Iso Numero -lehti odottaa joulua ja poikkeuksellisen vuoden loppua perhekeskeisissä merkeissä.
Tänä vuonna kotona pysyminen on saanut aivan erityisen merkityksen, ja jouluakin suositellaan vietettävän perheen parissa. Mitä jos kotia ei ole? Mitä jos perhe on monessa paikassa?
Elokuvaohjaaja Hamy Ramezanin syksyllä ensi-illan saaneen Ensilumi-elokuvan perheteema on olennainen ajassa, jossa ympärillä tapahtuu järisyttäviä asioita. Vastaanottokeskukseen sijoittuva lämmin tarina voisi ohjaajan mukaan yhtä hyvin kertoa korona-ajasta: ”Kaikki mitä teidän pitää perheenä tehdä, on pysyä yhdessä ja taistella jotain pahaa vastaan, joka yrittää eristää teitä toisistaan”, sanoo Ramezan lehden kansihaastattelussa.
Kaikilla perheillä ei ole kotia Suomessakaan. Tarkkoja lukuja ei edes ole, mutta arviolta toistasataa lapsiperhettä on vailla omaa asuntoa. Tässä Isossa Numerossa pureudutaan perheiden asunnottomuustyöhön ja sen kipukohtiin.
”Asunnottomille lapsiperheille ei ole tarpeeksi sopivia palveluja. Lastensuojelu tukee lasten kasvua ja kehitystä, mutta aikuissosiaalityö, joka auttaa tarvittaessa asumisjärjestelyissä, ei välttämättä tunnista kaikkia lapsiperheiden tarpeita,” sanoo projektiasiantuntija Petra Gergov-Koskelo Naiserityisyys asunnottomuustyössä -hankkeesta.
Lehdessä myös:
• Vaietut vainot. Lea ja Santeri Pakkanen matkustivat Siperiaan löytääkseen inkerinsuomalaisen sukunsa tarinan.
• Adilin pitkä matka. Tammikuussa 17-vuotias algerialainen Adil oli ollut 16 kuukautta jumissa Bosniassa. Hän ei päässyt jatkamaan veljensä luo Pariisiin, eikä oikein takaisinkaan.
• Tanssijan keho. Tanssija Maija Karhunen on kokenut kummia: taiteessa sinänsä on periaatteessa kaikki mahdollista, mutta tanssitaiteen koulutukseen pääseminen on vammaiselle vaikeaa.
• Iso Myyjä. Iorgu Ionuț on tehnyt koko ikänsä töitä eri maissa, mutta Suomessa ihmisten hyvyys on tehnyt häneen vaikutuksen.
Ja paljon muuta! Osta omasi kadulta ja tue myyjän työtä.
Lisätiedot:
Veera Vehkasalo, päätoimittaja
veera.vehkasalo@isonumero.fi
+358 44 491 8115
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2019 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 270 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 242 000 euroa tuloja.