa heille paremman elämän kuin itselleen. ”Myös vanhempani ikääntyvät. En tahdo olla taakka vanhemmilleni, vaan haluan auttaa heitä.”
Elioni syntyi köyhään perheeseen; isä työskenteli pienkalastajana ja äiti myi vihanneksia kojussa perheen kodin ulkopuolella. Kuudesta lapsesta vain yksi on käynyt kouluja tavallista pidemmälle.
Filippiinien reilun sadan miljoonan väestöstä noin neljäsosa elää köyhyysrajan alapuolella. Ulkomailla työskentelevien rahalähetykset ovat olennainen osa perheiden taloutta – monet eivät selviäisi ilman.
Elioni on perheensä ainut ulkomaille lähtenyt. Joka kuukausi hän on lähettänyt 200 euroa lastensa koulumaksuihin, kirjoihin ja koulupukuihin, sekä vanhempiensa tarpeisiin.
Filippiinien talous kasvaa nopeasti ja se pohjautuu muun muassa kotimaisen kulutuksen kasvuun, jota rahalähetykset vauhdittavat merkittävästi. Vuonna 2017 rahalähetysten yhteenlaskettu arvo oli Filippiinien Keskuspankin mukaan reilut 28 miljardia dollaria.
Filippiinien valtio on kannustanut väestöä ulkomaille töihin jo 1970-luvulla virallistetun linjauksen mukaisesti; tavoitteenaan talouskasvun vahvistaminen. Perheensä jättäviä ja oman elämänsä uhraavia lähtijöitä kutsutaan usein sankareiksi.
VUODEN jälkeen Elioni lopetti työt kiinalaisessa perheessä ja aloitti brittiläisen perheen kotityöntekijänä.
”Aluksi olin hyvin hermostunut. Aina kun kiinalainen perhe soitti, sydämeni pomppasi. Pelkäsin, että mitä olin taas tehnyt! Jännitin samaa brittien kanssa, mutta he kohtelivatkin minua hyvin ja kutsuivat aina enkeliksi.”
Lopulta pelko alkoi unohtua, kun Elioni alkoi tuntea, että hänet hyväksytään ihmisenä. Enää hän ei ollut vain kodinhoitaja, vaan sai olla oma itsensä. Elioni sai nyt myös puhua Skypen välityksellä lastensa ja perheensä kanssa. ”Tämä sai minut jaksamaan joka päivä. Vaikka olinkin kaukana, silti tiesin miten lapseni voivat”.
Kolme vuotta myöhemmin brittiläisen perheen lapset olivat kasvaneet, ja Elionin täytyi etsiä uusi työnantaja. Nyt kuvaan astuivat Singaporessa asuvat suomalaiset perheet, ja työolot kohenivat entisestään.
Elioni pääsi nauttimaan joka sunnuntaisista ja myös julkisista vapaapäivistä. Jos hän teki ylitöitä, siitä maksettiin palkkaa.
Lopulta Elionin rukouksiin vastattiin, kun eräs perhe pyysi häntä luokseen Suomeen ja lupasi auttaa oleskeluluvan järjestämisessä.
”Se oli toiveideni täyttymys, että voisin tuoda lapset mukanani. Olen äiti ja ajattelen lakkaamatta, että milloin saan olla lasteni kanssa. Mutta ei Filippiineillä, se on surullista sanoa.”
Suomessa palkka riitti säästämiseen ja mahdollisti asumisen omassa rauhassa työnantajan kodin sijaan. Lopulta kolme ja puoli vuotta myöhemmin vuosien ponnistelu palkittiin, kun Elionin kaksi poikaa saapuivat Suomeen loppuvuonna 2017.
ENSIMMÄISTEN tilastojen mukaan vuonna 1990 Suomeen muutti 67 filippiiniläistä. Tällä hetkellä Suomessa asuu kolmisentuhatta filippiiniläistä, ja luku jatkaa kasvamistaan.
Tilastokeskuksen mukaan filippiiniläiset työskentelevät Suomessa siivous- ja kotityössä, palvelu- ja myyntialalla, hoivapalvelussa, sekä terveydenhuollon parissa.
Yleisimmin Suomeen päädytään muiden Pohjoismaiden ja au pair -työn kautta, tai sukulaisten ja ystävien esimerkin perässä. Oman perheen toimeentulosta vastaaminen on keskeistä lähes kaikille. Monelle työ kotityöntekijänä on myös tie kohti suurempia unelmia, mahdollisuutta kouluttautua, tai väylä kohti omaa koulutusta vastaavaa työtä.
