Sadat ulkomaalaiset seksityöntekijät tekevät Suomessa työtään piilossa katseilta. Samalla he jäävät osattomiksi heille kuuluvista oikeuksista.
teksti Kristiina Markkanen kuvat Katja Tähjä
Ovi aukeaa kadulta ahtaaseen eteiseen, josta kuljetaan aulaan ja eri tavoin sisustettuihin huoneisiin. Joka puolella on kultaa ja glitteriä, pieniä cupidoja ja Thaimaasta tuotuja patsaita. Tuntuu, että voisimme olla jossain Itä-Euroopassa tai Aasiassa.
Madame on ystävällinen ja pyytää istumaan sohvalle. Hän on halukas puhumaan. Hän toivoo, että seksityöstä kirjoitettaisiin ”kerrankin kunnon juttu”, koska niin usein kirjoitetaan asenteellisesti ja jopa täysin virheellisesti.
Madame itse on ajautunut alalle jo alaikäisenä. ”Ei ollut vaihtoehtoja”, hän sanoo, mutta ei silti halua tulla arvioiduksi ihmisenä vain siitä näkökulmasta.
”Jotkut luulevat olevansa parempia ihmisiä, ja siksi he haluavat kieltää tämän koko alan, varsinkin naiset.”
Hän kertookin opettavansa uusille ”tytöille” aina ensiksi asennetta. ”Sanon, että ihan ensimmäiseksi sinun täytyy itse hyväksyä tämä työ, koska kukaan muu ei sitä tee.”
Se, mitä Madame eniten toivoo on, ettei seksityötä ja sen tekijöitä pidettäisi tyhminä tai halveksittaisi. ”Että loppuisi se kivittäminen.”
Tämä on kertomus vapaaehtoisesta, aikuisten välisestä seksikaupasta, ja alalla työskentelevistä ulkomaisista seksityöntekijöistä.
Seksityö ei ole Suomen lainsäädännön mukaan työtä. Niinpä työtä tekevillä ei myöskään ole työntekijän asemaan liittyviä oikeuksia tai velvollisuuksia. Heidän asemansa on siksi myös haavoittuvainen. Ja koska seksityö ei ole työtä, ei esimerkiksi ulkomaalaisille seksityöntekijöille voida myöntää työlupaa, eikä Suomeen ylipäätään saa tulla tekemään minkäänlaista seksityötä. Työtä kuitenkin tehdään, piilossa, mikä puolestaan vähentää ulkomaisten seksityöntekijöiden turvallisuutta sekä mahdollisuutta nauttia heille kuuluvista perus- ja ihmisoikeuksista.
Työtä, jota ei ole olemassakaan, ei voi vangita tilastoihin. Keskusrikospoliisi on joskus arvioinut, että Suomessa tapahtuisi noin 500–1000 seksikauppaa päivässä.
On myös mahdotonta tietää tarkasti, ketä seksityötä tekevät ovat. Ala muuttuu jatkuvasti. Strippiklubeilla ja kadulla muualta Suomeen tulleiden seksityöläisten kirjo on laaja. Esimerkiksi nyt puhutaan tsekkiläisten opiskelijatyttöjen ”aallosta”. Muutama vuosi sitten nigerialaiset katuprostituoidut olivat Suomessa uusi ilmiö.
Isoimmissa kaupungeissa on yökerhoja ja klubeja, joissa työskentelee lähinnä venäjänkielisiä, Virosta, Venäjältä ja Baltiasta tulleita maksettuja seuralaisia, eroottisia tanssijoita ja strip tease -esiintyjiä. He kaikki kertovat virallisesti tekevänsä jotain muuta.
Suomessa on myös muutama sata thaihierontapaikkaa, joissa tapahtuvasta työstä on jo yksistään yhteisen kielen puutteessa vaikeaa saada selvää.
P on vuokrannut punaisen huoneen. Hän makoilee sängyllä, kääriytyy yhä tiukemmin peittoonsa ja mököttää, mutta puhuu jo hetken päästä avoimesti ja vilkkaasti.
