Päätoimittaja Veera Vehkasalolla oli vaikeuksia löytää vuokra-asunto, koska hänen perheeseensä kuuluu koira. Toisilla on vielä hankalampaa.
Etsiskelin kumppanini kanssa joitain vuosia sitten vuokra-asuntoa Helsingissä. Oletin, että tehtävä olisi ollut kohtuullinen, mutta muutaman kuukauden jälkeen alkoi iskeä epätoivo.
Sopivan kokoisten ja hintaisten asuntojen näytöissä oli valtava määrä väkeä. Aina piti täyttää samat paperit ja esittää parasta versiota itsestään. Olo oli kuin toistuvasti pieleen menevässä työhaastattelussa. Eräs vuokranantaja pyysi söpösti kirjallisen kirjeen, jossa piti kertoa itsestään. Oli masentavaa yrittää sepustaa täydellisiä elintapojaan luotettavalla käsialalla kukkakuvioiselle paperille.
Suurin ongelma oli se, että perheeseen kuului koira. Valtaosa vuokrailmoituksista sanoi suoraan, että lemmikit on kielletty. Loput muuten vain valitsivat kymmenistä ehdokkaista aina ne, joista ei lähtenyt ylimääräistä karvaa. Kerran tupaten täynnä olevan kaksion näytössä puuskahdin välittäjälle väsyneenä, että mikä niissä eläimissä niin kauhistuttaa. Kieltävätkö jotkut sitten lapsetkin? Nehän usein sotkevat, huutavat ja piirtävät seinille.
Välittäjä totesi, että on virallisestihan niin ei saa tehdä, mutta kyllä jotkut toivovat lapsettomia vuokralaisia. Jäin sanattomaksi. Jos joku pyytää välittäjää valitsemaan lapsettomat vuokralaiset, mitä kaikkea muuta heiltä pyydetään? Suoraan tai epäsuorasti?
Jotain vihiä siitä voi saada, kun lukee tämän lehden jutun Suomen romanien syrjinnästä asuntomarkkinoilla. Kun toimittaja Sini Saaritsa ja valokuvaaja Saara Mansikkamäki etsivät juttuun haastateltavia, yhteydenottoja tuli nopeasti todella paljon, ympäri Suomea. Mansikkamäki totesi, ettei haastateltavien löytäminen ole koskaan ollut näin helppoa.
Se on kamalaa, koska se kertoo ongelman laajuudesta. Kuten jutussa kerrotaan, eurooppalaisen kyselytutkimuksen mukaan romani halutaan kaikkein vähiten naapuriksi. Suomessa valtaväestöön kuuluvana, työssäkäyvänä suomalaisena voin vain kuvitella, miltä tuntuisi, jos naapuruuttani karsastettaisiin vain taustani takia. Se, että ihmistä neuvotaan piilottamaan koko etnisyytensä asuntonäyttöjä varten, on hieman eri asia kuin se, että kehotetaan olemaan mainitsematta sitä koiraa.
Tätä taustaa vasten oli myös erikoista, vaikkakin väsyttävän ennustettavaa, lukea joitain sosiaalisen median kommentteja liittyen Helsingin Diakonissalaitoksen hätämajoitukseen. Juuri Vallilaan muuttaneessa hätämajoituksessa on yöpynyt etenkin Itä-Euroopan romaneja, myös Ison Numeron myyjiä.
Monet hätämajoituksessa ovat siis sekä vähävaraisia, ulkomaalaisia että romaneita. Se on lähes syrjinnän värisuora. Sitäkin suuremmalla syyllä vallilalaisten toivoisi toivottavan heidät tervetulleeksi naapuriksi, sillä maailmassa on riittävästi paikkoja, joihin heiltä on pääsy kielletty. Aina voi liittyä niihin, jotka sanovat: tervetuloa takapihalleni!
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on näytejuttu syyskuun 2020 Isosta Numerosta. Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2019 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 270 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 242 000 euroa tuloja.
