Marian Stănescu on työskennellyt ulkomailla koko aikuisikänsä.
”Olen nyt 23 vuotta ja tulen Romaniasta. Olen työskennellyt ulkomailla siitä lähtien, kun täytin 18. Se on yleistä meillä päin. Täysi-ikäiseksi tullessani matkustin myös Suomeen ensimmäisen kerran. Välillä olen ollut myös Espanjassa ja Alankomaissa.
Espanjassa olin töissä rakennustyömaalla, jonne siellä työskentelevä setäni järjesti minut. Alankomaissa työskentelin teurastamolla, jossa on paljon romanialaisia töissä. Nyljin siellä sikoja ja olin siinä niin hyvä, että kaikki kehuivat. Viimeksi ansaitsin siellä ihan mukavasti. Mutta isäni tuli sieltä juuri ja kertoi, että tällä hetkellä siellä ei ole paljoa työtunteja tarjolla. Yrityksellä, jolla olemme olleet töissä, ei ole nyt tarpeeksi tilauksia.
Olen oppinut työn sitä tekemällä, ja olen rakentanut itse talonikin. Se on kaunis, mutta haluaisin kuitenkin rakentaa siitä suuremman ja mukavamman, niin kuin ystävillänikin on. Olisi Romaniassakin rakennuksilla töitä, mutta se ei ole helppoa. Pidän enemmän Ison Numeron myynnistä – siitäkin syystä, että myös vaimoni ja muita ihmisiä kylästäni on täällä samoissa hommissa ja teemme tätä yhdessä.
Taloni on kaunis, mutta haluaisin rakentaa siitä suuremman.
Osaan hieman englantia, joten voin jutella ja tutustua asiakkaiden kanssa. Pari–kolme vuotta sitten tapasin lehteä myydessä erään vähän vanhemman miehen, joka pyysi minua auttamaan ruokaostosten kanssa. Hän antoi minulle 50 euroa pikkuostoksiin, mehuun ja voileipään. Kävin kaupassa ja annoin vaihtorahat takaisin. Sain siitä hyvästä pienen palkkion. Toisena päivänä hän pyysi apua veneen maalaamisessa. Näin välillemme rakentui vähitellen luottamus. Hän on hyvin mukava ja häntä on kiva auttaa. Hän on opettanut minulle englantiakin.
Nyt olemme pitäneet yhteyttä päivittäin ja lähetelleet viestejä silloinkin, kun olen käymässä kotona. Kun minulla ei ollut yöpaikkaa hätämajoituksessa, sain jopa yöpyä hänen veneellään, sain sinne avaimen ja saatoin jättää sinne tavaroitani. Tämä kaveri jopa osti tyttärelleni pikku skootterin. Minä taas tuon hänelle Romaniasta tuliaisia.
Tyttäreni on nyt kolmevuotias, ja äitini ja anoppini hoitavat häntä kotonaan vuorotellen, kun minä ja vaimoni olemme töissä. Tietenkin ikävöin häntä kovasti ja soittelemme joka päivä. Lähetän myös äidilleni rahaa, jotta hän voi pitää tytöstä huolta. Kotona käydessä vien tyttäreni ja vaimoni kaupunkiin, käymme mehuilla, leikkipuistoissa ja pizzalla. Mutta en viivy siellä yleensä kovin kauaa, vain viikon–pari. Sitten tulen takaisin.
Matkustan lentäen. Vaihtolennot eivät ole minulle ongelma ja on mukavampi viettää muutama tunti Italiassa lentokentällä odottamassa vaihtoyhteyttä kuin matkustaa tätä väliä autolla. Olen tottunut matkustamaan, olen tehnyt sitä koko aikuisikäni. Olisi vaikeaa jäädä paikalleen.”
Teksti Hanna Kauppinen
Kuva Janne Hukka
Tämä on näytejuttu toukokuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
