EU:ssa on vapaa liikkuvuus, mutta se ei tarkoita että Suomeen asettuminen olisi eurooppalaisillekaan yksinkertaista. Asunnottomaksi jäänyt virolainen Andrus on yksi niistä, jotka eivät ole virallisesti täällä.
Kuusi vuotta sitten virolainen Andrus, 59, tuli Helsinkiin töihin. Rakentamaan Triplan kauppakeskusta.
Hyvin sujuneen alun jälkeen elämä Suomessa muuttui. Muutamaa vuotta myöhemmin Andrus oli työtön ja asunnoton – ja päätyi yöpymään samaisessa kauppakeskuksessa.
”Olin siellä 24 tuntia vuorokaudessa, enkä lähtenyt koskaan. Se oli minun maailmani, kokonaisen kuukauden”, hän nauraa nyt muistellessaan tuota aikaa.
Olosuhteet siellä olivat hänestä kunnossa: Sohvilla sai nukkua rauhassa kahdeksan tunnin yöunet. Hän sai ruokaa paikan ravintoloilta ja kahviloilta, joskus kiitoksena siitä, että auttoi esimerkiksi siivoamisessa ja remonttihommissa. Järjestyksenvalvojien kanssa hän tuli toimeen, ja suihkuunkin pääsi välillä.
Kerran hän livahti elokuvateatteriin yöksi, kun sen ovi oli jäänyt auki. Makeiden unien jälkeen aamulla paikalle tuli työntekijä, joka säikähti ja soitti järjestyksenvalvojat.
”He soittivat poliisit. Poliisi antoi ruokaa, kätteli ja sanoi että lähdepä nyt”, sanoo Andrus taas naureskellen.
Sittemmin Tripla ja koko Pasilan asema on päätetty sulkea pariksi tunniksi öisin. Sillä pyritään hillitsemään siellä yöpyvien asunnottomien määrää.
Mutta miten Andrus päätyi Triplan rakentajasta siellä yöpyjäksi? Ei hän aikanaan koskaan kuvitellut, että päätyisi joskus tähän tilanteeseen.
“Minulla oli asunto ja kaikki tavallisesti.”
Andrus teki keikkatöitä, kuten rakennusalalla on usein tapana. Keikka Triplan työmaalla kesti puolisen vuotta, ja sen jälkeen
Andrus lähti Ruotsiin töihin. Kolmen kuukauden työrupeaman ajaksi hän vuokrasi asuntonsa Helsingissä virolaisille tutuille. Kaiken piti olla hyvin.
Mutta kun hän palasi Suomeen, hän saikin häätöviestin. Alivuokralaiset eivät olleet maksaneet vuokraa, vaikka olivat väittäneet niin tehneensä, Andrus sanoo.
Ja Andrus joutui kadulle. Hän on selvinnyt yöpymällä tuttujensa luona ja välillä Triplassa tai esimerkiksi Vailla vakinaista asuntoa ry:n yökeskus Kalkkersissa. Vuosia myöhemmin hän on yhä samassa tilanteessa.
Asuntoa ei ole löytynyt. Ongelma on osin, että hän ei ollut rekisteröitynyt Suomeen: hän oli tehnyt alussa muuttoilmoituksen Digi- ja väestötietovirastoon, muttei rekisteröitymisilmoitusta Maahanmuuttovirastolle. Hän luuli ensimmäisen riittävän, ja on siinä käsityksessä että oli rekisteröitynyt Suomeen vuodeksi.
Hänen tilannettaan tunteva taho kuitenkin avaa tilannetta Isolle Numerolle. Andrus jäi vaikeaan välitilaan.
Virallisesti hän on paperittomana Suomessa, eli vailla rekisteröintiä ja pysyvää osoitetta, mutta saa kuitenkin toistaiseksi työttömyysetuutta ja muuta tukea Kelalta työhistoriansa perusteella. Asuntoa on vaikea saada vuokravelasta jääneiden maksuhäiriömerkintöjen ja rekisteröitymisen puutteen takia. Tavallista hätämajoitusta hän ei saa, koska siihen vaaditaan vakinainen asuinkunta Suomessa. Paperittomien hätämajoitukseen hänellä taas ei ole oikeutta, koska hän saa säännöllisesti etuuksia.
