Projektit, joissa yhteiskunnan laitamilta puhutaan valtaväestölle, ovat kiinnostavia. Toisensuuntainen puhe tarjoaa yleisölle uutta tietoa paitsi puhujasta, myös yleisöstä itsestään.
Oletko joskus miettinyt, mitähän kadunkulmassa päivystävä ihminen ajattelee itsestään, maailmasta, ohikulkijoista, sinusta?
Lokakuun aikana Kulttuurikeskus Caisassa saa joitakin vastauksia näihin kysymyksiin. Lupta Femeilor -näyttelyssä Itä-Euroopasta Suomeen tulleet romaninaiset kertovat elämästään, perinteistään kotona ja kokemuksistaan täällä. Luvassa on jotain muuta kuin mitä suomalaiset heistä kadulla näkevät.
Näyttelyn taustalla on työpajoja, joissa naiset pohtivat omia vahvuuksiaan, suhdettaan maailmaan ja mitä maailma vielä tarvitsisi. Haastatellessani projektia vetänyttä taiteilija ja taidepedagogi Katriina Haikalaa puhuimme siitä, kuinka tärkeää ja harvinaistakin on saada pohtia tuollaisia asioita toisten kanssa. Haikala totesi, että tässä mielessä meistä useimmat ovat samanlaisia: ajatukset pyörivät arjessa selviytymisen ympärillä.
Allekirjoitan. Rohkenen yleistää ja olettaa, että sosioekonomisesta asemasta riippumatta on tavallista miettiä päivittäin lähimpiä ihmisiä, mitä sitä söisi ja milloin pääsee levähtämään kaiken klaaraamisen välillä. Toki pärjäämisen luonteeseen vaikuttaa valtavasti, onko ihmisellä pankkitili ja sillä katetta, onko taskussa avaimet omaan kotiin, ja onko niitä läheisiä. Jos nämä asiat ovat turvattuja, omanlaistaan selviytymiskamppailua voidaan käydä vaikka jaksamisen tai menestymisen saralla.
Oman itsen ja maailman suhteen pohtiminen suoriutumisen suvantovaiheissa on kaikille tarpeellista luksusta.
Kovilla olevien puheenvuoroista löytyy siis toisenlaisten perspektiivien ohella samaistumispintaa myös tavan tallaajalle. Oman itsen ja maailman suhteen pohtiminen suoriutumisen suvantovaiheissa on kaikille tarpeellista luksusta. Sille soisi löytyvän aikaa. Mitä maailma sinun mielestäsi tarvitsee?
Ison Numeron tarkoitus on selvä: autamme heikossa asemassa olevia ihmisiä auttamaan itseään. Lehden myyjistä, työntekijöistä, mainostajista ja yhteistyökumppaneista voidaan puhua yhteisönä, vaikka lähtökohtamme ja yhteiskunnalliset statuksemme olisivat hyvin erilaisia. Projekti yhdistää. Me teemme teille lehteä, jonka ostamisesta saa hyvän mielen ja lukemisesta ajattelemisen aihetta.
Seuraavaa Isoa Numeroa teemme päätoimittaja Veera Vehkasalon luotsaamana. Ennustan, että selviydymme tehtävästämme loistavasti tulevaisuudessakin.
Hanna Kauppinen
Toimitussihteeri, vt. päätoimittaja
Tämä on Ison Numeron näytejuttu. Osta lehti kadulta ja tue myyjän työtä.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Lisää pääkirjoituksia:
Työn iloa! (Iso Numero #39)
Mistä alkaa aikuisuus? (Iso Numero #37)