Lähtisitkö kokeilemaan asunnottomuutta viikoksi, kysyy kokemusasiantuntija Silja Leinonen toimittaja Laura Frimanilta.
Ylivirittynyt tai levoton. Ahdistunut mutta onnellinen. Utelias.
Näillä adjektiiveilla toimittaja-kirjailija Laura Friman, 44, kuvailee itseään.
Vaikka Friman on tv:stäkin tuttu, sanavalmis toimittaja, ei itsensä kuvailu ole ihan helppoa.
”Nää sanat kuulostaa jotenkin mielipuolisilta. Voin myös keksiä jotain normaalimpaa!”
Eivät ne tunnu ketään täällä hämmentävän.
Laura on ollut vuoden 2025 Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA) kummina. Nyt kokemusasiantuntija Silja Leinonen, 34, haastattelee häntä yhdistyksen tiloissa Pasilassa.
Siljalla on taustaa asunnottomuudesta ja päihdemaailmasta. Hän haluaa kuulla, mitä vuosi asunnottomuusasioiden parissa on Lauralle antanut ja miksi hän hommaan lähti.
Syy löytyy osin Lauran perusluonteesta, niistä adjektiiveista, joita hän jutun alussa luetteli.
”Se uteliaisuus ajaa myönteisessä mielessä erilaisille alueille ja erilaisten ihmisten pariin. Että en ole tyytyväinen lilluessani omassa minikuplassani”, hän kertoo Siljalle.
Silti kun Lauraa pyydettiin VVA:n kummiksi, hänestä tuntui samalta kuin ystävien pyytäessä häntä lasten kummiksi: Tuntui ihanalta, se oli suuri kunnia. Samalla mieleen hiipi epäilys siitä, onko hän tehtävään tarpeeksi hyvä. Hän vertaili itseään heti aiempiin kummeihin ja mietti, tekisikö hän riittävästi.
”En sekuntiakaan miettinyt, ettenkö ryhtyisi tähän. Mutta olen koko vuoden jatkanut armottomalla tavalla itseni kritisointia.”
Kummius on tuonut mukanaan monia kokemuksia – kuten kesäkanojen ristiäiset – sekä uusia ihmisiä kuplan ulkopuolelta. Lauran mielestä jokaisen tulisi käyttää mahdollisuus tehdä vapaaehtoistöitä ja nähdä asunnottomuuden todellisuutta, jotta käsitykset avartuisivat.
”Vaikka en tunnusta etukäteenkään ajatelleeni, että asunnottomat ovat vain vanhoja alkoholistimiehiä sillan alla. Silti se, että kohtaa kasvokkain asunnottomuutta kokeneita ihmisiä, laajentaa ymmärrystä.”
Laura kertoo juuri toissapäivänä tavanneensa ysin ratikassa kaksi ihmistä, joista toinen oli saanut asunnon pitkän odotuksen jälkeen. Kaveri kysyi häneltä, miltä nyt tuntuu. Oma koti on aina oma koti, tämä sanoi. Yksinkertainen toteamus jäi mieleen.
”Se on jotain niin perustavanlaatuista ja asia, jota me ei osata keskiluokkaisessa todellisuudessa arvostaa tai pitää muuna kuin täytenä itsestäänselvyytenä.”
Silja toteaa, että itse asunnottomuutta kokeneena hän ymmärtää, miten paljon
turvaa oma koti tuo. Ilman sitä on vaikea lähteä ratkomaan elämän perusasioita.
”Jos voin jotenkin olla omalla pienellä panostuksellani mukana auttamassa siinä, että koti on jokaisen oikeus ja todellisuus, niin olen onnellinen”, Laura sanoo.
Köyhä antaa viimeisistään ja rikas ei ollenkaan.
Aiheesta julkisesti puhuminen on yksi tapa, jolla Laura yrittää vaikuttaa. Sen voi tehdä jokainen, sen sijaan että kääntää katseensa pois. Ja toki voi tehdä paljon muutakin.
”Suhtaudun aika nuivasti keskiluokkaisiin ihmisiin, jotka sanovat ettei heillä ole rahaa auttaa. Fuck that. Tiedän että tätä sanoo usein myös ihmiset, joilla on varaa kaikenlaiseen turhanpäiväiseen ja ylelliseen, kuten itsellänikin.”
Tavaralahjoituksella tai pienelläkin summalla on väliä, Laura sanoo. Tai vapaaehtoistyön tekemisellä. Mutta monet niistä, joilla on helpointa, eivät aina pidä toimimista velvollisuutenaan, naiset miettivät yhdessä.