VALERIE, 32, valmistui sairaanhoitajaksi Filippiineillä vuonna 2007, ja työskenteli kotimaassaan sairaanhoitajana kolme vuotta. Hän haaveili Yhdysvaltoihin muuttamisesta. Viisumiprosessi oli kuitenkin liian hidas ja vaikea, ja lopulta hän päätyi Suomeen tätinsä perässä.
Unelmana on parempi palkka ja mahdollisuus säästää rahaa tulevaisuuden tarpeita varten.
Valerie saapui Suomeen kesäkuussa 2014 ja aloitti työt hoiva- ja kotityöntekijänä. Muutama vuosi myöhemmin hän vaihtoi englantilaiseen päiväkotiin, kunnes pääsi Laurea-ammattikorkeakouluun täydentämään Filippiineillä suoritettua sairaanhoitajan tutkintoa.
”Monet tulevat Suomeen työskennelläkseen siivoojina, vaikka on koulutus ihan muuhun. Moni ei myöskään halua lopettaa työtään, koska perhe Filippiineillä tarvitsee tukea ja rahalähetyksiä. Useat tulevat siivoojan työhön vain päästäkseen pois Filippiineiltä”, Valerie pohtii.
FILIPPIINEILLÄ on yksityistetty paljon kouluja ja julkista terveydenhuoltoa osana Maailmanpankin 1970-luvulla sanelemaa rakennesopeutusohjelmaa. Samanaikaisesti palkkataso on pysynyt matalana. Jopa koulutetut filippiiniläiset muuttavat ulkomaille kotityöntekijöiksi, sillä näin he ansaitsevat enemmän kuin jos työskentelisivät Filippiineillä oman ammattinsa parissa.
Valerien palkka sairaanhoitajana määräaikaisella sopimuksella oli Filippiineillä noin 50 euroa kuukaudessa. Parhaillaan Valerien ainut lapsi käy yksityistä koulua, joka maksaa 40 euroa kuussa.
”Filippiineillä ei ole monia mahdollisuuksia. Monet suomalaiset ihmettelevät, että miksi jätit sellaisen paratiisin, ja tulit tänne kylmään pohjoiseen? Mutta Filippiineillä on hyvin vaikea saada pysyvä työpaikka, varsinkaan jos et tunne ketään paikallishallinnossa.”
Valerien lapsi oli kolmevuotias kun hän muutti Suomeen. Isä pääsi vuosi sitten eläkkeelle ja hoitaa lapsenlastaan nyt täysipäiväisesti. Lähdön jälkeen Valerie on nähnyt poikaansa kaksi kertaa, viimeisen kerran vuonna 2016.
”Yritin viime kesänä vierailla Filippiineillä, mutta viisumissani oli epäselvyyksiä, enkä olisi välttämättä enää voinut palata Suomeen, jos olisin lähtenyt. Joskus puhumme Skypen välityksellä, mutta internet-yhteys Filippiineillä on todella huono ja se on hyvin turhauttavaa, kun yhteys ei toimi.”
AMARIE Arellano Concepcion, tuttujen kesken AC, muutti Suomeen marraskuussa 2010 oltuaan ensin au pairina Tanskassa ja Norjassa. Turussa asui ystäviä, jotka auttoivat naisen alkuun uudessa maassa.
Ensimmäiset kaksi vuotta AC työskenteli ja asui perheen luona kotityöntekijänä. Hänen odotettiin tekevän myös ulkotöitä, kuten lehtien putsaamista talon katolta, vaikkei tämä kuulunutkaan sopimukseen.
Moni kotityöntekijä kuvailee erityistä suhdetta kotiin, joka syntyy, kun asuu omalla työpaikallaan. Jotkut kotityöntekijät asuvat pienessä huoneessa, josta kuitenkin maksavat ison summan vuokraa. Usein työntekijän ei ole mahdollista liikkua tilassa yhtä vapautuneesti kuin jos kyseessä olisi täysin oma koti. Onko esimerkiksi mahdollista katsoa televisiota olohuoneessa, jos työnantajat ovat siellä? Myös AC oli huomannut tämän haastavan tilanteen. ”Tuntui, etten voinut pyytää ystäviä käymään.”
