Lapsia, jotka itkevät tyhjää vatsaansa iltaisin ja uni ei tule. Lapsi, jonka pieniä varpaita särkee talvipakkasella hänen ainoissa kengissään, liian pienissä kumisaappaissa. Näidenkin perheiden tilannetta Äiti, minulla on nälkä… -teoksen toimittanut Heidi Jaari tekee näkyväksi.
Vielä viisi vuotta sitten lentoemäntä Heidi Jaari ei tiennyt näistä lapsista. Hän oli saanut mallin hyväntekeväisyyden tekemiseen omalta äidiltään ja isoäidiltään ja kuulunut moneen hyväntekeväisyysjärjestöön. Silti hän ei vielä ymmärtänyt samalla tavalla kuin nyt, että Suomessa on yli 132 000 köyhää lasta. Se on yli 12 prosenttia suomalaisista lapsista.
Näistä lapsista osa kärsii ruuan puutteesta ja nälästä ympäri vuoden. Etenkin kesäisin, kun päiväkodit ja koulut ovat kiinni. Tällä hetkellä Jaari on päivittäin henkilökohtaisesti tekemisissä perheiden kanssa, joissa nähdään kirjaimellisesti nälkää. Rahaa ei ole senttiäkään, ja jääkaappi on tyhjä. Arkisin lapset saavat päivällä ruokaa päiväkodista tai koulusta, mutta illat, viikonloput ja loma-ajat ovat näissä kodeissa painajaista.
”Sosiaalityöntekijä sanoi, ettei voi auttaa, koska laskelmat ovat näin ja pitäisi pärjätä. Sitten hän alkoi kertoa, että jos en kykene hoitamaan lapsille ruokaa pöytään, niin lapset voidaan siinä tapauksessa huostaanottaa. En voinut uskoa, että hän sanoi noin, toki ei ollut eka kerta.
En enää uskalla pyytää apua, koska pelkään, että lapseni otetaan multa pois, vaikka teen kaikkeni, että niillä olisi kaikki hyvin. Ja jos pääsisin, menisin takaisin töihin. Tekisin ihan mitä vaan että tämä painajainen loppuisi, mutta olen yksi ihminen, jolla on kaksi lasta, jotka vaativat todella paljon valvontaa ja terapiakäyntejä.
En haluisi olla tässä tilanteessa. Itken itseni uneen joka yö ja olen jopa miettinyt joskus, että olisiko minun lapsillani parempi elämä ilman minua, mutta rakastan niitä enemmän, kun mitään tässä maailmassa, en vaan tiedä miten tästä tilanteesta pääsisin pois.”
En enää uskalla pyytää apua, koska pelkään, että lapseni otetaan multa pois.
Ote Heidin Jaarin toimittamasta kirjasta Äiti, minulla on nälkä… (Basam Books 2020)
Jaarin tie avustusjärjestön perustamiseen lähti päivästä, jolloin hän päätti lahjoittaa Facebookissa omilta lapsiltaan pieneksi jääneitä vaatteita. Tarvitsijoita riitti ja Jaari postitti vaatepaketteja ympäri Suomea. Ihmiset alkoivat pyytää myös ruokaa ja hygieniatarvikkeita.
Jaari päätti perustaa Facebookissa tapaamansa naisen kanssa hyväntekeväisyystapahtuman, jossa he voisivat auttaa kerralla useampia avuntarvitsijoita. Pian hän ymmärsi tarvitsevansa rahankeräysluvan, jotta voisi auttaa entistä paremmin. Apuna ry perustettiin neljä vuotta sitten.
Tällä hetkellä Apuna ry auttaa säännöllisesti kolmeatuhatta perhettä ruokalahjoituksilla. Avuntarvitsijoita ja auttajia yhteen tuovassa Facebook-ryhmässä on 10 000 ihmistä. Heistä puolet on avuntarvitsijoita. Ryhmä toimii vain pääkaupunkiseudulla, mutta tarvetta vastaavalle toiminnalle olisi muuallakin Suomessa.