P on afrikkalainen, mutta on asunut jo vuosia Espanjassa. Suomeen hän kertoo tuleensa kaksi vuotta sitten, mutta ei vastaa kysymykseen siitä, miksi hän tuli.
”Pidän Suomesta tosi paljon”, hän sanoo englanniksi. Hän kertoo olevansa naimisissa afrikkalaisen miehen kanssa. Mies ei ikinä hyväksyisi työtä. P tekee työtä miehensä tietämättä.
P on vaarallisilla vesillä, mutta tarvitsee rahaa. Jokaisesta asiakkaasta hän saa viisi euroa ja tipit. Hän on stripannut vuoden verran, ja aikoo tehdä sitä vielä vuoden. Sitten hän lopettaa.
Tämän päivän huono tuuli johtuu siitä, ettei oikein ole asiakkaita. Ne harvat, jotka käyvät, eivät halua häntä, vaan menevät toisen tytön luokse.
”Nämä miehet ovat ehkä pikkasen rasisteja”, Madame sanoo. ”Eivät ole kiinnostuneita ulkomaalaisista.”
Talouskriisin, sotien ja työttömyyden vuoksi eri puolilla Eurooppaa liikkuvat katuprostituoidut ja keikkatyöläiset ovat vakinaisesti Suomessa asuvia seksityöläisiä heikommassa asemassa. He ovat joutuneet työttömiksi ja he etsivät nyt toimeentuloa ympäri Eurooppaa.
”Heillä ei vain yksinkertaisesti ole vaihtoehtoa”, nigerialainen opiskelija Blessing Osemwegie sanoo. Hän on työskennellyt Pro-tukipisteen etsivän työn projektissa ja kertoo, että esimerkiksi Nigeriasta alun perin kotoisin olevien seksityöläisten kiinnostus Suomea kohtaan on jo laantumassa. Työ täällä ei kannata. Ansiot ovat huonot. He kokevat myös liikaa rasismia.
Heillä on usein paljon terveysongelmia. He kokevat erittäin paljon henkistä ja toisinaan myös fyysistä väkivaltaa.
”Heistä tuntuu, että poliisi ei ole koskaan heidän puolellaan, kun jotain sattuu, eikä tutki heihin kohdistuneita rikoksia. He kertovat, että heidän papereitaan tsekataan keskellä katua ilman mitään syytä ja heistä otetaan kuvia poliisin arkistoon”, Osemwegie sanoo.
Nigerialaisia ja muita pysyvästi Euroopassa asuvia afrikkalaisia käy Suomessa vain muutama kymmenen kerrallaan. Suomeen tulevat ovat yleensä yli 30-vuotiaita ja heillä on usein lapsia kotona Italiassa tai Espanjassa. Osa työskentelee kadulla ja osa internetin välityksellä.
He matkustavat usein yksin, eikä heillä ole mitään turvaverkkoja. Joskus he tuntevat jonkun toisen seksityöntekijän tai tuttavan, jonka luona voivat asua.
Toisinaan heillä on poikaystävä tai jopa aviomies Suomessa. Onko tuo ”poikaystävä” parittaja, tai jonkinlainen seksityön fasilitaattori, mahdollistaja, on vaikea tietää.
He viipyvät usein vain kuukauden tai muutaman viikon ja palaavat takasin koteihinsa Italiaan tai Espanjaan, tai siirtyvät toiseen maahan.
Madamen klubilla useimmat ulkomaiset stripparit ovat virolais- tai venäläistaustaisia.
Madame esittelee sopimuksen, jonka puitteissa hänen toimintansa on laillista. Hän on kuin kampaamoyrittäjä, joka vuokraa tilojaan ammattilaisten käyttöön kympin päivähintaan. Vuokrasopimuksessa määritellään tarkasti, mitä tilanvuokraaja saa ja ei saa tehdä.
”Tilaa käytetään ainoastaan strip tease -esitysten ja elämystaiteen palveluiden toteuttamiseen.”