Andrus sanoo, ettei itse ymmärrä tilannetta ja sen byrokratiaa. Miksi toiset virolaiset tutut saavat kaiken ja hän ei, hän ihmettelee.
Andrus ei ole ainoa, jota hallintokiemurat hämmentävät. Vieraskielisten neuvontaa Vailla vakinaista asuntoa ry:llä (VVA) hoitava Heini Puurunen kertoo joutuvansa usein oikomaan asiakkaiden mielikuvia siitä, mitä EU-kansalaiselta vaaditaan.
”Tämähän on EU-maa, että miksi minun pitäisi jotain oleskelulupia hakea, eihän sitä tarvitse”, hän kuvailee.
Puurunen sanoo joutuvansa usein muistuttamaan siitä, että hallintoprosessit pitää hoitaa oikein. Hämmentävää on esimerkiksi se, että ihminen voi Andrusin tavoin ilmoittaa osoitteensa maistraattiin, saada henkilötunnuksen ja verotusnumeron ja tehdä töitä ongelmitta, mutta se ei vielä ole rekisteröityminen Suomeen, eikä oikeuta palveluihin.
”Aika monihan on siinä uskossa, että kun he ovat rekisteröineet osoitteensa, tämä on tässä”, sanoo Puurunen.
Sitten joskus tilanne tuleekin esiin – esimerkiksi kun yrittää hakea tukea sitä tarvitessaan, eikä saakaan sote-palveluita.
”Osa on aidosti ymmällään siitä, että minähän olen tehnyt töitä ja maksanut näin pitkään veroja, että miksi en saakaan mitään apua tai vaikka sairauspäivärahoja.”
Aina rekisteröityminen ei myöskään onnistu, vaikka kuinka yrittäisi.
EU-maan kansalaisen ei tarvitse hakea Suomesta oleskelulupaa kuten unionin ulkopuolelta tulevan, mutta silti muutto ei ole ilmoitusasia. Vapaa liikkuvuuskin on rajallista.
Kolmen kuukauden oleskelun jälkeen kaikkien paitsi Pohjoismaista muuttavien pitää rekisteröityä. Siihen pitää olla edellytykset.
Periaatteessa vaatimukset ovat kevyemmät kuin EU:n ulkopuolelta tuleville. Mutta siinä missä muiden oleskelulupien suhteen säännöt ovat selkeät ja ohjeet kirjalliset, EU-kansalaisten suhteen tilanne on vähemmän suoraviivainen, sanoo Puurunen.
”Monet asiat ovat tulleet [Maahanmuuttoviraston] tiskillä esiin, kun olen asiakkaiden kanssa siellä asioinut. Se on välillä sellaista kokeilemista. Että ei ole nyt paras lähtötilanne, mutta kyllä tässä jotain perustetta löytyy.”
Ihminen voi rekisteröityä esimerkiksi työn, opiskelupaikan tai puolison perusteella. Yksi iso kysymys on, onko ihmisellä – tai perheenjäsenellä – riittävät varat itsensä elättämiseen.
Puurusen asiakkailla toimeentulon osoittaminen on useimmiten kompastuskohta.
Vaikka ihmisellä olisi töitä, eivät ne välttämättä riitä: tunteja on liian vähän, on nollatuntisopimus, töitä tehdään henkilöstöfirman kautta tai yrittäjänä, eikä ole takuuta tai näyttöä vielä riittävästä toimeentulosta.
Selkeitä tulorajoja ei kuitenkaan ole, kuten muualta tulevien oleskeluluvissa. Siksi välillä Puurunenkin saa asiakkaiden kanssa pohtia onnistuuko rekisteröityminen vai eikö. Riittävätkö nämä tulot vai eivät?
Hän tekee töitä etenkin hyvin haavoittuvassa asemassa olevien, usein asunnottomien tai päihderiippuvaisten kanssa. Mutta samoja haasteita voi kohdata moni muukin.
Maahanmuuttovirastosta kerrotaan, että arviossa otetaan aina huomioon ihmisen yksilöllinen tilanne. EU:n vapaan liikkuvuuden direktiivi kieltää jäsenvaltioita vahvistamasta suoraan tai epäsuorasti mitään tiettyä määrää, joka katsotaan riittäviksi varoiksi.
