Helsingissä on yhä vähemmän paikkoja, joissa on tilaa yhteisön vapaalle ja ylhäältä suunnittelemattomalle roolille, kirjoittaa päätoimittaja Veera Vehkasalo.
Loppukeväästä Helsingissä käytiin poikkeuksellisen kiivasta keskustelua kaupunkisuunnittelusta, kun Suvilahden Event Hub hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa. Sen myötä sinetöitiin talkootöinä rakennetun skeittiparkin kohtalo, josta on taisteltu vuosia. Naula sen arkkuun sai ihmiset kaduille Kaikkien Helsinki -kylttien alla.
Kritiikin taustalla on tietenkin osin se, että tapahtumatila toimistoineen ja hotelleineen on kaupallista ja yksityistettyä tilaa. Kompleksi on jotain aivan muuta kuin omaehtoisesti syntynyt DIY-skeittiparkki. Monet viihde- ja tapahtumakeskuksen vastustajistakin myöntävät, että esimerkiksi keskikokoinen keikkapaikka on kaupungissa tarpeen. Silti halutessaan kokonaisuuden olisi voinut suunnitella toisin.
Mutta kysymys ei ole oikeastaan itse Event Hubista. Ennen kaikkea kyse on siitä, kuka kaupunkia tekee ja kenelle.
Samoja kysymyksiä pohti tässä lehdessä arkkitehti, tutkija Hossam Hewidy. Hän kritisoi sitä, että Helsingissä uudistetaan maahanmuuttajille tärkeitä tiloja, kuten Puhoksen ja Kontulan ostarit, tavalla joka tulee syrjäyttämään nykyiset käyttäjät. Maahanmuuttajat ovat itse muokanneet ja muovanneet näitä tiloja toiminnallaan jo vuosia, mutta uudissuunnitelmissa heitä ei näy. Keskiössä on keskiluokka, S-market ja Alko.
Elävän kaupungin tekevät ihmiset – eivät arkkitehdit.
Sama keskustelu tuntuu toistuvan, oli kyse sitten Puhoksesta, Suvilahdesta, Sompasaunasta tai Lapinlahdesta. Marginaalit ja pienet toimijat muokkaavat puolihylättyjä tiloja ja luovat yhteisöjä, mutta lopulta tilat halutaan toiseen käyttöön ja tiukasti suunniteltu kallis uudistus jyrää ne. Toki monin paikoin tilanne on kompleksisempi ja kyse on resursseista tai isoista remonttitarpeista. Mutta suunnitelmia katsoessa tuntuu, että tätä vauhtia Helsinki on ehkä yksi maailman ”elettävimmistä ” kaupungeista, muttei kyllä eläväisimmistä.
Hewidy puhuukin oikeudesta kaupunkiin. Ajatus kattaa paitsi ihmisten oikeuden käyttää tiloja, myös oikeuden osallistua niiden tuottamiseen. Käsitettä on kehittänyt muun muassa yhteiskuntatieteilijä David Harvey, jolle oikeus kaupunkiin on myös oikeus muuttaa itseään muuttamalla kaupunkia. Unohtuuko tämä Helsingissä välillä? Täällä on ehkä epäkaupallisia julkisia tiloja, mutta yhä vähemmän paikkoja, joissa on tilaa yhteisön vapaalle ja ylhäältä suunnittelemattomalle roolille. Tiloja, jotka ihmiset voivat paitsi ottaa, myös tehdä ihan omakseen.
Toinen arkkitehti, Pedro Aibéo, ehdottaakin tässä lehdessä, että Helsinkiin alettaisiin kaavoittaa alueita, johon ei suunnitella mitään. Nämä kokeelliset alueet vain jätettäisiin sikseen ja katsottaisiin, mitä niihin syntyy. Tärkeimmät asiat kun usein tulevat suunnittelematta. Helsinkiläiselle maallikolle idea kuulosti loistavalta. Lopulta elävän kaupungin tekevät ihmiset – eivät arkkitehdit. Jos heille vain jätetään tilaa.
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on näytejuttu kesäkuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