”Niinhän se menee, että köyhä antaa viimeisistään ja rikas ei ollenkaan. Ja kun pieniä tekoja on paljon, niistä tulee suuria”, Silja lisää.
On toki myös isoja puroja. Silja heittää Lauralle haasteen: jos hän saisi 10 miljoonaa ja se pitäisi käyttää asunnottomuustyöhön, mitä hän sillä tekisi?
”Eih! Ostaisin 10 miljoonan euron täytekakun Vepalle!” Laura huudahtaa.
Tai no, ehkä se ei olisi kaikista kestävin ratkaisu, hän jarruttelee. Hän toteaa, että päätyy kuivakkaan mutta keskeiseen vastaukseen: hän ohjaisi miljoonat asunnottomuuden juurisyihin liittyvien asioiden hoitoon, eli mielenterveys- ja sosiaalityöhön.
”Niihin palveluihin, joista on leikattu niin paljon, että ne on ihan katastrofaalisessa jamassa.”
Kyllä hän myös toimittaisi VVA:lle myös yhden todella upean kakun.
Mutta uskooko hän, että Suomessa tulee joskus olemaan tilanne, että täällä ei ole asunnottomuutta?
”Olisi ihanaa olla optimisti, joka sanoisi, että ehdottomasti”, Laura toteaa.
”Tällä hetkellä olen poliittisista trendeistä niin huolissani ja ahdistunut, että näen että se on haaste. Poliittinen ilmasto on niin vastenmielinen.”
Silti kannattaa ehdottomasti ajatella, että asunnottomuuden poistaminen on mahdollista, hän sanoo.
”Se vaatisi kyllä erilaista päätöksentekoa ja asennemuutosta meissä kaikissa.”
Silja muistuttaa, että myös äänestämisellä on paljon väliä. Koska monet niistä, jotka elävät vaikeimmassa tilanteessa, eivät äänestä. Sitten heidän asioistaan päättävät muut.
”Toivon että hyvin toimeentulevat ihmiset ei äänestäisi omien etujensa mukaisesti vaan muiden. Ei mun asioita tarvitse kenenkään ajaa”, Laura lisää.
Hänestä itsestään on tärkeää pitää esillä heikoimpien asiaa, vaikka ”kriiseilevänä ihmisenä” hän paikoin epäileekin, onko se vain hyvesignalointia. Hän yrittää päästä siitä ajatuksesta eroon, koska se ei johda mihinkään. Tärkeintä on toimia.
”Ehkä tästä tekee itselleen turhan vaikeaa.”
Laura aikoo siis jatkaa itselleen tärkeiden aiheiden nostamista esiin. Silja kysyy, että voisiko hän kuvitella kirjoittavansa kirjan asunnottomuutta kokeneen elämästä.
”Ehdottomasti!” Laura huudahtaa.
Kun Laura Juntunen julkaisi Tii Judénin elämästä kertovan kirjan Koti kadulla, Laura ajatteli ensin pohtineensa jopa, miten hän ei tehnyt tätä. Mutta hän tajusi, ettei aihe yhteen tarinaan tyhjene. Hän miettii yhä, miten käyttää kirjoittamisen lahjaa aiheen käsittelyyn.
”Ihmisten tarinat ovat niin erilaisia. Esimerkiksi munkin tarina”, sanoo Silja, joka on nyt ollut pari vuotta huumeista kuivilla.
”Ei tarvitse olla ihan paskat lähtökohdat ja narkkaavat vanhemmat. Voi tapahtua elämässä jotain ja elämä lähtee kierteeseen”, hän lisää.
Toimittaja Laurassa herää, ja kohta homma onkin sovittu: seuraavalla kerralla roolit tulevat vaihtumaan ja Laura haastattelee Siljaa. Ihmisten omakohtaiset kokemukset kertovat kuitenkin niin paljon tilastoja enemmän siitä, mitä asunnottomuuden todellisuus on.
”Let’s make this happen!” Laura innostuu.
Mutta vielä pysytään Lauran haastattelemisessa. Siljalla on seuraava haaste: Jos sinua pyydettäisiin kokeilemaan asunnottomuutta viikon ajaksi, lähtisitkö mukaan?
”Apua!” Laura henkäisee.
”Jos haastat julkisesti, niin sanon, että kyllä. Mutta ajatus aiheuttaa mussa pakokauhua, koska olen todella pelokas ja mukavuudenhaluinen. Niin kuin varmaan kaikki meistä.”