Allekirjoittaja sitoutuu siihen, että hän ”pidättäytyy lainvastaisista seksuaalisista teoista, sukupuoliyhdynnästä ja kaikesta sellaisesta toiminnasta, joka on ristiriidassa lain määräysten tai hyvien tapojen kanssa.”
Vuokralaisen pitää myös vakuuttaa, ettei hän ei ole parituksen tai ihmiskaupan uhri. Lisäksi vuokralaisen tulee itse hoitaa kaikki lakisääteiset maksut ja verot.
”Minä luen tytöille lakipykälät todella tarkkaan.”
Asiakkailta peritään maksu, joka on 25 euroa 15 minuutilta ja 35 euroa puolelta tunnilta. Madame maksaa strippareille viisi euroa per asiakas. Sen lisäksi tytöt saavat ottaa vastaan tippiä oman valintansa mukaan. Käytäntö on hieronta- ja strippipaikoissa yleinen.
Jutustelu keskeytyy kun sisään tulee asiakas, joka kysyy, onko A paikalla.
”Otatko 15 minuuttia vai puoli tuntia.”
Asiakas ottaa puoli tuntia.
Kuusikymppinen, fiksun näköinen mies livahtaa verhojen taakse, ja huoneesta alkaa kuulua musiikkia.
Mitä verhojen takana oikein tapahtuu?
Kun asiakas siirtyy huoneeseen, hän saa nähdä strippausesityksen. Hän saa hierontaa, mutta ei intiimihierontaa. Hän voi saada niin sanotun sauvashown. Hän voi saada SM-käsittelyn tai muita erikoisjuttuja.
”Tämä on sellainen paikka puhtaimmillaan, että ruokahalua voi täällä kiihottaa, mutta kotiin mennään syömään”, Madame sanoo topakasti. Hän ei epäile, etteikö osa tytöistä harjoittaisi myös prostituutiota, mutta se tapahtuu jossain muualla.
Asiakkaat ovat pääasiassa suomalaisia, mutta myös matkustavia liikemiehiä käy. Jotkut ovat käyneet vuosikausia, aina kun ovat Helsingissä.
Kun juttelemme tyttöjen kanssa siitä, mitä huoneissa tapahtuu, he kertovat, että ei niin ihmeellisiä. Heidän suosikkiasiakkaitaan ovat suomalaiset miehet, joista moni haluaa vain jutella.
Madame pitää omaa rooliaan tärkeänä juuri tyttöjen turvallisuuden takia, vaikka vain harvoin tapahtuu mitään. ”Koskaan kukaan ei ole käynyt tyttöihin kiinni, mutta on uhkailtu. Olen joutunut soittamaan poliisit paikalle. Siksi meitä on tällä aina kaksi tai kolme ja ollaan sovittu tietyt turvajärjestelyt.”
Tytöt kertovat, että useissa vastaavissa paikoissa, joissa he myös työskentelevät, he ovat usein täysin yksin.
Tulee toinen asiakas. Hän maksaa vartista.
”Kun on formula-ajot, ei ole asiakkaita”, Madame sanoo, ja valittaa, että bisnes on nykyään ylipäätään huonoa. Vuoden 2008 jälkeen on menty hurjasti alaspäin.
”Kaupungissa on nyt liian paljon prostituoituja ja strippareidenkin hinnat laskevat”, Madame sanoo. ”Tämäkin ala on murroksessa. Tyttöjen pitää itse mainostaa itseään, perustaa omat nettisivut ja hankkia omat asiakkaansa.”
Ulkoapäin seksikaupat näyttävät kaikki vähän samanlaisilta. Värivalot vilkkuvat Helsingin yössä, ja luovat jopa hieman lämpöä kylmille kaduille.
Sisällä on kodikasta, mutta ahdasta. Dildot, seksihepenet ja käsiraudat tuntuvat tippuvan päälle. Taempana on pieni keittokomero ja huone, jossa B tarjoaa asiakkaille, niin mitä?
