Suomessa asuvista virolaisista monet ovat rakennustyöntekijöitä, jotka asuvat vaatimattomissa kimppakämpissä, tekevät pitkää päivää ja ikävöivät perhettään. Moni kokee syrjintää töissä ja asuntomarkkinoilla.
Suomea rakennetaan vauhdilla, ja työmailla kaikuu viron kieli. Tosin moni virolainen työntekijä puhuu myös sujuvaa suomea, kuten Martin. Hän päätyi tänne rakennusalan hommiin 15 vuotta sitten tyypillisellä tavalla, tuttavien kautta. Aluksi Martin teki pimeästi töitä rakennussiivoojana ja asui ankeissa oloissa.
”Majoituimme asuntovaunussa pomon tontilla. Oli syksy ja menimme lopulta koputtamaan pomon ovea, kun vaunussa alkoi olla tosi kylmä lämmittimestä huolimatta.”
Asumisvaihtoehdot olivat rajalliset, sillä ensimmäisessä työpaikassaan Martin sai palkkaa viisi euroa tunnilta, ja välillä palkanmaksu viivästyi. Asuntovaunukokemuksesta alkaen Martin on Suomessa ollessaan asunut muiden rakennusmiesten kanssa jaetussa asunnossa, jonka työnantaja on tarjonnut.
Etenkin virolaiset yritykset houkuttelevat työntekijöitä Suomeen tarjoamalla heille majoitusta kimppakämpässä.
Kimppakämppä on pelastus, mutta myös kauhistus.
”Kimppa-asuminen on kauheaa”, Martin puuskahtaa. ”Riitaa tulee aina. Aamulla täytyy herätä aikaisin, että pääsee vessaan ja pesulle. Viikonloppuna jätkät ryyppää ja tappelee.”
Martin asui kimppakämpissä kolme vuotta. Kaksi viimeistä vuotta hän jakoi asunnon tuttavien ja sukulaisten kanssa, mikä oli miellyttävämpää.
”Toinen samassa firmassa työskentelevä porukka asui kimppakämpässä Helsingin Sörnäisissä. Asunnossa kävi poliisi varmaan joka viikonloppu”, hän hymähtää.
Vuodesta 2008 Martin on työskennellyt samassa yrityksessä. Hän asuu työnantajan omistamassa 65 neliön kolmiossa Vantaalla kahden muun miehen kanssa. Jokaisella on oma huone. Martin tuntee, että häntä kohdellaan ihmisenä ja että elämä on kunnossa.
Monien virolaisten rakennustyöntekijöiden asumiskokemukset muistuttavat toisiaan. Kimppakämpät ovat tuttuja myös koristemaalari Toomasille, joka aloitti työt Suomessa 12 vuotta sitten.
”Kun saavuin Suomeen, työnantaja tarjosi neljän makuuhuoneen kämppää. Siellä asui kahdeksan miestä, kaksi per huone.”
Toomas majoittui asunnossa vain tovin. Ensimmäisen Suomen-vuotensa aikana hän muutti pari kolme kertaa. Kaikissa kämpissä Toomas jakoi huoneen toisen miehen kanssa.
”Kimppakämpässä täytyy olla vahva ja valmis kompromisseihin. Ajattelin joka ilta, että hyppään laivaan ja palaan Viroon”, Toomas muistelee.
”Toisaalta lähdin Suomeen vapaasta tahdostani. Ei sinne mennä nauttimaan elämästä. Kun tekee enemmän ja kovemmin töitä, voi saada vähän paremmat asuinolot.”
Toomas kertoo virolaisten asuvan kimppakämpissä, koska hänen kokemuksensa mukaan virolaiset rakennustyöntekijät eivät ikinä saa samaa palkkaa kuin suomalaiset.
Toinen syy kimppa-asumiseen on, että suurin osa virolaisista tulee Suomeen tienaamaan ja rakentamaan perheensä tulevaisuutta. Tavoite vesittyy, jos maksaa asumisesta sekä Suomessa että Virossa.
Toomasin tilannetta helpotti, että useimmiten huonekämppis oli oma veli. Toomas pystyi soittamaan vapaasti vaimolleen, mikä ei aina olisi ollut mahdollista tuntemattoman kämppiksen seurassa.
Joitakin kuukausia sitten Toomas muutti takaisin Viroon vaimon ja kahden lapsensa luokse. Suomessa asuminen ei enää kannattanut taloudellisesti, koska samasta työstä jäi käteen yhä vähemmän rahaa.
