Kolumnisti Taina Westin edesmennyt ystävä yhdisti usein ystäviään sanoen: ”Teidän kahden pitäisi tavata”.
Laskimme ystävän tuhkat maahan elokuun puolivälissä. Hän eli lähes parikymmentä vuotta Berliinissä, kuoli siellä, tuhkattiin siellä ja päätyi pohjoiskarjalalaiseen metsään luonnonpaaden juurelle. Nivalasta Berliinin kautta Enoon.
Saattojoukko koostui muutamasta sukulaisesta, ystävistä ja kolmesta ihmisestä, jotka eivät olleet tavanneet ystäväämme ikinä. Siinä ei ollut mitään omituista, koska lause, jonka kuuli ystävältämme erittäin usein oli: teidän kahden pitäisi tavata. Ja tapaamisia, kaveruuksia ja jopa ystävyyksiä syntyi vuosikymmenten varrella varmasti satoja.
Edesmennyt ystävämme oli mestari yhdistämään ihmisiä. Hän tiesi, että kaikista tapaamista ei tule pitkäaikaisia ystävyyksiä tai kaveruuksia, mutta sen hän tiesi, että vaikka kaksi ihmistä tapaisivat vain kerran tai kaksi niin nämä tapaamiset eivät olleet tyhjää lätinää, vaan keskustelu saattoi olla hyvinkin kiivasta.
Ehkä liian harvoin tulee pohdituksi sitä, että olenko ihmisenä saavuttanut jotain aineetonta, mutta silti kestävää.
Taina West
Itse kukin varmasti miettii silloin tällöin, että, miksi minä elän, onko elämälläni jokin merkitys, joka on isompi kuin se, että vanhemmat aikoinaan kohtasivat somman tai pienemmän hurmion vallassa ja pim! tässä sitä ollaan. Lohduttava ajatus on jos voi kuvitella tai jopa tietää, että vanhemmat rakastivat toisiaan ja olen siis rakkauslapsi.
Se myös pohdituttaa silloin tällöin, että olenko käyttänyt kykyni parhaalla mahdollisella tavalla, ja lähes aina tämä merkitsee, että olenko saavuttanut tarpeeksi jotain aineellista, menestynyt uralla ja saavuttanut sen, mihin lähes kaikki muutkin ovat yltäneet eli en ole luuseri.
Ehkä liian harvoin tulee pohdituksi sitä, että olenko ihmisenä saavuttanut jotain aineetonta, mutta silti kestävää ja jatkuvaa ja tulevaisuuteen ulottuvaa. Me, jotka ystävämme yhdisti voimme jatkaa omalta osaltamme ihmisten yhdistämistä sanomalla ”Teidän kahden pitäisi tavata”. Ystävämme ei ollut kitsas eikä pihdannut ihmisiä itsellään, vaan antoi niin sanotusti hyvän kiertää. Hän oli kaikin tavoin antelias ihminen.
Vielä sairaalassa ollessaan ystävämme yhdisti ihmisiä. Hän halusi, että pitäisimme toisistamme huolta. Konkreettisesti hän osoitti sen kerran painamalla päällekkäin minun ja toisen ihmisen kädet ja laittamalla oman kätensä meidän käsiemme päälle painaen niin kovaa kuin vielä jaksoi.
Tunnen pakottavaa tarvetta päättää tämä kirjoitus Katri Valan runon Kukkiva maa kolmanteen säkeistöön. Lukekaa ihmiset koko runo jos se ei ole tuttu ja vaikka olisin niin se kertoo paljon elämästä ja kuolemasta. Ja miten kauniisti.
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!
Taina West on helsinkiläinen käsikirjoittaja ja kirjailija.
Tämä on näytejuttu syyskuun 2020 Isosta Numerosta. Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2019 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 270 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 242 000 euroa tuloja.