Mistä hän on kotoisin? Miksi hän tekee tätä työtä? Eikö häntä pelota olla täällä yksin?
B on venäläinen. Hänellä on korkeakoulututkinto, mutta elämä vain on monien mutkien kautta mennyt näin. Hänellä on kotona Venäjällä lapsia, vaikka hän itse asuu Suomessa pysyvästi. Hän haluaisi tuoda lapsensa Suomeen, mutta ei uskalla, koska pelkää, että heidät otettaisiin huostaan, jos äidin ammatti paljastuisi.
”Tyypillistä venäläistä seksityöntekijää ei ole”, tohtorikoulutettava Anastasia Diatlova sanoo tapaamisen jälkeen. Diatlova haastatteli tätä kirjoitusta ja omaa väitöskirjaansa varten useita venäläisiä, Viron venäläisiä ja monia muualta entisen Neuvostoliiton alueelta kotoisin olevia seksityöntekijöitä.
Osa käy Suomessa turistiviisumilla tai jonkinlaisen työluvan turvin. Osa asuu Suomessa pysyvästi, ja myös puhuu jonkin verran suomea. He saattaisivat haluta tehdä myös jotain muuta työtä, mutta heillä ei usein ole pääsyä tavallisille työmarkkinoille. Syynä voi olla suomen kielen taidon puute, tai pelkkä syrjintä. He ovat usein korkeasti koulutettuja, eikä heitä houkuttele heille merkityksetön, huonopalkkainen, tai fyysisesti raskas työ, jota heille saatetaan tarjota työvoimatoimistosta.
B:llä ei avioliiton päättymisen jälkeen ole juurikaan ollut siteitä suomalaiseen yhteiskuntaan. Lääkärissäkin hän käy yleensä Venäjällä. Jos hän saisi toivoa jotain elämäänsä Suomessa, se olisi toimiva terveydenhuolto ja lakimies.
Asunto on yksi kaikkien ulkomaisten seksityöntekijöiden ongelma. Asuntoa on lähes mahdotonta löytää, koska asunnon vuokraaja voi seksityön paljastuessa joutua syytteeseen parittamisesta.
Laki on tarkoitettu suojelemaan seksityöntekijöitä hyväksikäytöltä, mutta itsenäisiä yrittäjiä se vahingoittaa. Heille oma asunto loisi turvaa.
Hämärästi valaistuun huoneistoon tullaan suoraan kadulta. Ovi on lukossa ja pitää soittaa kelloa. M tulee avaamaan. Hän voi myös katsoa ovisilmästä, näyttääkö tulija siltä, että hänelle haluaa avata. Aina ei huvita, tai asiakkaan kunto on sellainen, että ei kannata.
M kertoo oppineensa, että hierojan työssä tärkeintä on pitää itse huoli itsestään. Turvallisuus ja puhtaus ovat kaiken a ja o. Muuten tulee hankaluuksia. Millaisia?
”No, millaisia tulee, jos päästää sisälle humalaisen”, hän kysyy.
Jotkut asiakkaat alkavat kinaamaan, vaikka hinnat ovat oven pielessä.
M mainitsee, että suomalaiset miehet käyttäytyvät yleensä hyvin, vaikeuksia tulee helpommin muualta tulleiden kanssa. Joskus on pakko soittaa poliisille.
”Kun sanon, että soitan thaipaikasta, niin saan odottaa todella kauan ennen kuin poliisi tulee.”
”Suomessa on hyvä lainsäädäntö”, hän sanoo, ”mutta koska ihmiset toteuttavat lakeja, lopputulos voi olla toisenlainen”, M sanoo ja heilauttaa pitkiä pikimustia hiuksiaan.
Futonin lisäksi huoneistossa ei ole paljoa muuta. Pieni hylly ja lamppu.
Keskustelu on hankalaa, koska ei ole yhteistä kieltä. Paikalla on thainkielinen sosiaalityöntekijä ja tulkki. Pitkistä keskusteluista tuntuu suodattuvan vastauksiksi vain pari lausetta.