Urmet Arulla on kokemusta sekä virolaisena rakennustyöntekijänä että heidän oikeuksiensa puolustajana. Aru saapui Suomeen 14 vuotta sitten maalarin hommiin.
Viimeiset 2,5 vuotta hän on työskennellyt Rakennusliitossa Uudenmaan aluetoimitsijana. Aru valvoo, että rakennusalan yritykset noudattavat oikeita työehtosopimuksia, ja selvittelee maksamattomista palkoista aiheutuvia riitoja – niitä riittää.
Aru kertoo, että hänelle tulee vuodessa noin 5–6 yhteydenottoa vironkielisiltä jäseniltä huonojen asuinolojen vuoksi. Se on yllättävän vähän.
”Työntekijä ei usein uskalla kertoa ongelmista, jos hänellä on ilmainen asunto”, Aru selvittää. Kimppa-asumisen yksi iso ongelma liittyy verotukseen.
”Usein yritys antaa työntekijän asua ilmaiseksi, mutta hänen tuntipalkkansa on pienempi. Yleensä kuvioon liittyy veropetosta, kun tietoja ei ole ilmoitettu lain mukaisesti palkkalaskelmassa”, Aru kertoo.
”On myös erittäin harvinaista, että työnantaja tekee vuokrasopimuksen työntekijän kanssa.”
Arun mielestä virolaisten asuinolot ovat kuitenkin paranemassa, eikä kimppakämppiä ole enää yhtä paljoa.
”Tosin myös tuttujeni piiri on muuttunut. Tunnen nykyään enemmän virolaisia, jotka asuvat Suomessa perheensä kanssa.”
Kimppakämppien ohella rakennusalalla voi törmätä muihin kyseenalaisiin asumiskuvioihin.
”Joskus rakennusmiehet asuvat kerrostalokämpässä samaan aikaan, kun he remontoivat sitä. He käyvät työmaakopissa pesulla ja laittamassa ruokaa. Kyllä työmaamestari siitä tietää, mutta ehkä hänen suunsa pysyy kiinni konjakkipullon avulla”, Martin hymähtää.
”Vuosi sitten Helsingin Kyläsaaressa asui virolaisia työntekijöitä parakeissa, joihin oli tehty väliaikaiset asunnot”, Aru tietää.
Virolainen antropologi Keiu Telve on tutkinut Suomessa työskenteleviä virolaisia.
”Moni rakennustyöntekijä kokee, ettei väliaikainen kimppa-asuminen haittaa. Pari viikkoa voi nukkua patjalla, ilman kunnon keittiötä. Ongelmallista on, jos yritys väittää tällaisenasumisen olevan väliaikaista, vaikka se jatkuu kuukausia.”
”Ei ole helppoa luopua yksityisyydestä ja asua tuntemattomien kanssa, kun perhe ja ystävät ovat kaukana”, Telve kuvailee.
Kaikki virolaiset rakennustyöntekijät eivät asu kimppakämpissä. Hindrek tekee Suomessa rakennustöitä ja tuntee virolaisten asumisongelmat, mutta hänellä on hyviä kokemuksia.
”Ensimmäiset kuukaudet tein lumitöitä ja asuin yksiössä äitini kanssa, joka myös työskenteli Suomessa. Sitten työnantaja hommasi minulle asunnon.”
Nykyään Hindrek majoittuu kaksikerroksisessa talossa. Pomo asuu alakerrassa, ja koko yläkerta on Hindrekin käytössä.
Vaimo Helin ja perheen kolme lasta käyvät Suomessa koulun lomien aikana ja välillä myös viikonloppuisin, vähintään 2–3 kertaa vuodessa.
”Vierailut tuovat vaihtelua arkeen. On mahtavaa olla yhdessä perheenä”, Helin kuvailee. Hyvät asuinolot, riittävä tila ja yksityisyys helpottavat visiittejä.
”Jos mieheni asuisi kimppakämpässä, emme voisi olla hänen luonaan pidempiä aikoja. Olen nähnyt kimppakämpän, enkä haluaisi mennä sinne edes itsekseni”, Helin tuumii.
