Varjele varjoani -sukuromaanissa muutetaan Venäjältä Suomeen.
Omaelämäkerrallinen autofiktio on ollut romaanitaiteessa viime vuosien menestystarina, klisee ja vitsaus. Kieltämättä oman elämän valjastaminen taiteen palvelukseen tuntuu pahimmillaan someajan kunnianhimottomalta oikotieltä taiteenlajin tekijäksi.
Vanha kunnon sukuromaani on jo useaa astetta jämerämpi julistus tekijän aikeista, ja tämä laji tuntuu tekevän pienimuotoista paluuta – sekin paikoin omakohtaisiin tapahtumiin perustuen. Esimerkiksi Joonatan Tola käy paraikaa läpi perheensä vaiheita peräti romaanitrilogian verran. Leïla Slimanin menestysteos Toisten maa on ulkomainen esimerkki tuoreesta sukuromaanista.
Anna Soudakova kuljettaa sukuhistoriaa neljän sukupolven ajalta tiivistettynä tyylikkäästi alle 300 sivuun ja teoksen aihe on suuri. Kokemusten ylisukupolvisuus ymmärretään Suomessa usein sodan kautta: mitä sen muisto tekee jälkipolville. Mutta samalla tavoin maasta toiseen muuttaminen vaikuttaa useaan ikäpolveen.
Muutto ei ole sotaa, mutta se repäisee irti totutusta, turvallisestakin, vaikka lopputulema olisikin lähtötilannetta positiivisempi mahdollisuus.
Aikajanalle levitettynä Varjele varjoani alkaa Neuvostoliitosta ja päättyy vuoden 2022 Suomeen. Täten se on hyvin ajan hermolla esimerkiksi Venäjän sodankäyntiin ja ilmapiiriin liittyen, mutta pitää muistissaan myös Karjalan evakot.
Vallitsevien olojen analyysi eri ajoilta niiden tunnelmia kuvaamalla onkin kirjan vahvuuksia.
”Kaikki alkoi murentua kommunalkan ympärillä. – – Huonosta tuli kestämätöntä, hyvästä yhä harvinaisempaa”, Soudakova maalailee vuodenvaihteen 1991–92 tilannetta. Paljon helpompi ei ole suomalainen, tuskastuttavan hiljainen järjestyksen kulttuurikaan, josta on joskus vaikea tehdä kotia.
Kyse ei olekaan perille löytämisestä vaan ainaisesta kaipuusta omannäköisen elämän perään. Teos ei ole näennäisen napakka elinkaari vaan kappale jatkumosta, jossa kaikki etsivät paikkaansa, kantavat mennyttä ja raivaavat uutta.
Suomi ei ole onnela jos ei Venäjäkään. Kulttuurien eroja kuvataan aika karkeastikin, mutta osuvan tuntuisesti, eikä sittenkään mustavalkoisesti. Kaiken ylle herää vielä kysymys: mihin ihminen ylipäätään voi vaikuttaa elämässään, jossa kuitenkin luovitaan aina olosuhteiden ja ympäristön vaikutuksessa.
Kirjana Varjele varjoani on paikoin turhan asetelmallinen ja sitä kuljettavat romaanitaiteellisesti oppikirjamaiset aikahypyt enemmän kuin sinänsä eheiden henkilöiden toiminta. Silti Soudakovan katse ja teksti myös pureutuvat kuvaamiinsa asioihin – tunnelmiin, kriiseihin, onneen – taiten.
Kaikkiaan Varjele varjoani on sujuvalukuinen ja tarpeellinenkin romaani, joka voisi herättää ajatuksia esimerkiksi heissä, joiden mielestä lähtömaastaan saa muuttaa vasta, kun se on konkreettisen sodan jaloissa.
Heikki Romppainen
Anna Soudakova: Varjele varjoani. Romaani, 277 sivua. Atena.
Tämä on näytejuttu toukokuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