Toimintaa pyörittää Jaarin kanssa espoolainen Merja Rantasalmi, joka tutustui Apuna ry:n toimintaan avuntarvitsijana, mutta siirtyi sitten auttajaksi.
”Pyöritämme tätä kahdestaan. Merja on eläkkeellä, mutta pääsi näin takaisin palkattomaan työelämään”, Jaari naurahtaa.
”Yhdistyksen toiminta on paisunut niin paljon, että se vie enemmän tunteja viikossa kuin päivätyöni. Olemme saavutettavissa 24/7. Jos emme vastaa sähköposteihin heti, niin avunpyynnöt kasaantuvat ja niiden purkaminen muuttuisi mahdottomaksi”, Jaari sanoo.
Aloittaessaan hyväntekeväisyystoiminnan Jaari ihmetteli, miksi apua tarvitsevat olivat siinä tilanteessa. Eivätkö perheiden aikuiset osanneet hoitaa raha-asioitaan vai miksi heillä ei ollut rahaa ruokaan? Ei Suomessa ketään oman onnensa nojaan jätetty. Lapsiperheitä ainakaan. Mikseivät he eivät vain olleet yhteydessä sosiaaliviranomaisiin?
Nyt hän tietää paremmin. Toimeentulotukiasioiden käsittelyn siirtyminen Kansaneläkelaitokselle eli Kelalle muutti tuensaajien elämää merkittävästi.
Aikaisemmin etuuskäsittelijä ja usein myös sosiaalityöntekijä oli mahdollista tavata kasvokkain tarvittaessa. Tapaamisessa sosiaalityöntekijä pystyi heti myöntämään esimerkiksi harkinnanvaraista toimeentulotukea ilman varsinaista toimeentulotukipäätöstä.
Nykyään ainoa vaihtoehto on odottaa kasvottoman koneiston tekemiä toimeentulotukipäätöksiä, joiden saamisessa voi kestää viikkoja. Perustoimeentulotuen hakemus ratkaistaan Kelassa viimeistään seitsemän arkipäivän kuluessa, mutta esimerkiksi puuttuvat liitteet tai muut ongelmat aloittavat käsittelyajan aina alusta. Näidenkin viikkojenkin aikana pitäisi kuitenkin elää.
”Suurin osa avunsaajistamme on tukien varassa eläviä ihmisiä, joilta tuet on katkaistu jostain syystä tai on tullut virhe ja tilanne on eskaloitunut. Heillä saattaa olla viikkojen odotusaika ilman mitään toimeentuloa. Meihin ihmiset ottavat yhteyttä vasta viimeisessä hädässä”, Jaari sanoo.
”Kuten olen useasti sanonut, ilman teidän apuanne en olisi edes tässä. Tekemänne työ ja kauttanne saatu apu myös muilta ja välittämisen tunne on auttanut jaksamaan ja selviämään. Kun elämässä epäonni iskee ja ongelmia tulee koko ajan toistuvasti ja kertautuen, niin pahinta mitä voi olla on juuri se yksinäisyyden tunne, kun kukaan ei kuuntele, kukaan ei välitä.
Jokaisella on mielipiteitä, kaikilla on ’tietoa kaikesta’, vaikka mitään kokemusta ei todellakaan ole siitä, mitä selviytyminen pahimmillaan todellisuudessa on ja kuinka alas ihmisarvo voidaan viedä ja polkea. Jäljelle jää häpeä ja epätoivo.”
Kun elämässä epäonni iskee ja ongelmia tulee koko ajan toistuvasti ja kertautuen, niin pahinta mitä voi olla on juuri se yksinäisyyden tunne, kun kukaan ei kuuntele, kukaan ei välitä.
Ote Heidin Jaarin toimittamasta kirjasta Äiti, minulla on nälkä… (Basam Books 2020)
Koronakevät räjäytti avuntarvitsijoiden määrän käsiin. Jaari ja Rantasalmi tekivät tavallistakin pidempää päivää auttaakseen nälästä kärsiviä suomalaisperheitä. Avuntarvitsijoiden joukkoon on tullut yhä enemmän lomautettuja ihmisiä.