Laura pohtii, että kysymys pitäisi kysyä kaikilta. Onhan se herättävää, kun ensimmäinen ajatus on, että ei pysty siihen ja sitten tajuaa, että se on tuhansien ihmisten todellisuutta.
Silja tarkentaa, että se tarkoittaisi sitten autenttista kokeilua: käytettävissä olisi vain kymppi tai pari ja tietyt tavarat repussa.
”Mulle olisi riittänyt, jos sanoisit että yhdeksi yöksi. Ajattelin, etten selviäisi hengissä edes sitä. Mutta jos haastat minut niin on pakko, olen sen velkaa.”
Laura sanoo, että häneen on jo lapsena istutettu sosiaalinen omatunto. Vaikka ei jaksaisi lähteä jouluaattona kotoa leikkaamaan kinkkua asunnottomien jouluun, niin hän ei voi jättää sellaisia asioita väliin.
”Yhteiskunnassa yhdessä oleminen vaatii mukavuusalueen ulkopuolella olemista. En pysty elämään itseni kanssa, jos en tee mitään.”
Laura kertoo soimaavansa itseään paljon siitä, että ei tee tarpeeksi tai oikein. Silja hieman toppuuttelee.
”Aina ei tarvitse jaksaa, se on ihan ok. Sitä olen joutunut opettelemaan itsekin, varsinkin alkupuhtauden aikana. Välillä tuntui, että vaikka olin kuntoutuksessa ja kaikkea, se ei riittänyt näyttämään muille, et olen arvokas.”
Silja sanoo, että on vasta hiljan oppinut, että ei voi auttaa muita, jos itsestään ei pidä huolta. Täytyy ymmärtää, että minullakin on väliä.
”Joo, ymmärrän sen täysin!” Laura sanoo.
”Miten sitä sallii sen muille, ja itse aina ajattelee, että en ole tehnyt riittävästi.”
Oon saanut elää hirveän turvallista elämää.
Silja kysyy, tietääkö Laura, miltä tuntuu elää epävarmuudessa. Silja ajattelee, että jos muistaa omia epävarmuuden ja toivottomuuden hetkiään, voi paremmin ymmärtää asunnotonta, joka saattaa elää jatkuvasti näiden tunteiden kanssa.
”Oon saanut elää hirveän turvallista elämää”, toteaa Laura ja hieman epäroi.
Taloudellinen ja sosiaalinen turvaverkko on aina löytynyt. Hän on kuitenkin kärsinyt mielenterveysongelmista ja ollut lapsesta asti ”epäsäännöllisen säännöllisesti” ahdistunut, mikä tarkoittaa usein jatkuvaa hätätilaa. Siinä tilassa ei joskus tiedä, uskaltaako lähteä ovesta ulos. Tietynlainen epävarmuus on siis tuttua.
”Mutta silti on aina ollut koti ja rahaa tilillä. Epätietoisuutta ja varmuutta on niin erilaista. Mutta eiköhän jokainen ole kokenut jotain, että voi tavoittaa sen tunteen”, hän pohtii.
Aika alkaa loppua, mutta yksi kysymys on jäänyt kysymättä: mitä olivat kesäkanat?
”Aaaah, mä pelkään niitä kanoja!”
Kesällä VVA:n virkistyspaikassa Vartiosaaressa vietettiin kanojen ristiäisiä. Laura oli pyydetty kanojen kummiksi, eikä hän kehdannut sanoa pelkäävänsä lintuja. Hyvän asian puolesta hän päätti taas jättää omat tunteet sivuun.
Tilaisuudessa häntä pyydettiin pitämään jokaista kuutta kanaa sylissä vuorotellen. Hän tunsi lintujen hauraat luut ja pelkäsi siipiä.
”Mitä vain asunnottomien hyväksi. Suurin uhraus, jonka olen tänä vuonna tehnyt!” Laura nauraa.
Mitä vaan muuta vuoden aikana koettua hän tekisi mieluusti uudelleen. Tai koettaisi jopa sitä asunnottomuutta viikon ajan.
Kunhan ei tarvitse kanoihin enää koskea.
Haastattelu Silja Leinonen
Teksti Veera Vehkasalo
Kuvat Levi Vepsä
Tämä on näytejuttu tammikuun 2025 – 2026 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää. Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä ostaa lehtiä etukäteen ja pitää myydystä lehdestä saamansa myyntivoiton itsellään. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.
