Olen epäileväinen sitä valtaa kohtaan, jota kolumnipalstat edustavat.
Ne mahdollistavat raskaiden asioiden keveän käsittelyn, yleensä liian keveän, ja mielipiteen ilmaisemisen silloin, kun olisi parempi esittää pitkä, syvällinen pohdinta. Ja yleensä aina on parempi esittää pitkä, syvällinen pohdinta kuin lyhyesti perusteltu mielipide.
Oma asiantuntemukseni rajoittuu kirjallisuuteen ja sen tutkimiseen. Siksi olen tietoinen (kivuliaan tietoinen) siitä, miten tekstin laji ohjaa sen vastaanottoa. Koska kirjoitan työkseni, tiedän senkin, että laji ohjaa myös kirjoittamista, sekä tietoisesti että tiedostamatta. Teksteillä on valtaa lukijoihinsa, ja niillä on valtaa myös kirjoittajiinsa.
Kolumni on nähdäkseni erityisen vaarallinen laji, sillä siihen liitetään oletus lyhyydestä, yksinkertaisuudesta, viihdyttävyydestäkin ja se saa siksi usein laajemman levikin kuin samassa lehdessä ilmestyvät selonteot päivänpolitiikasta, puhumattakaan tieteellisestä artikkelista, jonka ymmärtäminen voi edellyttää pitkää koulutusta. Näistä jälkimmäisistä poiketen – jotka tietysti sisältävät omat ongelmansa – kolumni ei myöskään sisällä uutta informaatiota.
Siksi on outoa olla runoilija ja saada pyyntö kirjoittaa kolumni. Nykyrunous on usein eräänlaista vastarintaa, pyrkimystä kollektiivisen kielellisen tietoisuuden salattuihin kammioihin, neuroottista tahtoa kirjoittaa toisin, tietoisesti, ilman automaattisia ajatuksia. Siksi nykyrunoutta pidetään vaikeana.
Kolumniin taas sisältyy oletus, että kirjoittamisen neuroosit on häivytetty pois valmiista tekstistä. Mutta kun neuroosi kätketään, kätketään myös valta.
Matkustin tätä tekstiä varten Oulunkylästä Itäkeskukseen. Menin kahvila Fasteriin, tilasin kahvin ja karjalanpiirakan ja aloin kirjoittaa.
Mietin, mikä voisi toimia vastalääkkeenä tekstilajiin kirjatulle vallalle. Yksinkertaisten havaintojen esittäminen tuntuu lupaavalta lähtökohdalta: havaintojahan voi tehdä kuka tahansa. Havainnot ovat itsekeskeisiä, sillä ne ovat itsestä lähtöisin, ja jokaisen havainnoitsijan näkökulma on täysin yksilöllinen, mutta ne suuntautuvat itsen ulkopuolelle, ympäristöön, joka on aina toisien kanssa jaettu.
Kun havainto on yksinkertaisesti, neutraalisti ja pelkistetysti ilmaistu, siihen ei vielä sisälly paljoa ajattelua, tai asenteita. Se on määräytynyt vain sikäli kuin fyysinen sijaintini, mielentilani ja aistieni suuntautuneisuus ovat määräytyneet. Tämä on tietysti jo aika paljon, mutta havaintoon pitäydyttäessä on vastustettu jo muutamaa olennaista kiusausta.
Matkustin tätä tekstiä varten Oulunkylästä Itäkeskukseen. Menin kahvila Fasteriin, tilasin kahvin ja karjalanpiirakan ja aloin kirjoittaa. Ihmiset riisuivat ja pukivat takkejaan. Lusikat kilisivät. Rullaportaat kohisivat. Tahdon sanoa: kuin taajuuksien välille säädetyt radiot.
Pauli Tapio on runoilija ja kääntäjä. Hän kirjoittaa kolumnin joka toiseen Isoon Numeroon vuonna 2019.
Tämä on Ison Numeron ilmainen näytejuttu. Osta lehti kadulta ja tue myyjän työtä.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