Tämän jälkeen AC muutti Helsinkiin siskonsa kanssa ja jatkoi kotityöntekijänä. Parhaillaan hän opiskelee toista vuotta Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa turismia ja tapahtumatuotantoa.
”Saavuin alunperin Tanskaan tarkoituksena opiskella, mutta päädyin au pairiksi siivoamaan ja hoitamaan lapsia. Vasta kymmenen vuoden jälkeen olen päässyt tekemään sitä, mitä oikeasti suunnittelin.”
”Usein filippiiniläiset sanovat, että me olemme vain kotityöntekijöitä. Mutta se, että joku on filippiiniläinen, ei pitäisi määritellä häntä kotityöntekijäksi. Kukaan ei synny harja tai imuri kädessä. Me synnymme kaikki samanlaisina. Olen kulkenut maasta maahan vain löytääkseni tavan päästä opiskelemaan.”
AC tietää monia filippiiniläisiä, kuten oman siskonsa, jotka vain suuntaavat ulkomaille työskentelemään ankarasti, säästävät rahaa, lähettävät kaiken perheelleen ja palaavat kotiin.
”Usein sanon, että sinun pitää elää, mutta toisaalta se on osa filippiiniläistä kulttuuria. Minä en enää ole osa sitä ja minua kritisoidaan siitä.”
”Jos vain teet työtä, se ei ole elämää.”
KOTITYÖTÄ tehdään yksin, toisen ihmisen henkilökohtaisimmassa tilassa. Tämä johtaa usein siihen, että työnantajan ja työntekijän välille muodostuu henkilökohtainen side, molemminpuolinen riippuvuus, joka eroaa muista työsuhteista.
Piilossa tapahtuva työ mahdollistaa monille hyväksikäytön muodoille. Suomessa kotityöntekijät kuvailevat työnantajaansa usein perheekseen. Moni perhe tukee kotityöntekijäänsä oleskeluluvan hankkimisessa ja lasten maahantuonnissa. Silti kyseessä on kuitenkin palkkasuhde.
Kotityöntekijät tienaavat Suomessa yleensä noin 1100– 1500 euroa kuukaudessa. Työnantajan luona asuvat tienaavat alimmillaan 600 euroa verovähennyksen jälkeen, mutta tuolloin vuokra ja ruoka kuuluvat palkkaan. Yleisimmin kotiin Filippiineille pyritään lähettämään 200 euroa kuussa.
Elioni on onnistunut laajentamaan siivottavien perheiden piiriä jo kahteentoista.
”Rakastan tätä työtä, koska minun ei tarvitse asua työnantajieni luona, vaan voin asua itsekseni. Työn jälkeen voin mennä kotiin ja vain levätä. Eikä tarvitse herätä niin aikaisin. Minulla on nyt oma keittiö ja omat lapseni odottamassa kotona, se on niin ihanaa”, Elioni hehkuu.
Työssään Elioni nauttii itsenäisyydestä suunnittelemalla itse omat aikataulunsa ja päiväjärjestyksen, jokainen perhe on erilainen ja se pitää aina huomioida. Päätökset tulevista tehtävistä hän tekee hyvissä ajoin etukäteen.
Kahdeksaan tuntiin sisältyy myös lounastauko. ”Jos työaika loppuu ja silitystyö on vielä kesken, sitten vain lopetan työni!”
AC kertoo, ettei hän enää työskentele perheen luona. ”Mutta joskus he kysyvät, jos voin auttaa heitä. He kohtelevat minua kuin olisin osa perhettään, joten minäkin kohtelen heitä kuin perhettäni”.
Valerien tavoitteena on valmistua vuoden 2018 loppuun mennessä sairaanhoitajaksi, hankkia työpaikka ja asunto, ja tuoda sitten 7-vuotias poika Suomeen, kunhan vain saa töitä.
”Elämästäni tulee koko ajan parempaa, koska liikun kohti suunnitelmaani.”
Valerien nimi on muutettu.
Teksti Kukka Ranta & Elisabeth Wide
Kuvat Saara Mansikkamäki
Tämä juttu on osa juttusarjaa, jossa tutkijat ja toimittajat pureutuvat suomalaisen eriarvoistumisen teemoihin uudella otteella. Juttusarjan toteutusta rahoittaa Koneen Säätiö.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjät pitää itsellään puolet kansihinnasta.