M on itsenäinen yrittäjä. Hänellä on toiminimi ja kirjanpitäjä. Muuten hänellä ei juuri ole yhteyttä suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka hän osaakin vähän suomea.
Hän saa Pro-tukipisteeltä terveydenhuoltoa ja muuta tarvitsemaansa tukea.
Hän on ollut alalla jo kymmenen vuotta. Hänen tarinansa on sikäli tyypillinen, että hän on jäänyt Suomeen, vaikka avioliitto suomalaisen kanssa on päättynyt. Samalla hänen asemansa on tullut epävarmaksi. Hänellä ei lain näkökulmasta ole enää perustetta asua Suomessa. Avioliitto oli se peruste.
Epävarma asema saa monet thaihierontapaikoissa työskentelevät piilottelemaan viranomaisilta ja pitämään matalaa profiilia. Se puolestaan tekee heistä haavoittuvaisia erilaiselle hyväksikäytölle. Kielitaitokaan ei parane.
Moni myös asuu avioeron jälkeen ystävien luona tai hierontapaikkojen takahuoneissa.
Mutta millaiseksi M itse kokee asemansa suomalaisessa yhteiskunnassa?
”Olen iloinen, että minulta kysytään tätä”, hän sanoo.
Hän tuntee olevansa kakkosluokan ihminen, ja tietää, ettei hänen työtään hyväksytä.
”Maksan verot ja hoidan kaikki asiat. Miksi te ette hyväksy sitä, mitä minä teen?” hän kysyy.
Keskustelemme siitä, että jotkut eivät hyväksy moraalisista syistä, mutta monet ajattelevat myös, että eivät haluaisi kenenkään joutuvan hyväksikäytetyksi tai alistettuun asemaan. M sanoo, että hänellä on paljonkin kokemusta huonosta kohtelusta, mutta hän ei halua niitä aikoja enää muistella.
Ja me taas juuri haluaisimme tietää! Aika loppuu, tulkin pitää mennä, eikä uutta haastattelua tule.
M pakenee Suomen talvea Thaimaahan.
Kirjoituksessa seksityöläisistä käytetään vain heidän etu- tai taiteilijanimiensä ensimmäisiä kirjaimia heidän yksityisyytensä suojaamiseksi. Tämä juttukokonaisuus on osa Koneen Säätiön tukemaa Piilosta näkyväksi -hanketta.
Seksityö ja oikeudet
Seksityöllä tarkoitetaan laajaa maksullisten eroottisten ja seksipalvelujen kirjoa, kuten eroottista tanssia, aikuisviihdeteollisuutta ja -elokuvia, puhelinseksiä, katuprostituutiota tai escort-palveluja. Se on laillista, kun siihen osallistuu aikuisia vapaaehtoisesti, eikä siihen kuulu pakottamista, hyväksikäyttöä tai väkivaltaa.
Perusoikeudet ovat kunkin maan asukkailleen takaamia oikeuksia. Ne kuuluvat myös maahanmuuttajille. Niihin kuuluvat muun muassa oikeus työhön ja toimeentuloon, terveydenhuoltoon, asumiseen ja koulutukseen.
Ihmisoikeudet ovat kansainvälisiä sääntöjä, jotka on määritetty sopimuksilla ja julistuksilla, joihin maat ovat sitoutuneet. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla 7 esimerkiksi kieltää kaikenlaisen syrjinnän: ”Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan.“
Ihmiskauppa on järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka tunnetuin muoto on seksuaalinen hyväksikäyttö. Siihen kuuluu ihmissalakuljetusta, orjuuttamista tai harhaanjohtamista. Se on myös räikeä ihmisoikeusrikkomus ja rikos.
Ulkomaisten seksityöntekijöiden oikeudet Suomessa – onko niitä?