Viraston mukaan varojen riittävyyttä arvioitaessa voidaan esimerkiksi laskea, täyttäisikö ihminen kriteerit saada toimeentulotuen perusosaa. Tavoite on estää, että EU-kansalainen ei joudu turvautumaan toistuvasti tukiin tai ole ”rasitteeksi sosiaalihuoltojärjestelmälle”.
Jos rekisteröinti ei onnistu ja ihminen jää maahan, on hän paperittomuuden kaltaisessa tilassa. Hänellä ei pääsääntöisesti ole oikeutta sosiaali- tai terveyspalveluihin tai tukiin. Joskus voi työhistorian perusteella saada työttömyystukea ainakin jonkin aikaa, kuten Andrus.
Tarkkaan ei tiedetä, kuinka paljon EU-maiden kansalaisia Suomessa oleskelee vakituisesti ilman rekisteröintiä.
Puurusen asiakkaissa on eniten virolaisia ja jonkin verran muiden Baltian maiden kansalaisia, mutta ihmisiä tulee vastaan hyvin eri puolilta unionia. Samassa tilanteessa Suomessa on myös Itä-Euroopan romaneita.
Puurunen sanoo, että viime vuosina etenkin Baltian maista tulevien määrät ovat selvästi laskeneet. Osin taustalla on luultavasti huono työtilanne etenkin rakennusalalla, hän arvioi.
Puurusen mukaan kaikki eivät edes yritä rekisteröityä tai ajattele sen olevan tärkeää. Esimerkiksi työssäkäyvät saattavat ajatella, että ovat aina elättäneet itsensä omalla työnteollaan, eivätkä tarvitse tukia tai muita etuja, joita rekisteröityminen tuo.
”Ei nähdä sitä tulevaisuutta, että jossain vaiheessa me kaikki vanhetaan ja voi tulla kaikkea kremppaa ja muuta.”
Yleensä tilanne valkenee siinä vaiheessa, jos ihminen menettää työn ja sen kautta järjestyneen asunnon, Puurunen sanoo.
Andruskaan ei asiaa hirveästi alussa ajatellut. Nytkin hän uskoo, että asia selviää yksinkertaisesti käymällä Maahanmuuttovirastossa ja odottamalla pari viikkoa.
Isoin ongelma on, että haastatteluhetkellä hänellä ei ole satunnaisia keikkoja lukuun ottamatta työpaikkaa tai tuloja. Myös historia tukien saajana voi estää rekisteröitymisen.
Jäätyään asunnottomaksi hän on yöpynyt pääosin tuttavien ja ystävien luona. Joidenkin luona on hankalampi olla. Jotkut juovat paljon tai metelöivät kavereiden kanssa koko yön.
Yleensä hän viihtyy kuukauden-pari yhden ihmisen luona, ja sitten alkaa kyllästyttää.
”Ei ole mitään mistä puhua”, hän sanoo.
”Löydät itse syyn, että pitää lähteä.”
Useimmiten asunnot ovat yksiöitä, ja Andrus maksaa yösijasta muutamia satoja kuussa työttömyystuistaan. Tavarat ovat eri ystävien luona.
Aina välillä hän on käynyt töissä, eikä se ollut aina asunnottomana helppoa. Etenkään silloin, kun yöpyi Triplassa tai Kalkkersissa, ja töihin piti lähteä aikaisin aamulla.
”Mutta oli hyvä että sain käytyä töissä suihkussa, pysyttyä puhtaana. Ja Vepalla [VVA:lla] sain pestyä vaatteet.”
Nyt hänellä on toiveissa, että hän saisi oman asunnon. Saisi omaa rauhaa ja voisi päättää omasta arjen rytmistään, hän haaveilee.
Mutta stressaako tilanne häntä?
”Ei, olen tällainen rauhallinen”, hän sanoo.
Hän sanoo palvelleensa neuvostoaikana armeijan sukellusveneessä, jossa kierrettiin maailmaa vuosia. Hän on tottunut moneen.
”Se on epämukavaa”, hän toteaa asunnottomuudestaan. ●
Teksti Veera Vehkasalo
Kuva Aimal Hakimi
Juttu ilmestyi alun perin kesä-heinäkuun Isossa Numerossa. Se on osa Koneen Säätiön rahoittamaa Ulossuljetut-hanketta. Hankkeessa ovat mukana Iso Numero, Sininauhasäätiö ja Vailla vakinaista asuntoa ry. Heini Puurunen osallistuu hankkeen selvitystyöhön.
