Kesäkuun Ison Numeron kansihenkilö on laulaja-lauluntekijä Yona, joka puhuu ihmisten kaipuusta rauhaan ja yhteyteen. Lehdestä löytyy myös asiaa perheenyhdistämisen uusista tuulista, itäeurooppalaisten siirtotyöläisten kokemuksista sekä sateenkaari-ihmisiin kohdistuvan vihapuheen yleistymisestä.
Tuoreessa Isossa Numerossa ollaan isojen perusasioiden äärellä. Kansihaastattelussa luonnossa viihtyvä indien supertähti Yona kertoo maailmanloppufantasioistaan – mutta myös siitä, kuinka ihmiset kaipaavat yhteyden lisäämistä ja positiivista rauhan sanomaa.
”Uskallan sanoa, että hippiaate kuuluu kaikille! Huudettuani sen ääneen ihmiset aina hurraavat!ˮ kertoo yhdeksättä levyään työstävä ja laajaan kesäkiertueeseen valmistautuva laulaja-lauluntekijä.
Perhe yhdessä se vasta iso perusasia onkin. Nuivuudestaan tunnettu Maahanmuuttovirasto eli Migri asetti tänä keväänä julkaistussa strategiassaan asiakkaat työnsä lähtökohdaksi. Nyt perheiden yhdistäminen onkin helpottunut, mutta edelleen se vaatii rahaa, nopeaa toimintaa ja tietynlaisen perheen.
”Minä olin turvassa, mutta perheeni ei ollut”, muistelee afganistanilaislähtöinen valokuvaaja ja dokumentaristi Aimal Hakimi. Hän kertoo laajassa artikkelissa vuosien taistelusta, jonka hän kävi saadakseen perheelleen luvan muuttaa Suomeen. Juttua kuvittavat Hakimin valokuvat perheestään.
Lehdessä myös:
- Kaupunkisuunnittelu. Monikulttuurisuus tuo kaupunkeihin autenttisuutta, mutta kaupunkisuunnittelusta puuttuu maahanmuuttajien ääni.
- Siirtotyö. Suomi saa osansa, kun moldovalainen dokumenttiteatteri kritisoi itäeurooppalaisten siirtotyöläisten kohtelua lännessä.
- Viharikokset. Vuosi 2022 oli kaikkein väkivaltaisin Euroopan LGBTQI-ihmisille viimeiseen vuosikymmeneen, niin suunniteltujen hyökkäysten kuin itsemurhienkin muodossa.
- Lähikritiikki. Small Breathers Craving Life -ryhmänäyttely löytyy tyhjästä keittiötilasta kauppakeskus Hertsistä.
- Lisäksi kurkku keittiössä, kotigalleria Kontulassa, ulkomailta tulleen sairaanhoitajan haasteet Suomessa, Vanha Ganges tehdasjätteen tukkimana ja paljon muuta!
Osta lehti paikalliselta myyjältäsi.
Lisätietoja:
Veera Vehkasalo
päätoimittaja
044 491 8115
veera.vehkasalo@isonumero.fi
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Kymmenen vuoden aikana lehden myyjät ovat ansainneet noin 1,5 miljoonaa euroa tuloja. Lehden voi myös tilata.