Pro-tukipisteen johtajan Jaana Kauppisen mukaan ulkomaisten seksityöntekijöiden tärkein ihmisoikeusongelma Suomessa on niin sanottu abolistionistinen asenne. Paitsi että seksityötä ei tunnusteta työksi, se ei ole myöskään moraalisesti hyväksyttyä. Tämä ajattelu johtaa lakeihin ja käytäntöihin, joiden tavoitteena on päästä eroon seksikaupasta, eikä auttaa siinä työskenteleviä.
Useat lait tekevät seksityöstä lähes laitonta, vaikka itse seksin myyminen ei ole kiellettyä. Toimintaa rajoittavat muun muassa järjestyslaki, ulkomaalaislaki sekä kielto ostaa seksiä ihmiskaupan uhrilta. Seksityö myös nähdään niin mediassa kuin muussakin julkisuudessa osana rikollisuutta ja kaupunkia rumentavana ilmiönä, joka pitää siivota pois näkyvistä.
Seksityöläiset liikkuvat paljon. EU-kansalaiset ja oleskeluluvan haltijat voivat periaatteessa liikkua melko vapaasti, mutta ulkomaalaislain 148. pykälän mukaan Suomeen ei saa tulla tekemään seksityötä. Ulkomaalaiselta voidaan estää maahanpääsy tai hänet voidaan käännyttää, jos viranomaisilla on ”perusteltu syy epäillä ulkomaalaisen myyvän seksuaalipalveluja”. Seksuaalipalvelut ymmärretään laissa hyvin laajasti.
Laki asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Lisäksi laista seuraa, ettei ulkomainen seksityöntekijä käännytyksen pelossa ehkä uskalla ottaa yhteyttä poliisiin, vaikka hänelle sattuisi jotain vakavaa.
Järjestyslaki puolestaan tekee kadulla ja ravintolassa asiakkaiden hankkimisesta laitonta, ja siitä voi seurata tilanteita, joissa ulkomaalaisilta evätään heidän oikeutensa liikkua kaupungilla. Pro-tukipisteen mukaan poliisin toiminta ei kaikilta osin kestä päivänvaloa, mitä tulee seksityöntekijöiden kohteluun kaduilla ja julkisissa tiloissa.
Ulkomaisiin seksityön tekijöihin kohdistuu maailmanlaajuisesti syrjintää ja rasismia, joka myös estää heidän oikeuksiensa toteutumista. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan rasismi on myös yksi syy siihen, miksi jotkut maahanmuuttajat ylipäätään ajautuvat seksityöhön. Rasismi altistaa heidät kokemaan ihmisoikeusloukkauksia, ja rasismi vaikeuttaa heidän pääsyään pois seksityöstä.
Monien asiantuntijoiden näkemys on, että näistä moraalisista asetelmista ja kielloista seuraa, että seksityöntekijät joutuvat entistäkin haavoittuvampaan asemaan, eikä heidän perus- ja ihmisoikeuksiaan tunnisteta tai tunnusteta. Heillä ei käytännössä ole samanlaista pääsyä terveydenhuoltoon, koulutukseen ja kunnolliseen asuntoon kuin muilla ihmisillä. He eivät saa viranomaisilta läheskään aina tasa-arvoista kohtelua ja heitä pidetään jopa lain edessä eriarvoisessa asemassa.
Näkökulmaa ovat viime vuosina pitäneet esillä niin YK kuin monet alan järjestöt. Viime vuonna Amnesty esitti, että aikuisten välinen vapaaehtoinen seksikauppa pitäisi laillistaa.
Mutta seksityöläiset itse sanovat? Kun kysyimme sitä heiltä, monet olivat samaa mieltä, mutta toiset sanoivat, että heille kelpaa nykyinenkin lainsäädäntö.
Heillä ei ollut muuta toivetta, kuin että heidät jätettäisiin rauhaan, että he saisivat jatkaa elämäänsä julkisuuden katseelta suojassa, ja että heihin lakattaisiin suhtautumasta tuomitsevasti.
Anastasia Diatlova & Kristiina Markkanen