Työnantajan tarjoama kämppä on rakennustyöntekijälle usein ainoa vaihtoehto, sillä asunnon saaminen yksityisiltä markkinoilta on hyvin vaikeaa etenkin juuri Suomeen tulleille virolaisille. Tutkimustietoa aiheesta ei juuri löydy, mutta virolaisten kokemukset puhuvat puolestaan.
”Kun saavuin Suomeen, tein hakemuksia, mutta mistään ei otettu yhteyttä. Näytöissä käydessäni en ikinä saanut asuntoa”, Urmet Aru muistelee.
Martin, Toomas ja Hindrek eivät ole vuokranneet asuntoa yksityisiltä markkinoilta.
”Nykyään asunnon löytäminen saattaa olla helpompaa, mutta kymmenen vuotta sitten virolaisen oli lähes mahdotonta vuokrata asunto. Täysin mahdotonta se oli, jos työskenteli rakennusalalla”,Toomas toteaa.
Suomessa asumista ei helpota, että moni virolainen kohtaa ivailua tai syrjintää työpaikalla.
”Kun suomalainen rakennusmestari saa tietää, että olet Virosta, asenne muuttuu. Käy selväksi, kenen sana painaa”, Martin kuvailee.
Uudella työmaalla Martin on usein syönyt ensimmäiset viikot yksin työmaakopissa. Kopin toisessa päässä suomalaiset vitsailevat virolaisista.
Urmet Arulle käytös on tuttua.
”Työskennellessäni rakennusalalla oli tunnettua, etteivät suomalaiset tahdo luoda ystävyyssuhteita ulkomaalaisiin. Olemme halpatyövoimaa, jonka kanssa ei haluta keskustella.”
Arun mielestä asenteet eivät ole muuttuneet. Suomalainen on vaikeasti lähestyttävä, eikä työmailla haluta seurustella ulkomaalaisten kanssa.
”On huono asia, että ulkomaisille työntekijöille naureskellaan, muttei tulla puhumaan palkkatasosta. Jos kaikki juttelisivat ja tulisivat toimeen, olisi paljon vähemmän epäselvyyksiä ja huijauksia”, Aru muistuttaa.
”Meillä on pitkät käsittelyjonot ulkomaalaisten riita-asioiden selvittämisessä.”
Arun mukaan tilanne on pysynyt samana viimeiset 2,5 vuotta.
Martinin mielestä asenteet ovat muuttumassa. Hänestä nuoret rakennusmestarit ovat yleensä mukavia ja kohtelevat kaikkia työntekijöitä samalla tavalla.
Virolaiset ovat Suomen suurin, mutta myös näkymättömin ulkomaalaisten ryhmä. Moni ei pidä yhteiskuntaan tutustumista tärkeänä, koska ajattelee olevansa täällä väliaikaisesti – usein vuosia.
Toisaalta harvalla edes riittää energiaa tutustua ympäristöön, kun takana on pitkä työpäivä.
”Teen Suomessa 10–12 tunnin työpäiviä, menen kämpälle, teen ruokaa, peseydyn, katson telkkaria ja olen väsynyt. Päivä on siinä. Näin show jatkuu ja jatkuu”, Martin kuvailee. Kesällä hän teki jopa 16–17 tunnin työpäiviä.
Martin työskentelee kymmenen päivää ja matkustaa neljäksi päiväksi Viroon.
”En viitsi istua Suomessa. Tosin nyt yli 30-vuotiaana pitää olla yksi vapaapäivä viikossa. Silloin nukun, teen ruokaa ja olen itsekseni.”
Työ täytti myös Toomasin arjen. Viimeisten Suomen-vuosiensa aikana hän teki töitä seitsemän päivää ja vietti seitsemän päivää Virossa. Lisäksi hän pyöritti omaa pientä yritystä.
”Suomessa menin töihin kuudelta ja lopetin neljältä. Joinakin päivinä työskentelin kuuteen tai seitsemään asti illalla”, Toomas kuvailee.
”Kun tulin kotiin, tein ruokaa ja peseydyin. Joskus tein paperihommia. Päivät olivat sillä tavalla tylsiä.” Virossa Toomas teki asioita, joita ihmiset tekevät vapaa-ajallaan.
Vasta viimeisenä vuotena Suomessa Toomas tutustui lähiseudun palveluihin ja innostui uimahallista ja kuntosalista.
Urmet Arun mielestä työmaan ulkopuolella pätee sama sääntö kuin töissä.