”Nyt apuamme tarvitsevat myös tavalliset työssäkäyvät ihmiset, jotka yleensä pärjäävät ihan hyvin”, Jaari sanoo.
Kun päiväkodit ja koulut suljettiin, olisivat lapset tarvinneet enemmän ruokaa kotona ja monista perheistä loppui ruoka kesken.
”Kouluruuan jako auttoi vähän, mutta ei tarpeeksi. Aloimme itse ostaa ruokaa, pakata kasseja ja kuljettaa niitä vapaaehtoisten voimin perheille”, Jaari sanoo.
Jaari kertoo olevansa luonteeltaan hyvin positiivinen, mutta välillä muiden kokemat loputtoman tuntuiset vaikeudet vaikuttavat hänen omaankin mielialaansa. Yhdessä Rantasalmen kanssa he keskustelevat tapauksista ja lisäksi Jaari pitää toimintakykyään yllä liikunnalla ja nukkumalla riittävästi.
”Kun koen itsekin tilanteet näin vahvasti voin vain miettiä millaista puutteessa eläminen on kaikille niille lapsille, joiden elämästä on kyse. He eivät voi itse vaikuttaa olosuhteisiinsa”, Jaari sanoo.
Jaari on oppinut viiden vuoden aikana, että ihmiset uskovat ihmeisiin. Byrokratiassa on tapahtunut ehkä virhe, työpaikan menetys ja avioero kriisiyttänyt perheen tilanteen. Lapset kulkevat liian pienissä vaatteissa vatsa nälästä kurnien, mutta toivo elää.
”Ihminen uskoo ja odottaa ihmettä. He laittavat meille viestin vasta, kun jääkaapissa on enää pelkkä valo.”
Joka viikko Jaari saa kuulla avustetuista, jotka ovat saaneet elämänsä takaisin raiteilleen. Usein ihan pieni yksittäinenkin asia voi saada koko elämäntilanteen muuttumaan radikaalisti. Kerran nainen sai lahjoituksena tietokoneen, jonka jälkeen hän onnistui saamaan opiskelupaikan, työpaikan ja asunnon.
Kertaluontoinen ruoka-apu voi auttaa perhettä maksamaan erääntyneen laskun. Moni apua saaneista haluaa auttaa itse myöhemmin.
”Jos näihin tilanteisiin ei tartuta ja ihmiset jätetään yksin lohduttomassa tilanteessa, niin asiat menevät todella paljon pahempaan suuntaan. Vuosi sitten mietimme Merjan kanssa, että jos näihin ei tartuta yhteiskunnan taholta, niin tilanne menee vielä huonoksi. Nyt se vuosi on mennyt ja tilanne on pahempi.”
Avunsaajien määrä on kasvanut vuodessa viisinkertaiseksi. Silti Jaari uskoo, että toivoa on.
”Olemme nyt koronan aikaan päässeet enemmän puhumaan näiden perheiden tilanteista. Vaikka heillä itsellään on taisteluväsymystä, niin minä jaksan puhua. Uskon, että hyviä juttuja tapahtuu, kun saamme asiaa näkyvämmäksi.”
Teksti: Laura Rantanen
Kuvitus: Mika Lietzén
Sitaatit kirjasta Äiti, minulla on nälkä… Heidi Jaarin toimittama kirja kertoo Apuna ry:n avustustyöstä ja kertoo avustettavien perheiden todellisia tarinoita, sekä purkaa muiden näihin tilanteisiin liitettyjä vääriä uskomuksia ja ennakkoluuloja. Kirjasta tulevat tuotot luovutetaan lyhentämättömänä suoraan Apuna ry:lle.
Heidi Jaari: Äiti, minulla on nälkä… Basam Books 2020.
Tämä on näytejuttu elokuun 2020 Isosta Numerosta. Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2019 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 270 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 242 000 euroa tuloja.
Toimitus: 21.8. lisätty tarkentava tieto toimeentulotuen ratkaisuajoista. Poistettu harkinnanvaraista ja ennaltaehkäisevää toimeentulotukea koskeva lause, jossa virheellisesti väitettiin, että kyseisiä tukia ei voisi hakea, mikäli Kela ne on evännyt.
