Ystäväni heiluttaa käsiään etukenossa. Näyttää siltä, että hän on mahdollisesti pian ryömimässä illallispöydän yli, jotta saa pointtinsa perille. Tunteet ovat pelissä.
Kehonkieli ei ole uhkaavaa, mutta jonkinlainen innostuneisuuden ja turhautuneisuuden sekamelska. Asento on minulle tuttu, viihdyn siinä itsekin hyvin. Nyt yritän vastaanottaa sen sijaan, että miettisin, mitä aion sanoa seuraavaksi. Olen siinä huono. Ulkoapäin näytän juuri nyt ihan rauhalliselta.
Oikeasti meillä kummallakin on tunteet pelissä ihan yhtä paljon. Mistä me sitten puhumme? The British Museumin ympäri maailmaa hamstraamista esineistä. Sitä ennen vertailimme amerikkalaisen ja pohjoismaisen unelman aatteellisia pohjia. Sitä ennen leikkokukkien konseptista.
Jaamme ystäväni kanssa suhteellisen samankaltaisen arvopohjan, mutta löydämme aiheesta kuin aiheesta jotakin, josta olla eri mieltä. Se on nihkeää ja joskus kivuliasta. Lopulta avautuu yleensä jokin uusi ovi. Muutamme harvoin hetkessä varsinaisesti mieltämme, mutta näemme jotakin syvemmin tai toisesta näkökulmasta.
Se, tulisiko kaikilla ihmisillä ja olennoilla olla sama arvo, ei ole minulle kiinnostava väittelyn aihe. Lähes kaikesta muusta väittelen mielelläni.
Tunteet ovat osa myös sellaista keskustelua, jota kutsutaan älylliseksi. Länsimaisessa keskustelukulttuurissa vallitsee edelleen tarve erottaa äly ja tunne toisistaan. Väitän, että tämä tyhmentää keskustelukulttuuriamme sen sijaan, että tekisi siitä jotenkin… älyllisempää.
Älyn eristäminen tunteista ei tee keskusteluista… älyllisempiä.
Melkein kaikki vähänkään syvemmälle menevät keskustelut koskettavat meitä johonkin. Jos itse aihe ei juurikaan liikuta, toisen ihmisen kanssa eri mieltä oleminen liittyy perusturvan kokemukseen. Kuinka helposti perusturva huojuu, riippuu omasta perimästä, historiasta ja hetken kontekstista, sekä siitä, kuinka paljon on työstänyt näitä itsensä kanssa.
Jos ei ole lainkaan tietoinen tunteiden roolista omassa keskustelutyylissä, on helposti niiden vietävissä. Voi olla, ettei uskalla koskaan sanoa, mitä oikeasti ajattelee. Voi olla myös, että itse asia jää aina vähemmän tärkeäksi kuin se, että pääsee olemaan eri mieltä ja mahdollisesti voittamaan.
Viha, suru, epävarmuus ja häpeä ovat kaikki normaaleja tunteita. Ne ottavat kaikista rumimmat muotonsa silloin, kun niitä ei hyväksy. Kun niistä ei itse ota vastuuta, niistä tulee yleensä muiden ongelmia. Ongelma on kuitenkin yksilötasoa laajempi, koska keskustelukulttuurimme ei kannusta tunteiden hyväksymiseen.
Kaikkein parasta on, jos uskaltaa sanoa oman totuutensa. Se on etuoikeus, joka ei ole epätasa-arvoisessa maailmassa kaikille yhtä helposti saavutettavissa, tai edes mahdollinen.
Kasvu ei koskaan tunnu pelkästään hyvältä. Kun tunteet suljetaan pakolla pois tiloista, joissa keskustelu tapahtuu, ne tunkeutuvat mukaan kaikkea muuta kuin rakentavassa muodossa. Siksi on tärkeää vaalia tiloja, jotka vaalivat tunteiden hyväksymistä ja vastuunottoa. Sellaisissa tiloissa sekä ihmisten että ajatusten on mahdollista mennä eteenpäin.
Carmen Baltzar
Kirjoittaja ja elokuvantekijä
Tämä on näytejuttu huhtikuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