”Virolaiset työmiehet eivät yleensä sopeudu Suomeen, eivätkä suomalaiset halua ystävystyä virolaisten kanssa. Välit ovat aika kylmät.”
”Vaikka asun täällä perheeni kanssa ja teen normaaleja työpäiviä, en ole 14 vuoden aikana juuri muodostanut läheisiä ystävyyssuhteita suomalaisten kanssa.”
Toisaalta kotoutuminen ja integraatio alkavat olla vanhentuneita käsitteitä, esittää tutkija Marja Katisko.
”Vaikka ihminen tulee ja jää asumaan Suomeen, usein hänen elämänsä on rajattua. Transit-vaiheessa elämisestä tulee pysyvä ilmiö. Itse asiassa melkein kaikki elävät jo transit-vaihetta, jossa henkinen koti liikkuu koko ajan. Koti ei enää ole tietty paikka.”
Rakennusalalle tyypillistä on, että mies lähtee töihin Suomeen ja perhe jää Viroon. Perheenjäsenten eron ja pendelöinnin luulisi tulehduttavan ihmissuhteita.
Martin oli 18-vuotias saapuessaan Suomeen. Suhde silloiseen tyttöystävään kariutui nopeasti. Nykyiselle tyttöystävälleen Martin soittaa joka ilta.
”Pitäisi olla enemmän yhteydessä, mutta annan paljon työlleni. Harmittaa, että työnantajat käyttävät sitä hyväkseen. Välillä Viron-matkat siirtyvät tai työnantaja käskee palaamaan äkkiä Suomeen.”
”Vaikka teen pitkää päivää, tappelemme pomon kanssa jatkuvasti Eestissä käymisestä.”
Matka Vantaalta Viron-kotiin kestää kahdeksan tuntia. Martinin rauhoittuu, kun hän pääsee kuuntelemaan linnunlaulua kotinsa parvekkeelta.
Elokuussa Martin ja hänen tyttöystävänsä saavat lapsen. Tyttöystävä ei halua muuttaa Suomeen, mikä aiheuttaa erimielisyyksiä.
”Haluaisin, että hän tulee, mutta tahdon myös olla Virossa. Juureni ovat siellä.”
Myös Toomas on elänyt kaukosuhteissa.
”Silloinen tyttöystävä otti lähtöni aluksi hyvin, mutta suhde päättyi vuoden kuluttua. Ajattelin, että lähtöni oli yksi eron syy, mutta nyt en enää ajattele niin. Kokemus on osoittanut, että on mahdollista olla töissä Suomessa niin, ettei se tuhoa suhdetta.”
Keiu Telven mukaan etäisyys saattaa jopa parantaa parisuhdetta. Perhettä oppii arvostamaan uudella tavalla, rahasta ei tule riitaa ja sukupuoliroolit päivittyvät.
”Pendelöiviä miehiä on niin paljon, että he muuttavat käyttäytymismalleja Eestissä positiiviseen suuntaan”, Telve esittää.
”Virossa miehellä on usein perinteinen rooli ja nainen huolehtii lapsista. Pohjoismaisen kulttuurin omaksuminen voi saada aikaan kauaskantoisia muutoksia.”
Moni virolainen arvostaa myös Suomen parempia työehtoja sekä oppimiseen kannustavaa työkulttuuria.
Nyt Toomas yrittää sopeutua elämään Virossa. Hän tekee töitä sekä koristemaalarina että pienessä makkarakaupassaan Tallinnassa. Lapsiaan hän kertoo näkevänsä jopa vähemmän kuin Suomessa työskennellessään.
Töitä on yhtä paljon, mutta palkka on pienempi. Suomeen Toomas lähtisi, jos ruoka loppuu pöydästä.
”Suomessa elämä oli vakaata, minulla oli säästöjä ja pysyvä palkka. Virossa ei ole kumpaakaan.” ◊
Teksti Anna-Sofia Joro
Kuvat Saara Mansikkamäki
Martinin nimi on muutettu. Toomas, Hindrek ja Helin esiintyvät etunimillään. Jutun toimittamisessa oli apuna sosiologian tutkija Lotta Haikola.
Tämä juttu on osa juttusarjaa, jossa tutkijat ja toimittajat pureutuvat suomalaisen eriarvoistumisen teemoihin uudella otteella. Juttusarjan toteutusta rahoittaa Koneen Säätiö.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjät pitää itsellään puolet kansihinnasta.
